Arkisto 31.10.2020

Paras versio itsestä – tehokkaasta yksilöstä toimivaksi yksilöksi

Ylen tekemä kysely (1) nostaa pinnalle tärkeää ja samalla huolestuttavaa tietoa huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista sekä mielenterveydestä. Kyselyssä 68 % vastaajista (n=111) oli kokenut mielenterveyden ongelmia ja puolet olivat harkinneet uran lopettamista näistä ongelmista johtuen. Huolestuttavia ovat olleet niin ikään tutkimustulokset urheilulukiolaisten jaksamisesta ja loppuun palamisesta, urheilun eettisyyteen liittyvät tapaukset sekä tutkimukset siitä, että kaikki urheilun kokemukset eivät ole positiivisia.

Urheilijoiden hyvinvointi on ollut esillä eurooppalaisessa huippu-urheilututkimuksessa jo vuosikymmenen ja mediassa erityisesti viime vuosina. Urheilijoiden haasteisiin urheilu-uran aikana ja sen jälkeen on herätty jo 2000-luvun alussa, kun alettiin puhua kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta urheilijoiden kasvamiseen ja kehittymiseen (2). Kaksoisura (urheilun ja opiskelun yhdistäminen) esiteltiin mallina, joka voisi turvata urheilijoiden hyvinvointia, lisätä elämään tasapainoa, ja auttaa siirtymävaiheessa sekä valmistautumisessa urheilu-uran jälkeiseen elämään (2,3,4). Ekologisessa holistisessa lähestymistavassa puolestaan huomio siirrettiin yksilöstä ympäristöön ja ympäristöä pyritään optimoimaan siten, että se tukee kokonaisvaltaisesti urheilijan kasvamista ja kehitystä (5). Viimeisimpänä on julkaistu Euroopan johtavien urheilupsykologien toimesta artikkeli liittyen huippu-urheilijoiden mielenterveydestä huolehtimiseen (6). Näistä aloitteista huolimatta huippu-urheilu ei ole vielä muuttunut.

Huippu-urheilusta on tullut kilpailullisempaa kuin aikaisemmin, mikä on lisännyt painetta erikoistua yhä nuorempana ja priorisoida urheilullinen kehitys, esimerkiksi yli ihmissuhteiden ja koulutuksen (7). Mutta mitä tapahtuu niille, ketkä eivät saavuta menestystä? Miten he löytävät merkitystä elämään, kun heidän urheilu-uransa loppuu? On hyvä myös huomioida, että ammattilaisliigoissa pelaavilla ja elantonsa urheilusta saavilla urheilijoilla on osoitettu olevan mielenterveysongelmia. Lisäksi Ylen tutkimuksessa tuli ilmi, että mielenterveyden ongelmia oli vähemmän jo uransa lopettaneilla urheilijoilla kuin aktiiviurheilijoilla. Eli urheilijoiden mielenterveyden ongelmien syy ei olekaan pelkästään urheilu-uran loppumisessa, niin kun on esitetty, vaan urheilu-uran aikana kokemat haasteet aiheuttavat ongelmia. Löytyisikö urheilijoiden hyvinvoinnin huolestuttavalle suuntaukselle selitys pintaa syvemmältä, urheilukulttuurista?

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilua ohjaa tuloskeskisyys ja menestys, mikä vaikuttaa niin urheilijan, mutta myös valmentajien sekä urheilupäättäjien perusolettamuksiin eli tiedostamattomiin asenteisiin, ajatusmalleihin ja olettamuksiin siitä, mitä tämä menestyksen saavuttaminen vaatii (8). Esimerkiksi urheilussa on vahvana edelleen asenteita kuten: ”tämä vain kuuluu urheiluun, jos haluaa huipulle (…)  tätä pitää sietää”. Ja usein on kysymys ”vain vähän” loukkaantuneena harjoittelusta tai uupumuksesta. Kalevi Heinilä kuvasi 80-luvulla huippu-urheilun kehitystä totalisaatioprosessina, jonka tärkeimmäksi määrääväksi tekijäksi hän määritteli huippu-urheilun vaatimustason kasvamisen, mikä tarkoittaa kilpailun kierrettä, menestyksen yliarvostusta ja huippu-urheilun totalisaatiota (9).

