Kaikki kirjoitukset kirjoittajalta yllapitaja

Training Room ja Killeri-pilotti

Training Room – hankkeen yhteydessä on toteutettu Killeri-pilotti, jonka ajatuksena on ollut luoda oheisharjoittelutila junioriurheilun pariin. Samalla on pilotoitu ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja testejä junioreiden parissa. Päävastuu pilotista on ollut Jyväskylän Ammattikorkeakoulun asiantuntijoilla. Palaute pilotista on ollut erinomaista ja toivomme jatkossakin Killerin oheisharjoittelutilan kehittyvän ja olevan lajien, joukkueiden ja urheilijoiden käytössä.

Linkin takaa pääset tutustumaan Killeri-pilottiin tarkemmin:
https://panopto.jamk.fi/Panopto/Pages/Viewer.aspx?id=7d323919-10e3-41a2-becc-acf400757bb0

Johtaako valmentaja vammoihin?

Jokaisella valmentajalla on omat motiivinsa, miksi valmennustyötä tekee. Yksi yhdistävä tekijä on varmasti halu auttaa urheilijaansa kehittymään mahdollisimman hyväksi lajissaan, jota usein mitataan yksittäisen urheilijan tai joukkueen menestyksenä kilpailussa tai ottelussa. Urheilijan loukkaantumiset hidastavat kehitystä (esim. Raysmith & Drew 2016) ja huonontavat joukkuelajissa joukkueen menestystä (esim. Hägglund ym. 2013), joten loukkaantumisriskin minimoimiseksi on syytä tehdä tarvittavia toimenpiteitä. Jesse Pajari avasi Training Roomin blogitekstissä ”Fysioterapeutit eivät ehkäise vammoja” sitä, mitä asioita isossa kuvassa vammapreventiossa tulisi huomioida. Tuon tekstin kautta kannattaakin ottaa loukkaantumisten prevention iso kuva haltuun. Ekstrand ym. (2013) puolestaan selvittivät tutkimuksessaan, mitä Euroopan eliittijalkapalloseurojen lääkintätiimin jäsenet pitivät merkittävimpinä loukkaantumisriskiä kasvattavina tekijöinä huippujalkapallossa. Neljä iso teemaa nousivat esille: 1) harjoituskuorman säätely, 2) pelaajien hyvinvointi, 3) sisäinen kommunikaatio sekä 4) valmentajan johtamistyyli.

Näistä harjoituskuorman säätely ja urheilijoiden hyvinvointi ovat varmasti kaikille loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn tutustuneiden mielissä jo melko tuttuja riskitekijöitä. Sen sijaa kommunikaatio ja valmentajan johtamistyyli eivät useinkaan ole listan kärjessä mietittäessä loukkaantumisten preventiota. Näistä allekirjoittaneen mielenkiinto kohdistui valmentajan johtamistyylin vaikutukseen käsiteltäessä loukkaantumisriskiä, josta jo otsikon kömpelö sanaleikki kertoo. Jotta johtamistyylin vaikutuksia loukkaantumisriskiin voidaan käsitellä, tulee ensin määritellä, mitä johtamistyylillä tarkoitetaan. Johtajuudella (leadership) tarkoitetaan tässä tekstissä pyrkimystä vaikuttaa muihin ihmisiin, jotta yhteinen tavoite voidaan saavuttaa sekä pyrkimystä parantaa ympäristöä ja olosuhteita tavoitteen saavuttamiseksi. Johtamistyylin luokitteluja on useita, mutta tässä yhteydessä käytämme jakoa kolmesta päätyylistä: transformationaalinen (demokraattinen/ osallistava), transaktionaalinen (autoritäärinen/ määräävä) sekä laissez-faire (johtamisen puute). Näistä keskitymme tässä tekstissä vain transformationaalinen johtamiseen, jossa tiivistettynä johtaja toimii roolimallina ja pyrkii innostamaan, motivoimaan sekä kannustamaan johdettaviaan ja siten saavuttamaan yhteiset tavoitteet (Bass ym. 2006). Tämän tekstin lukijat ovat oletettavasti enemmän kiinnostuneita urheilusta kuin johtamistyylien nyansseista, joten luettavuuden helpottamiseksi tästä eteenpäin tekstissä vedetään hieman mutkia suoriksi ja puhutaan demokraattisesta johtamisesta eikä transformatiivisesta johtamisesta.

Valmentajan johtamistyylin vaikutusta loukkaantumisriskiin ei ollut aiemmin tutkittu, joten Ekstrand ym. (2018) lähtivät selvittämään asiaa. He keräsivät aineistoa neljän kauden ajan kolmeltakymmeneltäkuudelta (36) Euroopan huippuseuralta seitsemästätoista eri maasta. Heille raportoitiin kuukausittain pelaajien loukkaantumisten takia menetetyt treeniminuutit, vakavat loukkaantumiset (yli 28 päivän poissaolo) sekä pelaajien käytettävyys otteluihin. Tämän lisäksi aina kauden päätteeksi seuran lääkintätiimin jäsenet täyttivät Global Transformational Leadership (GTL) -kyselyn, jonka perusteella päävalmentajan johtamistyylin demokraattisuutta arvioitiin. GTL-kysely on toistettava ja tarkoituksenmukaiseksi havaittu työkalu johtamistyylin arvioimiseen, kun käsitellään demokraattista johtamistyyliä (Carless ym. 2000).