Huippu-urheilussa kulttuuri ymmärretään usein jaettuina, yksimielisinä sekä yhteisinä merkityksinä ja toimintatapoina (11). Urheilussa usein pyritään luomaan johtajien ja valmentajien toimesta ”voittamisen kulttuuri”, johon kuuluu tietynlaiset arvot ja asenteet ja joihin nuoret urheilijat sosialisoidaan: ”näin pitää tehdä, että pääset huipulle”; ”vain tekemällä urheilua 100% pääset huipulle”. Nämä olettamukset vaikuttavat johtajien ja valmentajien asenteisiin ja ajatteluun sekä edelleen urheilijoiden uskomuksiin sekä heidän valintoihinsa (8). Urheilukulttuurin dominantit merkitykset saattavat luoda uhan hyvinvoinnille, sillä erilaisuus ja erilaiset valinnat saatetaan hiljentää (9). 

Urheilussa on menossa erilaisten kulttuurien törmäys: Toisaalta edellä kuvattu ”totalisaatio” ja toisaalta kaksoisura ja elämän tasapaino. Kaksoisura ja elämän tasapainoon pyrkivä kulttuuri painottuu ennemmin antropologien näkemykseen kulttuurista. Antropologit näkevät, että kulttuuri ei tarkoita ohjattua normatiivista käyttäytymistä ja yhteisiä arvoja, vaan se on pinnan alla olevia merkityksiä, ja miten ajattelemme sekä jäsentelemme maailmaa (10).  Se ei ole helposti manipuloitavissa tai muutettavissa (11,12,13). Kulttuuri tässä määrittelyssä on ennen kaikkea erilaisuuden ymmärtämistä. Kulttuuri on ihmiskonsepti, ei johtajakonsepti. Esimerkiksi johtajat saattavat ajatella, että kulttuuri ja toimintatavat tukevat hyvinvointia, mutta todellisuus on jotain muuta. Kaikkia ei voi laittaa kulkemaan samaan polkua saman lopputuloksen toivossa, ja kaikki eivät anna urheilulle samaa merkitystä. On tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että ammattilaisurheilijat saattavat dis-identifioituvat huippu-urheiluun, eli vaikka he ovat osa joukkuetta, he eivät tunne kuuluvansa joukkoon (14).

Urheiluun oppiminen vai urheilusta oppiminen

Koulutuksen ja kasvatuksen yksi pyrkimyksistä on kasvattaa yksilöitä yhteiskunnan tarpeisiin. Nämä tarpeet heijastelevat yhteiskunnan kulttuuria ja normeja (7). Niin ikään urheilijoita pyritään kasvattamaan huippu-urheilun vaatimuksiin, jotka heijastelevat tuloksen tekemistä ja menestystä.

Uskomus siitä, että urheilulla on merkittävä rooli nuorten kehittymisessä sekä tarjoaa arvokkaita oppimiskokemuksia, käytetään laajalti urheiluohjelmissa (7). Puhutaan paljon esimerkiksi ”elämän taidoista” tai laajemmin oppimisesta.  Vaikka ”Elämän taidot” on usein esitetty eri ohjelmissa tarkoituksena voimaannutta ihmisiä, kuitenkin tämä diskurssi itsessään nojaa kapitalistiseen tuotannon logiikkaan tavoitteena luoda tuloksia tekeviä tehokkaita ja sopeutuvia yksilöitä (7). Tuloksen tekemisen kulttuuri saattaa johtaa siihen, että valmentajat ja nuoret sosialisoituvat huippu-urheilun toimintatapoihin sekä ajatusmalleihin saavuttaakseen menestystä. Vaikka urheilussa puhutaan urheilijakeskisyydestä ja etsitään autonomiaa tukevia ratkaisuja, usein valmennusmetodit alistavat urheilijan valmentajan kontrolliin.