Tutkijat havaitsivat yhteyden päävalmentajan johtamistyylin sekä vakavien loukkaantumisten määrän sekä pelaajien saatavuuden välillä. Eli mitä matalammat pisteet valmentaja sai GTL-kyselyssä (kärjistetysti mitä vähemmän demokraattiseksi hänen johtamistyylinsä arvioitiin), sitä suurempi riski pelaajilla on loukkaantua vakavasti. Jotta asiat saadaan oikeaan perspektiiviin, on hyvä tiedostaa, että tämän tutkimuksen mukaan päävalmentajan johtamistyyli selitti 6 % vakavien loukkaantumisten variaatiosta. GTL-kyselyn yksittäisistä teemoista loukkaantumisriskin näkökulmasta merkittävimmiksi nousivat päävalmentajan selkeä ja positiivinen kommunikointi sekä päävalmentajan johtaman tiimin jäsenten tukeminen, rohkaiseminen ja tunnustuksen antaminen. Kun nämä asiat olivat kunnossa, riski vakaviin loukkaantumisiin oli 29–40 % pienempi verrattuna joukkueisiin, joissa päävalmentajan johtamistyylissä yllä mainitut kriteerit eivät täyttyneet. Lisäksi joukkueissa, jossa päävalmentaja rohkaisi tiimin jäseniä innovatiiviseen ajatteluun, osoitti heille luottamusta, antoi tunnustusta sekä toimi itse roolimallina, oli pelaajien osallistumisprosentti harjoituksiin suurempi. Tuloksista on myös huomioitava johtajan karismaattisuuden merkitys. Sillä, kuinka karismaattisena johtajana päävalmentaja nähtiin, ei ollut yhteyttä pelaajien loukkaantumisiin (Ekstrand ym. 2018).

Mitä Ekstrandin tutkimustiimin tutkimustulokset tarkoittavat käytännössä? Ainakin sitä, että valmentaja voi omalla johtamistyylillään vaikuttaa urheilijoiden loukkaantumisriskiin sekä hyvässä että pahassa. Toisaalta tulokset osoittavat sen, että johtamistyyli on vain yksi pieni osatekijä, joka vaikuttaa loukkaantumisriskiin, joten sen roolia ei kannata myöskään ylikorostaa. Tämän tutkimuksen tuloksista ei myöskään pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kuten tutkijat itsekin pohdinnassaan totesivat. Tässä tutkimuksessa tutkittiin vain demokraattisen johtamistyylin vaikutuksia loukkaantumisriskiin, eikä muiden johtamistyylien yhteydestä loukkaantumisriskiin ole vielä kattavasti tietoa. Vaikka tämän tekstin yhteydessä demokraattinen johtamistyylin suosimista pidetään oikeana johtamistyylinä, on myös muille johtamistyyleille olemassa aikansa ja paikkansa. Ekstrandin ym. (2018) tutkimus kuitenkin osoitti havainnon valmentajien johtamistyylin murroksesta todeksi: vanhan liiton vahvasti autoritääriset valmentajat alkavat olla katoavaa sorttia Euroopan huippufutiksessa. Tästä osoituksena tutkimuksessa toteutettiin valmentajien luokittelu GTL-testin mukaan. Valmentajat jaettiin korkean demokraattisen johtamistyylin valmentajiksi (noin puolet kaikista valmentajista), kohtalaisesti demokraattisen johtamistyylin valmentajiin (noin 30 % valmentajista) ja vähän demokraattisen johtamistyylin valmentajiin (noin 20 %). Demokraattinen johtamistyyli siis vaikuttaisi olevan valtavirtaa Euroopan huippuseurojen äärimmäisen kilpailluissa päävalmentajapositioissa, joten siitäkin näkökulmasta voidaan olettaa sen olevan tehokas johtamistyyli joukkueurheilun näkökulmasta.

Alle koottuna vielä Ekstrandin tutkimuksen pohjalta laadittu lista siitä, millaisilla johtamisvalinnoilla voit valmentajana minimoida urheilijasi loukkaantumisriskin:

  • Kommunikoi selkeästi ja positiivisesti
  • Tue tiimisi kehitystä
  • Ole kannustava, rohkaiseva sekä anna tunnustusta tiimillesi
  • Luota tiimiläistesi näkemyksiin
  • Rohkaise ajattelemaan innovatiivisesti
  • Toimi itse roolimallina

Johda siis urheilijasi näillä opeilla kehitykseen, älä vammoihin!

Lähteet:
Bass, B., Riggio R. 2006. Transformational leadership. Mahwah: Lawrence Erlbaum.
Carless, SA., Wearing, AJ., Mann, L. 2000. A short measure of transformational leadership. J Bus Psychol, 14:389–405.
Ekstrand, J., Hägglund, M., Kristenson, K. 2013. Fewer ligament injuries but no preventive effect on muscle injuries and severe injuries: an 11-year follow-up of the UEFA Champions League injury study. Br J Sports Med, 47:732–7.
Ekstrand, J., Lundqvist, D., Lagerbäck, L., Vouillamoz, M., Papadimitiou, N., Karlsson, J. 2018. Is there a correlation between coaches’ leadership styles and injuries in elite football teams? A study of 36 elite teams in 17 countries. Br J Sports Med, 52:527–531.
Hägglund, M., Walden, M., Magnusson, H., Kristenson, K., Bengtsson, H., Ekstrand, J. 2013. Injuries affect team performance negatively in professional football: an 11-year follow-up of the UEFA Champions League injury study. Br J Sports Med, Aug;47(12):738-42.
Raysmith, B.P. & Drew, M.K. 2016. Performance success or failure is influenced by weeks lost to injury and illness in elite Australian track and field athletes: A 5-year prospective study. J Sci Med Sport. Oct;19(10):778-83.

Kestävyys on lajispesifiä

Hiihdon MM-kisojen yhteydessä on spekuloitu ja pohdittu, missä kunnossa urheilijat ovat eri matkoille. Toinen yhtä kuuma aihe kuin Obersdorfin lämpötilat on ollut se, riittääkö suomalaisten kestävyys vaativilla radoilla. Juonipaljastuksena, kumpaakin tarvitaan onnistuneeseen suoritukseen. Se, mihin havahduin miesten 15 km vapaan kisaa katsoessani oli, että kestävyyttä tai kuntoa ei ole juurikaan määritelty suomalaisessa valmennuksen sanakirjassa. Kunto ja kestävyys eivät liity pelkästään kestävyyslajeihin, vaan harjoittelun näkökulmasta on tärkeä ymmärtää, mitä nämä termit tarkoittavat, oli laji mikä tahansa.

Aloitetaan siis kestävyyden ja kunnon määrittelemisestä. Kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että jaksaa ylläpitää aktiviteettiä/liikettä. Tämä taas usein kilpasuorituksessa tarkoittaa sitä, että pystytään ylläpitämään tiettyä intensiteettiä. Kunnolla puolestaan tarkoitetaan maksimaalista hapenottokykyä. Nämä kaksi asiaa on hyvä erottaa, sillä ne myös ohjaavat harjoittelua. Esimerkiksi jalkapalloilijalla saattaa olla huonompi kunto verrattuna maastohiihtäjään, mutta jalkapalloilijalla on parempi kestävyys jalkapallossa. Kestävyyden kehittämisessä on tärkeää se, että sitä toteuttaa lajimuodolla/liikkumistavalla, jolla haluaa kehittyä. Kunto puolestaan on vähemmän riippuvainen lajimuodosta, ja sitä voi harjoitella monella tapaa ja monella lajimuodolla.

Jos alppihiihtäjän käännökset pujottelukisassa viimeisillä porteilla ovat laajempia kuin radan alkuosassa, tulisi hänen suoritustaan parantaakseen kehittää kestävyyttään pujottelussa. Jatketaan esimerkkien listaa. Maailman huipulle riittävän kunnon omaava hiihtäjä voi olla huomattavasti parempi perinteisellä kuin vapaalla hiihtotavalla. Koska hänen kestävyytensä vapaalla ei ole niin hyvä, hän ei pysty hyödyntämään samalla tavalla kuntoaan. Voidaan siis puhua hyötysuhteesta. Hyötysuhteella tarkoitetaan sitä, kuinka suuri osa maksimaalisesta hapenottokyvystä voidaan hyödyntää kilpailussa ja tähän tarvitaan myös kestävyyttä.

Kunnolla siis tarkoitetaan sitä, kuinka iso moottori on ja kestävyydellä, kuinka pitkään jaksaa. Intervalliharjoittelulla voidaan kehittää kuntoa, sillä se  kasvattaa sydämen kokoa ja tekee siitä vahvemman. Kestävyyttä pitää kuitenkin parantaa, jotta voidaan hyödyntää kuntoa ja hapenoton kapasiteettia. Sen takia ei voi vain tehdä intervalleja. On kuitenkin hyvä huomioida, että kunto ja kestävyys kehittävät toisiaan ja harjoitusvaikutuksissa on päällekkäisyyksiä. Parantunut kestävyys parantaa myös kuntoa ja parantunut kunto kehittää myös kestävyyttä. Lisäksi toisella lajimuodolla tehtävä kestävyysharjoittelu kehittää kyllä kestävyyttä fysiologisten muutosten kautta, mutta lajispesifi kehittyminen vaatii harjoittelua kyseenomaisella lajimuodolla.

Kun seuraavan kerran pohdit, mikä on suorituksen kannalta kriittinen tekijä tai mitä pitäisi harjoitella, niin toivottavasti nämä määritelmät kirkastavat valintojen tekemistä harjoitusohjelmaan. Joni Mäen kestävyyden kehittyminen alkaa viimein näkyä viestien loppuratkaisuissa.

Kirjoittanut: Aku Nikander

Koronavirustilanne

Jyväskylän koronavirustilanne on heikentynyt viime päivinä merkittävästi. Muistathan mennä lievästäkin oireesta testiin. Matalan kynnyksen testimahdollisuus on tarjolla lauantaina 30.1.klo 10-12 Myllyjärvellä ja 13-14 Ristonmaalla. Lisätietoa Jyväskylän Yliopiston nettisivuilla: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2021/01/matalan-kynnyksen-koronatestimahdollisuus-lauantaina-30-1

Muistathan tilaa käyttäessäsi seuraavat asiat:
1. Tilaa saa käyttää vain terveenä
2. Pese tai desinfioi kätesi ennen tilaan tuloa ja tilasta poistuessasi.
3. Puhdista kaikki käyttämäsi välineet ja laitteet desinfiointiaineella heti käytön jälkeen.
4. Suosittelemme maskin käyttöä tilassa ollessasi (pl. treenatessa).
5. Vältäthän tilassa turhaa oleilua.
6. Ei kahta ryhmää samaan aikaan tilaa käyttämään.