Jos katsoo urheilua ulkopuolelta, jo yläkouluikäisistä puhutaan urheilijoina ja heidän arkeaan sekä fyysisiä kuin psyykkisiä taitoja pyritään rakentamaan huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti – heidät integroidaan urheilukulttuuriin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorilla urheilijoilla on uupumusta ja heillä ei ole aikaa pohtia tulevaisuuttaan, kun he yrittävät olla tehokkaita toteuttaessaan huippu-urheilun vaatimuksia (15). Pelkän urheilijan identiteetin omaaminen on osoitettu olevan riskitekijä hyvinvoinnille ja mielenterveydelle (16). Nuoren yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on identiteetin (ihmisen dynaaminen tasapaino; tiedostomaton pyrkimys kokemusten jatkuvuuteen, tunne yksilöllisestä ainutlaatuisuudesta) rakentaminen ja muodostuminen (17). Urheilijan identiteetti on usein omaksuttu identiteetti eli se on ulkoapäin annettuja tapoja ajatella ja toimia (18). Tämä onkin nähtävissä useiden nuorten urheilijoiden puheessa, kun he kuvailevat tavoitteitaan, elämäänsä ja valintojaan. Tietysti pelkkä urheilijan identiteetti voi auttaa fokusoitumaan urheiluun ja siten auttaa kehittymään urheilu-uralla. Kehitystehtävien täyttymisen näkökulmasta, identiteetin muodostuminen ja saavuttaminen puolestaan vaatii asioiden kokeilua sekä pohtimista siitä, mitä haluaa sekä reflektiota siitä, kuka on (16). Yläkoulusta lähtien urheilijat saattavat kulkea omassa kuplassaan ilman, että he etsivät asioita, mistä he voisivat urheilun lisäksi olla kiinnostuneita.

Paras versio itsestä ja tehokkuus -ajattelussa urheilijan pitää elää 24/7 urheilijana ja keskittyä siihen täysillä, jotta voi päästä huipulle. Tehokkuus-ajattelussa yksilölle annetaan ulkoa ohjeet ja oikeat toimintatavat, miten saavuttaa tulosta ja menestystä.  Holistisesta ja ekologisesta näkökulmasta puolestaan yksilö oppii taitoja, toimintatapoja sekä ajattelumalleja itsestä lähtien vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tämä oppiminen tapahtuu yksilölähtöisesti elämää varten. Voidaan puhua tehokkaan yksilön sijaan toimivasta yksilöstä, 24/7 ihmisenä olemisesta. Toimivuus ajattelussa yksilö pohtii itse tai esimerkiksi valmentajan tai muun henkilön mahdollistamana, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä, miksi hän tekee asioita ja miten hän voisi tehdä asioita löytäen yksilölliset toimintatavat kehittymiselle. Yksilö ei vain yritä kerätä työkalulaatikkoon työkaluja, jotta hän voi välttää kriisejä, sopeutua tilanteisiin tai päästä niistä mahdollisimman nopeasti ulos, vaan hän yrittää niissä tilanteissa oppia myös itsestään, suhteestaan ympäristöön ja tehdä henkilökohtaisia valintoja – ei olla vain ulkoisen ohjauksen tai odotusten määrittelemä tuote.