Kuormituksen hallinta joukkueurheilussa – terveet ja suorituskykyiset pelaajat luovat voittavan joukkueen

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä valmentajalehdessä esiteltiin Training Room Jyväskylän toimintaa. Jos et tuota juttua lukenut, niin lyhyenä yhteenvetona: kyseessä on KIHUn, Jyväskylän yliopiston ja JAMKin hanke, jonka tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla mahdollistaa urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä ja siten luoda edellytykset mahdollisimman suureen kehitykseen urheilijana. Training Roomin toimintaan osallistuu joukkuelajeista jalkapallo, koripallo, jääkiekko, joukkuevoimistelu sekä team gym. Tämä teksti käsittelee joukkuepalloilua lähinnä jalkapallon näkökulmasta, pohjautuen tutkittuun tietoon ja havaintoihin, joita allekirjoittanut on Training Roomin fysiologin tehtävissä sekä Palloliiton kouluttajana tehnyt.  Vaikka teksti on futisniilon näkökulmasta kirjoitettu, ovat tekstin ajatukset ovat ehdottomasti sovellettavissa myös muihin joukkuelajeihin.

Terveet ja suorituskykyiset pelaajat luovat voittavan joukkueen

Joukkueurheilun näkökulmasta Training Roomin slogan ”enemmän terveitä harjoituspäiviä” osuu naulan kantaan. Perustelun väitteelle tarjoaa Hägglund ym. (2013) tutkimus 11 kauden ajalta, jossa seurattiin 24 joukkuetta yhdeksästä Euroopan eri maasta. Tutkijat havaitsivat pelaajien vähäisempien loukkaantumisten ja pelaajien pelikykyisyyden olevan merkittävästi yhteydessä joukkueen menestykseen sarjassa, olipa mittarina sitten sarjasijoitus, ottelukohtainen pistekeskiarvo tai seuran sijoitus Uefan seurarankingissa. Joukkueurheilussa lähdetään tietysti aina voittamaan seuraavaa ottelua ja sijoittumaan sarjassa mahdollisimman korkealle, mutta etenkin nuorten urheilijoiden parissa yksittäistä ottelua tärkeämmäksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi nousee usein pelaajien kehittäminen. Myös tätä lähestymiskulmaa silmällä pitäen on ensiarvoisen tärkeää pitää pelaajat mahdollisimman hyvin terveinä ja harjoittelukelpoisina. Usein esitetty fraasi ”terve urheilija kehittyy” voidaankin todeta varsin päteväksi ja tieteellisesti perustelluksi (esim. Raysmith & Drew 2016).

Loukkaantumisten ennaltaehkäisyn kulmakivet: kuormituksen hallinta ja suorituskyky

Harjoittelun kuormituksen seuranta on noussut muotiin myös joukkueurheilussa. Karkeimmillaan harjoituskuormituksen seuranta voi olla harjoitustuntien ja -kertojen laskemista tai sykkeen monitorointia. Jos taas resursseja löytyy, ulkona pelattavissa lajeissa GPS- ja kiihtyvyysanturipohjaiset pelaajaseurantajärjestelmät tarjoavat lähes loputtomat mahdollisuudet pelaajien kuormituksen monitorointiin ja analysointiin. Eri menetelmillä on vahvuutensa ja rajoitteensa, eikä tässä kirjoituksessa mennä niissä sen syvemmälle. Kuormituksesta puhuttaessa on kuitenkin oleellista käydä läpi termit sisäinen ja ulkoinen kuormitus. Ulkoinen kuormitus on mitattavaa työtä, esimerkiksi liikuttu matka tai sprinttien määrä. Sisäinen kuoritus puolestaan tarkoittaa sitä, millaisen psyko-fysiologisen vasteen ulkoinen kuormitus pelaajalle aiheuttaa. Tätä voidaan mitata esimerkiksi sykkeen, veren laktaattipitoisuuden tai koettu kuormituksen (RPE) avulla. Esimerkiksi kaksi pelaajaa voivat molemmat juosta ottelussa saman matkan, jolloin tämä ulkoisen kuormitus on tämän muuttuja osalta pelaajien välillä identtinen. Kuitenkin toisella pelaajalla keskisyke voi olla tämän saman ulkoisen kuormituksen seurauksena 90 % maksimista ja toisella 70 % maksimista eli ero sisäisessä kuormituksessa on suuri.

Valmennusprosessin näkökulmasta on ehdottomasti kriittistä todentaa, vastaako pelaajiin kohdistunut kuormitus sitä, mitä valmentaja on suunnitellut ja voidaanko siten odottaa toivottuja harjoitusadaptaatioita. Sen sijaa puhtaasti loukkaantumisten ennaltaehkäisyn näkökulmasta tarkasteltuna kuormituksen seurannasta ei olekaan niin helppoa tehdä johtopäätöksiä. Paljon käytetyn, ja myös kritisoidun, Gabbetin (2016) akuutin ja kroonisen kuormituksen suhdetta (ACWR) on usein käytetty kuormituksen hallinnan työkaluna, jota hyödynnetään loukkaantumisten ennaltaehkäisyssä. Jos akuutin ja kroonisen kuorman suhde ei ole entuudestaan tuttu, niin tiivistetysti kyseinen malli ehdottaa, että käynnissä olevan akuutin kuormituksen (usein käytetään edeltävää seitsemää päivän ajanjaksoa) tulisi olla 0,8–1,5 -kertainen suhteessa krooniseen kuormitukseen (usein käytetään edeltävää 28 päivän ajanjaksoa), jotta loukkaantumisriski on mahdollisimman pieni. Tuoreessa tutkimuksessa Dalen-Lorentsen (2020) havaitsivat, ettei näiden periaatteiden noudattamisella tai noudattamatta jättämisellä ollut vaikutusta nuorilla huipputason jalkapalloilijoiden loukkaantumisiin lähes 500 jalkapalloilijaa käsittäneessä tutkimuksessa. Omiin havaintoihin pohjaten kyseinen tutkimustulos alleviivaa sitä, että pelaajan loukkaantumiseen vaikuttaa useita eri tekijöitä, joista harjoituskuorman vaihtelu on vain yksi osatekijätekijä eikä suinkaan kaiken ratkaiseva Graalin malja.

Kuormituksen hallinnan rinnalle haluaisin nostaa esiin pelaajan suorituskyvyn merkityksen loukkaantumisten ennaltaehkäisyssä. On ensi arvoisen tärkeää valmistaa pelaajan suorituskyky sellaiseksi, että hänen kroppansa kestää kuormituksen, jolle se lajissa altistuu. Tätä näkemystä puoltaa esimerkiksi Case ym. 2020 tutkimus. Sen mukaan Yhdysvalloissa yliopistourheilijat (71 joukkuepalloilijaa, miehiä ja naisia), jotka kärsivät kauden aikana alaraajavammoista, olivat syväkyykyn yhden toiston maksimin testissä selkeästi heikompia kuin pelaajat, jotka eivät kärsineet loukkaantumisista. Riskirajaksi esitettiin miehille alle 2,2 kertaa kehonpainon jäävää tulosta ja naisilla alle 1,6 kertaa alle kehonpainon jäävää tulosta. Riittävä voimataso siis suojaa loukkaantumisilta, mutta on tutkitusti myös yhteydessä esimerkiksi nopeuteen, joka on useimmissa joukkuelajeissa yksi tärkeimmistä fyysisistä ominaisuuksista. Myös hyvän kestävyyssuorituskyvyn on havaittu olevan loukkaantumisriskiä pienentävä tekijä jalkapalloilijoilla, eli hieman mutkia suoraksi vetämällä voidaan siis todeta, että hyvä suorituskyky suojaa pelaajia loukkaantumisilta.

Kuormituksen yksilöllisyys

Esimerkiksi jalkapallo-ottelussa voidaan tietyillä valmennuksen ratkaisuilla, kuten pelijärjestelmällä, vaikuttaa hieman pelaajien kuormitukseen. Ottelussa sekä harjoitusten peliosioissa kuormitus kuitenkin muodostuu suhteessa kentän tapahtumiin ja näin kuormitus saattaa vaihdella suuresti pelaajien, pelipaikkojen ja otteluiden/ harjoitusten välillä. Siten kuormituksen seurannassa oleellisinta on huomioida jokaisen pelaajan kuormitus yksilönä ja parhaimmassa tapauksessa suunnitella harjoittelua sen mukaan. Esimerkiksi osana Training Roomin toimintaa olemme mitanneet erään joukkueen pelaajien kuormitusta Kansallisen liigan otteluissa Polarin Team Pro pelaajaseurantajärjestelmällä ja pyrkineet määrittämään jokaiselle pelaajalle keskimääräisen ottelun kuormituksen, jonka pohjalta ideaalitilanteessa voisi pelaajan harjoittelua optimoida yksilön tarpeisiin optimaaliseksi. Alla olevaan taulukkoon on koottu joukkueen kymmenen pelaajan keskimääräinen ottelukuormitus. Jo nopea tarkastelu osoittaa suuren vaihtelun pelaajien välillä. Pelipaikalla on melko suuri vaikutus pelaajan kuormitukseen ottelussa, mutta myös saman pelipaikan pelaajien välillä kuormitus vaihtelee melko reilustikin pelaajan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. Jos nämä kymmenen pelaajaa suorittaisivat täysin identtistä harjoittelua, olisi se osalle pelaajista liian kuormittavaa ja osalle taas liian kevyttä, eikä siten kehittäisi pelaajia optimaalisella tavalla tai valmistaisi pelaajia kestämään ottelun kuormitusta. Yksi mahdollinen ratkaisu harjoittelun yksilöllistämiseen voi olla harjoitusviikon kuormituksen suhteuttaminen pelaajan tyypilliseen ottelukuormitukseen, jolloin harjoittelusta saadaan räätälöityä jokaiselle yksilölle sopivaa. Jos tämä kiinnostaa enemmän, niin kannattaa katsoa Rave ym. (2020) artikkeli, joka löytyy tekstin lähteistä. Lisäksi on syytä alleviivata vaihtopelaajien tarvetta saada ottelua vastaava kuormitus ylimääräisen treenin kautta. Jos vaihtopelaajat eivät saa ottelua vastaavaa kuormitusta lisätreenistä, kasvaa kuilu suorituskyvyssä ja loukkaantumisriskissä avauksen ja vaihtopelaajien välillä kauden mittaa todella suureksi.

Taulukko 1. Yhden joukkueen eniten pelanneiden pelaajien kuormitus Kansallisen liigan otteluissa.

PelaajaPelipaikka  Kokonaismatka [m]Korkean intensiteetin juoksu [m] (>19 km/h)Sprintti [m] (>23 km/h)Kiihdytykset    (> 2m/s²)Jarrutukset    (> -2m/s²)
Pelaaja 1Keskuspuolustaja8799217386978
Pelaaja 2Keskuspuolustaja7928136294465
Pelaaja 3Laitapuolustaja9083242545670
Pelaaja 4Laitapuolustaja1036435315492101
Pelaaja 5Keskikentän keskusta100581611867111
Pelaaja 6Keskikentän keskusta1044013655891
Pelaaja 7Laitakeskikenttä107734116382118
Pelaaja 8Laitakeskikenttä998651827882100
Pelaaja 9Hyökkääjä94593461118698
Pelaaja 10Hyökkääjä9917188295382
Keskiarvo968134976991