Muutoksen aika

Kulttuurin tutkijat urheilun ulkopuolelta ovat todenneet, että rakenteelliset muutokset eivät välttämättä muuta kulttuuria, sillä ne eivät vaikuta asenteisiin tai uskomuksiin (12). Tärkeää on, että Suomessa toimintaympäristöt saavat lisää resursseja psyykkisen valmennuksen ja urheilupsykologien avulla, mutta muutosta tarvitaan myös uskomuksissa ja asenteissa, joita ei edes usein itse tiedosta. Olisiko urheillun siis aika miettiä kulttuuria eri tavalla? Ylellä esille tulleet urheilijoiden tarinat kertovat urheilukulttuurista ja sen merkityksestä jotain: se sisältää paljon tuloskeskeisyyttä ja saattaa aiheuttaa hyvinvoinnille ongelmia. Tietysti huippu-urheilussa on hyväksyttävä se, että pyritään tuloksen tekemiseen, sillä sen vuoksi urheiluorganisaatiot ovat olemassa. Kysymys on kuitenkin siitä, voiko menestykseen pyrkimistä tehdä eri tavalla kuin nyt, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, mielenterveystä ja erilaisuutta tukien. Koko urheilun kentän laajuudella olisi tärkeä arvioida, miten itse ajattelee huippu-urheilusta, huippu-urheilun vaatimuksista, urheilijoiden hyvinvoinnista, mitkä asiat ja mahdollisesti asenteet vaikuttavat omaan suhtautumiseen urheilusta, ja miten voi henkilökohtaisesti tukea urheilijoiden hyvinvointia.

Urheilijat ovat muutakin kuin urheilijoita. Urheilu on siinä hetkessä tärkeintä, mutta koko elämän janalla se ei ole tärkeintä. Kun sattuu kriisi tai tuloskehitys tyssää, urheilija pääsee siitä yli helpommin, kun hänellä on muutakin elämässä kuin urheilu, hänellä on muitakin identiteettejä kuin urheilijan identiteetti, hän pystyy oppimaan itsestään myös vaikeissa tilanteissa ja itsetunto ei riipu urheilumenestyksestä. Tässä on myös valmentajilla ja muilla tukihenkilöillä tärkeä rooli, sillä he ovat lähimmät henkilöt urheilijalle. He voivat auttaa urheilijoita syvemmän merkityksen löytämisessä, auttaa löytämään henkilökohtaisia vahvuuksia, oppimaan itsestään suhteessa ympäristöön, sekä tekemään valintoja oman elämän kannalta. Tällöin esimerkiksi urheilun loppuminen tai loukkaantuminen eivät aiheuta niin suurta kriisiä sisäiselle maailmalle ja urheilija on varautunut urheilun jälkeiseen elämään.

Lähteet:
1. https://yle.fi/uutiset/osasto/news/yle_survey_more_than_70_top_finnish_athletes_report_mental_health_disorders/11577893
2. Stambulova, N.B, & Wylleman, P. (2019). Psychology of athletes’ dual careers: A state of the art critical review of the European discourse. Psychology of Sport and Exercise, 42, 74–88. doi:10.1016/j.psychsport.2018.11.013.
3. European Commission. (2012). Guidelines on dual careers of athletes recommended policy actions in support of dual careers in high-performance sport. Retrieved from http://ec.europa.eu/assets/eac/sport/library/documents/dual-career-guidelines- final_en.pdf.
4. European Commission. (2017). Ecology of Dual Career – Exploring Dual Career Development Environments across Europe (ECO-DC). Brussels: Sport+ ERASMUS.
5. Henriksen, K., & Stambulova, N. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley J. Schorer, and N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271-284). London and New York: Routledge.
6. Henriksen et al. 2019. Consensus statetement on improving the mental health of high performance athletes. International Journal of Sport and Exercise Psychology.
7. Ronkainen NJ, Aggerholm K, Ryba TV, Allen-Collinson J. 2020. Learning in sport: from life skills to existential learning. Sport, Education and Society.
8. Schein, E. H. (1990). Organizational culture. American Psychologist, 45(2), 109–119. doi:10.1037/0003-066X.45.2.109.
9. Heinilä, K. 1982. The totalization process in international sport. University of Jyväskylä. Department of sociology and planning for physical culture. Research reports 23.
10. Meaningful sport Podcast: https://meaningfulsport.com/podcast/
11. McDougall, M., Ronkainen, N., Richardson, D., Littlewood, M., & Nesti, M. (2019). Three team and organizational culture myths and their consequences for sport psychology research and practice. International Review of Sport and Exercise Psychology. doi:10.1080/1750984X.2019.1638433.
12. Maitland, A., Hills, L., & Rhind, D. (2015). Organizational culture in sport – A systematic review. Sport Management Review, 18, 501–516. doi:10.1016/j.smr.2014.11.004
13. Asch, D., & Graeme, S. (2002). The challenge of change. European Business Journal, 14(3). ProQuest Central.
14. Roderic M. From identification to dis-identification: case studies job loss in professional football. 2013. Qualitative research in sport, exercise and health.
15. Sorkkila M, Ryba TV, Selänne H, Aunola K. Development of school and sport burnout in adolescent student-athletes: A longitudinal mixed-methods study. Journal of Research on Adolescence. 2018; 12: 1-19.
16. Nurmi J-E. Socialization and self-development: Channelling, selection, adjustment, and reflection. In Lerner, R. & Steinberg, L. (Eds.). Handbook of adolescent psychology, 2nd ed. 2014; (pp. 85–124). Hoboken, NJ: Wiley.
17. Koivusalo L, Aunola K, Bertram R, Ryba TV. 2018. Urheilija vai opiskelija? Urheilulukiolaisten identiteettiprofiilit. Liikunta ja Tiede.
18. Brewer, B.W., & Petitpas, A. J. (2017). Athletic identity foreclosure. Current Opinion in Psychology, 16, 118-122. doi:10.1016/j.copsyc.2017.05.004