Loukkaantumisten ennaltaehkäisyn näkökulmasta täytyy myös tarkastella otteluiden intensiteettiä tarkemmin kuin vain keskiarvon kautta, sillä harjoittelun tulee valmistaa pelaaja kohtaamaan ottelussa esiintyvä kovin mahdollinen kuormitus ”the worst case scenario”. Alla olevassa kuvassa on yhden pelaajan kuormitus eräästä Kansallisen liigan ottelusta. Pelaaja suoritti ottelun aikana 20 sprinttiä eli keskimäärin intensiteetti oli 0,22 sprinttiä per minuutti. Punaisella ympäröidyssä viisi minuuttisessa pelaajalle tuli kuitenkin viisi sprinttiä viiden minuutin aikana. Intensiteetti tässä kaikkein kuormittavimmassa jaksossa oli siis 1 sprintti per minuutti eli yli nelinkertainen keskiarvoiseen intensiteettiin nähden. Joukkueen harjoittelussa on oltava osioita, joissa saavutetaan tämä intensiteetti, jotta pelaajat ovat valmiita siihen otteluissa.

Kuva 1. Yksittäisen pelaajan liikkumisnopeus yhden ottelun aikana.

Mitä jos teknologiaa ei ole käytössä?

Käyttämämme Polar Team Pro -pelaajaseurantajärjestelmä on mahdollistanut meille tavan seurata pelaajien kuormitusta tavalla, joka ei monessa ympäristössä ole mahdollista. Kuormituksen seurantaan on myös olemassa matalamman kynnyksen menetelmiä. Yksi tällainen mahdollisuus on hyödyntää session RPE-metodia (sRPE), jonka on havaittu olevan yhteydessä muun muassa jalkapalloilijoilta mitattuun sykkeeseen. sRPE lasketaan kertomalla harjoituksen kesto minuutteina pelaajan kokemalla kuormituksella (0–10) harjoituksen jälkeen. Esimerkiksi siis keskiraskaan (RPE 4/10) 90 minuuttia kestävän harjoituksen sRPE-arvo saadaan laskemalla 90 min x 4 = 360. Jos viikon aikana on kuormitukseltaan viisi vastaavaa harjoitusta, on viikkokuorma silloin 5 x 360 = 1800. Kun tätä toistetaan viikosta toiseen säännöllisesti, voidaan laskea akuutin ja kroonisen kuorman suhdetta, jota tekstin alussa sivuttiin. sRPE -metodilla ei saada tietoon pelaajaan kohdistuvaa ulkoista kuormitusta, mutta se kertoo valmentajalle kuinka kuormittavana pelaaja harjoituksen tai ottelun kokonaisuudessaan koki. Tämäkin antaa valmentajalle hyödyllistä tietoa muun muassa siitä, vastaako pelaajan kuormitus valmentajan suunnittelemaa kuormitusta sekä miten kuormitus vaihtelee viikon sisällä (monotonia) ja viikosta toiseen (ACWR). Uskaltaisin väittää, että sRPE-menetelmä on riittävän hyvä harjoituskuormituksen seurantamenetelmä ei-ammattijoukkueille. Training Room toiminnassa olemme hyödyntäneet ja hyväksi havainneet sRPE -metodin muun muassa koripalloilijoiden kuormituksen seurannassa. Tästä osoituksena mm. alla oleva akuutin ja kroonisen kuorman yhteys pelaajan raportoimaan loukkaantumisen haittatasoon yhden ottelukauden ajalta. Kuvasta on havaittavissa vahva yhteys Gabbetin vastaavaan kuvaajaan.

Kuva 2. Akuutin ja kroonisen kuorman suhde loukkaantumisten raportoituun haittatasoon (0-100) koripalloilijoilla ottelukaudella.

Joukkueleissa oleellista siis on, että kuormitusta seurataan jollain menetelmällä. Näin valmentaja saa tiedon siitä vastaako hänen suunnitelmansa sitä, mitä treeneissä todella tapahtuu.  Tämä antaa valmentaja taas vähän enemmän faktaa valmennusprosessinsa tueksi, jolloin valmentaja voi suuremmalla todennäköisyydellä tehdä harjoittelusta pelaajia optimaalisesti kuormittavaa ja kehittävää. Kehittävä harjoittelu johtaa paremman suorituskyvyn pelaajiin, joka edesauttaa heidän terveenä pysymistä ja siten joukkueen menestystä!

Kirjoittanut: Eero Savolainen

Teksti on julkaistu pidempänä versiona Valmentaja – lehdessä 5/2021.

JOULUNAIKA

Training Room on suljettuna 19.12.2020 – 3.1.2021. Hankeurheilijat pääsevät käyttämään tilaa ja välineistöä Monitoimitalon aukioloaikojen mukaan. Jos kysyttävää, otathan yhteyttä johanna.lehto@kihu.fi

Ihanaa joulunaikaa kaikille! Nähdään taas tammikuussa!

ALHAINEN ENERGIANSAATAVUUS ON YHTEYDESSÄ HEIKOMPAAN HERMOLIHASJÄRJESTELMÄN TOIMINTAAN NAISURHEILIJOILLA – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Ravitsemus on tärkeä osa urheilijan kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, kuukautiskierron ja hormonipitoisuuksien vaikutusta naisurheilijoiden suorituskykyyn.

Training Room käyttäjän silmin

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu on mukana Training Room-hankkeessa mm. kehittämässä ja mallintamassa hankkeen toimintaa, sekä pilotoimassa toimintamalleja uusille kohderyhmille. Osana toiminnan mallintamista ja jatkokehittelyä olemme suorittaneet urheilijahaastatteluja eri lajien eri ikäisille edustajille. Haastattelut on suoritettu etäyhteyksien välityksellä keväällä 2020 JAMK:n hankeasiantuntijoiden toimesta, jotka eivät toteuta hankkeen päivittäistoimintoja. Tämä teksti perustuu noista haastatteluista saatuihin tietoihin.