HUOM!

Valtioneuvoston ja Jyväskylän kaupungin antamien suositusten myötä myös Training Roomin toiminnassa on pieniä muutoksia.

1. TR-tilassa saa olla maksimissaan 20 henkilöä kerralla.
2. Mikäli tilassa on jo toisen lajin urheilijaryhmä, eri lajin urheilijaryhmän tulisi hakeutua johonkin muuhun tilaan.
3. Tilassa on muutamia vakituisia varauksia:
MA: 10.15-10:45 & 16:00-16:45 (marraskuun puoliväliin asti)
TI: 8:15-8:45, 10.15-10:45 & 15:00-16:00
KE: 15:30-16.00 & 17:00-18:00
TO: 9:00-9:30
PE: 15:15-15:45

4. Tilaan saa tulla vain täysin terveenä.  Tilaan tullessa ja sieltä poistuessa tulee käyttää käsidesiä. Lisäksi suositellaan maskin käyttöä.
5. Hankkeen työntekijät ovat hyvin pitkälti etätöissä. Sovithan siis tapaamisen etukäteen. Tavoitteena kuitenkin on, että yksi fysioterapeutti on tavoitettavissa myös ilman ajanvarausta.
6. Kaikissa kysymyksissä, ota yhteyttä Johannaan (johanna.lehto@kihu.fi, 0447126670)

URHEILUVAMMAN JÄLKEEN

Vamman sattuessa kohdalle urheilijalla on mielessä kaksi kysymystä: kuinka vakava vamma on ja, koska pystyn jälleen pelaamaan/kilpailemaan. Urheilija on oikeutettu vastaukseen, joka nojaa parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Aika on ollut historiallisesti yleisin päätöksentekoon vaikuttava tekijä, kun kyseessä on urheiluun paluu loukkaantumisen jälkeen. Esimerkiksi polven eturistisidevamman kohdalla lääkäri/fysioterapeutti on voinut sanoa urheilijalle, ”x kuukauden kohdalla saat alkaa tekemään tätä ja x kuukauden kohdalla tuota”. Ohjeistuksen taustalla on usein arvio kudoksen keskimääräisen paranemisprosessin kestosta ja aiemmista kokemuksista. Aika on kuitenkin huono kriteeri urheiluun paluulle, jos sitä käytetään ainoana mittarina. Se ei ota huomioon, että urheilija on biologinen organismi, jolla on oma ekolokero, josta käsin hän toimii ympäröivässä ekosysteemissä. Tätä tulisi kunnioittaa. 