Arki vs. urheileminen

Urheileminen vaatii mm. aikaa, resursseja ja motivaatiota. Tämän voi varmasti allekirjoittaa jokainen, joka on urheillut yhtään tavoitteellisemmin. Nykyaikana urheilija on valveutunut, tiedonjanoinen ja kaipaa tukipalveluja oman suorituskykynsä maksimoimiseksi. Aina sekään ei riitä, koska arjessa voi olla monenlaisia kuormitustekijöitä, jotka vaikuttavat urheilusuorituksiin.

Yksi paljon päänvaivaa aiheuttava tekijä erityisesti aikuisurheilijoille on raha. Sen ei pitäisi määritellä elämää, mutta urheilijoille se on yksi keino mahdollistaa urheilijana eläminen. Käytännössä sillä on suuri merkitys saatko urheilemisesta palkkaa vai saatko palkkaa, jotta voisit urheilla? Monella arjen kuormitusta lisää vielä opiskelut, sillä on hyvin tiedossa, että itsensä elättäminen pelkällä urheilemisella ei vain ole kaikille mahdollista. Kun urheilijoilta kysyttiin, mitä he muuttaisivat omassa arjessaan saadakseen keskittyä urheiluun, suuri osa nosti esiin sen, että jos urheilusta maksettaisiin niin siihen voisi todella keskittyä. Nyt urheilusta on pakko joustaa, kun esimerkiksi työstä tai opiskelusta ei voi.

Elämä urheilijan ympärillä

Nykyaikainen urheilija tiedostaa erilaisten tukipalveluiden mahdollisuudet. Valmennus ei enää koostu pelkästä valmentajasta, vaan valmennustiimistä, johon voi varsinaisen lajivalmentajan lisäksi kuulua esimerkiksi fysioterapeutti, fysiikkavalmentaja, psyykkinen valmentaja ja vielä useita erilaisia lajispesifejä valmentajia, kuten maalivahtivalmentaja. Todellisuus Suomessa on se, että harvalla seuralla ja vielä harvemmalla joukkueella on todellisuudessa mahdollista hankkia näitä erityisosaamista vaativia palveluita niin, että ne toimisivat osana joukkueen arkea. Fysiikkavalmennus ostetaan erilliseltä palveluntuottajalta ja hän on mukana esimerkiksi kerran viikossa, erillisessä treenissä. Psyykkisen valmentajan luokse pääset joukkueena pari kertaa kaudessa, ehkä joskus yksilöllisesti, jos maksat vähän lisää.

Urheilijoiden ympärillä on paljon merkittäviä henkilöitä. Erityisessä asemassa on valmentaja, jonka asiantuntijuuteen luotetaan. Valmentajat ovat ymmärtäneet, että he eivät vain yksinkertaisesti voi toimia kaiken asiantuntijoina ja urheilijat sen sijaan ovat tiedonnälkäisempiä ja valmiita panostamaan kaikkiin mahdollisiin ominaisuuksiin tullakseen vieläkin paremmiksi. Urheilijat kuvaavat osaavan valmentajan pystyvän vuorovaikutukseen niin urheilijan, kuin muiden urheilijalle merkityksellisien henkilöiden kanssa.

Urheilijat nostivat esiin paljon muitakin ihmisryhmiä, jotka he kokevat merkityksellisenä osana omaa urheilu-uraansa: Esimerkiksi urheilufysioterapeutit, Training Roomin asiantuntijat, seurat, lajiliitot, joukkuekaverit ja henkilökohtaiset tukijoukot. Yksi tärkeä huomio oli, että urheilijat toivoivat näiden kaikkien tahojen tekevän saumatonta yhteistyötä niin, että vuorovaikutus olisi luontevaa ja toimivaa.

Merkittäviksi urheilijan arkea edistäviksi palveluiksi urheilijat nostivat mm. urheilufysioterapian, lääkärin palvelut, unen seurannan, opiskelijaruokailun, nopeat palvelut, urheilun vaivattoman yhdistämisen opiskeluun ja konkreettiset treenivinkit omatoimiharjoitteluun.

Toisaalta urheilijat kokivat, että kehittämistä vielä kaivataan yleisesti ottaen mm. psyykkiseen valmennukseen, palveluiden helppoon saatavuuteen, ravitsemusvalmennukseen ja ”lisä”palveluiden saatavuuden säännöllisyyteen.

Training Roomin tuki urheilijoille

Training Room on tuonut urheilijoille valmennustiimin sisään moniammatillista osaamista mm. fysioterapeutin ja fysiologin kautta. Training Roomin asiantuntijat toimivat useassa eri lajissa ja useissa eri joukkueissa antaen tasaisesti aikaansa kaikille. Training Roomin asiantuntijat toimivat joukkueiden todellisissa harjoitteluympäristöissä eli esimerkiksi siellä tanssisaleissa, kaukalon kupeessa, jalkapallonurmella, korisparketilla ja altaan reunalla. He ovat mukana urheilijoiden arjessa niin niinä hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Vaikka he eivät ole aina paikalla, silti urheilijat kokevat heidät osaksi valmennustiimiä, koska he kuitenkin oikeasti ovat siellä missä urheilijatkin toimivat. Urheilijat kokevat, että asiantuntijan ollessa tuttu, myös hänen kanssaan tehty yhteistyö on tuloksellisempaa.