Urheilija ei ole kone

Biologisen organismin yksi perusominaisuuksista on sen vaste ärsykkeeseen. Laajassa kuvassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi urheilijan fyysisten ja psykososiaalisten valmiuksien (vaste) kehittymistä vuosien valmentautumisen (ärsyke) seurauksena. Pienemmän mittakaavan esimerkki voi olla: harjoitusärsykkeen aiheuttama spesifi kudostason (lihas, luu, jänne) vaste. 

Tarkastellaan asiaa missä mittakaavassa tahansa ärsykkeen ja vasteen vuoropuhelu on dynaaminen prosessi, jonka tasapainoon vaikuttavat harjoittelun ja levon lisäksi lukemattomat muut tekijät, jotka ovat moniulotteisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Urheiluvamma aiheuttaa hetkellisen häiriön edellä kuvatussa tasapainossa. Riippuen kuntoutuksesta tai oikeammin vamman aikaisesta valmentautumisesta tasapainoasema hakeutuu uuteen asemaan.

Urheiluvammasta puhutaan usein fyysisenä ilmiönä. Tällöin kuitenkin unohtuu urheilijan ekolokero ekosysteemissä. Ekolokero kuvaa urheilijan paikkaa yhteisössä. Urheilija on vuorovaikutuksessa ekosysteemissä toimivien muiden urheilijoihin, valmentajien tai esimerkiksi harjoitusympäristön henkilökunnan kanssa. Ekosysteemi muodostuu elollisen ympäristön lisäksi myös elottomasta ympäristöstä – pukuhuone, kuntosali, harjoitustilat – joka on oleellinen osa urheilijan elämää. Urheilu on urheilijalle siis muutakin kuin fyysistä toimintaa. Taustalla vaikuttavat aina myös psykososiaaliset tekijät. 

Kuntoutus on valmentautumista

Edellä kuvasin lyhyesti urheilijan vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön, koska liian usein tämä unohtuu, kun puhutaan kuntoutuksesta. Uskon, että tällä on yleisesti luultua suurempi vaikutus. Toiseksi halusin tuoda esille, että urheilija on urheilija vammasta huolimatta – ennen kaikkea, urheilija on ihminen. Ja viimeiseksi, urheilija on biologinen organismi, joka vaatii ärsykkeen pysyäkseen elinvoimaisena. Pelkkä ajan tuijottaminen voi tylsistyttää niin kehon kuin mielen. Aktiivisuus on hyväksi. Mitä kuntoutus siis on ja mitkä asiat määräävät, koska urheilija on valmis palaamaan urheilemaan?

Kuntoutus ei ole ainakaan passiivista kellon tikityksen kuuntelua. Kuntoutus on valmentautumista, jossa huomioidaan ekosysteemi, jossa urheilija viettää oman näköistään urheilijan elämää. Kuntoutus etenee askelma kerrallaan. Jollain portaalla saatetaan viipyä pidempään kuin toisella. Joskus askel portaalle saattaa jopa livetä. Mutta, se ei haittaa. Jokaisella portaalla on oma merkityksensä. Vain harvoissa tapauksissa kannattaa loikkia portaiden yli. Kuntoutus on kuin sellaiset vanhat portaat, ei liukuportaat. Tumput suorana seisominen ei vie kuntoutusta maaliin, ainakaan siinä aikataulussa kuin on toivottu.

KUVA 1. Yleiskuva kuntoutuksesta eli vamman aikaisesta valmentautumisesta ja urheiluun paluusta.


Urheiluun paluu

Kun urheilija on vamman vuoksi kolme kuukautta sivussa täysipainoisesta harjoittelusta, sillä, mitä tuona aikana tapahtuu, on merkittävä vaikutus urheilijan jatkon kannalta. Kolme kuukautta voi olla riittävä aika, aina ei edes viisi riitä.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty yksinkertaistettu malli vamman aikaisesta valmentautumisesta. Kuvasta et näe niitä ”lukemattomia muita tekijöitä”, jotka vaikuttavat vammasta toipumiseen. Sillä urheilija on ihminen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin vain harjoittelu ja lepo.

On aika palata alkuperäisen kysymyksen äärelle: jos aika ei yksinään riitä päätökseen kilpailemiseen/pelaamiseen paluusta, mitkä tekijät tulisi ottaa huomioon, jotta paluu olisi onnistunut ja uudelleen loukkaantumisriski mahdollisimman pieni? Vastaus on yksinkertainen: kaiken kattavaa listaa ei ole olemassa. Jotain kuitenkin tiedämme. Muun muassa lihasvoimaan, liikkuvuuteen, kestävyyteen, tasapainoon, ketteryyteen tai päätöksentekokykyyn liittyvät muuttujat voivat tuoda arvokasta lisätietoa urheilijan sen hetkisestä suorituskyvystä suhteessa lajin vaatimuksiin. Tämä tieto on kuitenkin rajallista. Laji itsessään lopulta kertoo, onko urheilija valmis, sillä lajin vaatimuksia ei voida tarkasti toistaa millään keinotekoisella mittarilla. Tällöin yhteistyö valmennuksen kanssa korostuu, sillä monesti valmentaja näkee ja “tuntee” asioita, joita fysioterapeutti/lääkäri ei. Alla olevaan kuvaan on koottu tekijöitä, joiden huomioiminen tukee urheiluun paluuseen liittyvää päätöksentekoa. Näiden asioiden huomioiminen korostuu mitä haasteellisemmasta ja pitkäkestoisemmasta vammasta on kyse ja mitä korkeammalla tasolla urheilija kilpailee.

KUVA 2. Päätös urheiluun paluusta perustuu urheilijan valmiuteen.

*RTP (Return To Performance)

Koska urheilijan vamman aikainen valmentautuminen on ennen kaikkea yhteistyötä, ”yhteiseen kieleen” perustuvaa vuorovaikutusta ei voi olla liikaa korostamatta. Päätöksentekoa urheiluun paluun eri vaiheissa voi helpottaa ns. jaetun päätöksenteon malli, jossa jokainen prosessissa mukana oleva taho tuo esille objektiivisen näkemyksen perustuen sen hetkiseen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Tämän pohjalta muodostetaan yhteinen näkemys, joka antaa tietoa valmentajan ja lopulta urheilijan päätöksenteon tueksi.

Kirjoittanut: Jesse Pajari

Aiheeseen liittyvää luettavaa:

Burgi, C.R., Peters, S., Ardern, C.L., ym. (2019). Which criteria are used to clear patients to return to sport after primary ACL reconstruction? A scoping review.  Br J Sports Med 53, 1154–1161. 

Webster, K.E. & Hewett, T.E. (2019). What is the Evidence for and Validity of Return-to-Sport Testing after Anterior Cruciate Ligament Reconstruction Surgery? A Systematic Review and Meta-Analysis. Sports Medicine 49, 917-929.

Soltanzadeh, S. & Mooney, M. (2016). Systems Thinking and Team Performance Analysis. International Sport Coaching Journal 3, 184  -191.

Mooney, M., Charlton, P.C., Soltanzadeh, S., ym. (2017). Who ‘owns’ the injury or illness? Who ‘owns’ performance? Applying systems thinking to integrate health and performance in elite sport. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055.

Shrier, I. (2015). Strategic Assessment of Risk and Risk Tolerance (StARRT) framework for return-to-play decision-making. Br J Sports Med 49, 1311–1315. 

Truong, L.K., Mosewich, A.D., Holt, C.J., ym. (2020). Psychological, social and contextual factors across recovery stages following a sport- related knee injury: a scoping review. Br J Sports Med 54, 1149–1156.

Käyttäjäseuranta lokakuussa

Hankeurheilija! Seuraamme Training Room -tilan ja välineiden käyttöä lokakuun ajan tehostetusti. Merkitsethän siis tilassa löytyviin listoihin, kun käytät tilaa ja välineitä (Alter G, Game Ready, Recovery Pump). Kiitos avustasi!