Esimerkiksi Training Roomilla tehtyjen testien ja niiden palautteiden perusteella urheilijat ovat havainneet omissa ominaisuuksissaan olevia kehityskohteita, joita sitten kuormitusta optimoiden lähdetään kehittämään. Urheilijan ei tarvitse vaivata päätään sillä, mitä ja miten tulisi toimia, vaan hän voi keskittyä täysillä oleelliseen eli siihen urheiluun. Juuri tämän urheilijat kokevat tärkeäksi. Arjessa, kun on niin paljon muita kuormitustekijöitä, tulisi urheilun olla vain urheilua. Ei pennien laskemista, jännittämistä äityykö takareidessä ollut kipu tai miettimistä, että miten tämän kuormitukseltaan raskaan viikon jälkeen kannattaisi treenata, että palautuu.

Urheilijat kuvaavat, että aiemmin tietoa on pitänyt hakea ”Googlailemalla” tai jotkut onnekkaat esimerkiksi omien opintojensa kautta keräämällä asiantuntijuudellaan. Valmentaja on suuri tietolähde, mutta valmennuksen osaaminen on tietysti rajallinen. Tiedon määrä on nyky-yhteiskunnassa valtava, mutta oikean tiedon määrä rajallinen. Siksi urheilijat kokevat erityisen tärkeäksi sen, että heillä on joku asiantunteva luottohenkilö jolta asiasta kysyä ja keskustella. Training Roomin asiantuntijat ovat toimineen urheilijoille tässä roolissa ja lisänneet myös urheilijoiden ymmärrystä huippu-urheilun vaatimuksista.

Urheilijat kokevat mielekkäänä sen, että kaikki palvelut saisi samalta taholta. Olkoon se sitten psyykkistä valmennusta, kuntoutusta tai ravitsemusohjausta. He kokevat, että kaikki tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja helposti tavoitettavaa. Tärkeää on, että jokaisella on ymmärrys, millaisia palveluja hänelle on saatavilla, mistä ja milloin. Kun palvelut toteutuvat saman katon alla, tuo ymmärrys on sisäsyntyistä ja todellisen moniammatillisen yhteistyön tekeminen vaivatonta.

Urheilijoiden haastatteluissa tuli esiin, että erityisesti he, jotka harjoittelevat Training Room tilojen läheisyydessä arvostavat suuresti Training Room-tilaa. Mikäli treenit toteutuivat jossain muualla, tilasta ei koettu olevan hyötyä. He jotka tilasta hyötyivät, kokivat sen hyväksi paikaksi kohdata muita urheilijoita, tehdä omatoimista harjoittelua, lainata ja hyödyntää erilaisia välineitä, sekä kohdata alan asiantuntijoita. Tilaan on helppo ja rento tulla. Urheilijoistahan parasta olisi, että se olisi auki mahdollisimman paljon myös ilta-aikoina ennen ja jälkeen treenien.

Valmentajan näkökulma

Osana palveluiden mallintamista olemme kohdanneet useita valmentajia ja keskustelleet heidän kanssaan kokemuksista Training Room-hankkeesta. Valmennus suitsuttaa toimintaa estoitta.

Valmentajat kokevat Training Roomin porukan omiksi kollegoikseen, jonka vuoksi yhteistyö on helppoa ja arkipäiväistä. Useat kuvaavat, että urheilijat ovat kehittäneet suorituskykyään ja sen vuoksi treenimääriä on voitu lisätä. Valmentajien ei tarvitse huolehtia mahdollisten loukkaantuneiden pelaajien treenaamisesta, koska Training Roomin asiantuntijat ohjelmoivat harjoitteet yksilöllisesti vastaamaan tarvetta. Jaettu asiantuntijuus tukee jokaisen valmennustiimiläisen sekä Training Roomin asiantuntijan kehittymistä, kun jokainen saa ymmärrystä urheilusta toisen näkökulmasta.

Yhteenveto

Kokonaisuutena Training Roomin kautta saatavat moniammatilliset, jaetun asiantuntijuuden palvelut tuovat lisäarvoa niin urheilijoiden, kuin valmennustiimien arkeen. Osaaminen, ymmärrys ja keinot lisääntyvät, joka vääjäämättä johtaa myös pitkällä aikavälillä suorituksien parantumiseen, osaamisen lisääntymiseen ja suorituskykyisempään arkeen.

Kaikkiin urheilijoiden kuormitustekijöihin ei kukaan voi vastata, mutta Training Roomista saatuja kokemuksia urheilijat arvostavat suuresti ja toivovat saavansa vastaavia palveluita lisää jatkossakin.

Kirjoittanut: Sanna Paasu-Hynynen
Fysioterapian lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Hankeasiantuntija Training Room-hankkeessa

Paras versio itsestä – tehokkaasta yksilöstä toimivaksi yksilöksi

Ylen tekemä kysely (1) nostaa pinnalle tärkeää ja samalla huolestuttavaa tietoa huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista sekä mielenterveydestä. Kyselyssä 68 % vastaajista (n=111) oli kokenut mielenterveyden ongelmia ja puolet olivat harkinneet uran lopettamista näistä ongelmista johtuen. Huolestuttavia ovat olleet niin ikään tutkimustulokset urheilulukiolaisten jaksamisesta ja loppuun palamisesta, urheilun eettisyyteen liittyvät tapaukset sekä tutkimukset siitä, että kaikki urheilun kokemukset eivät ole positiivisia.

Urheilijoiden hyvinvointi on ollut esillä eurooppalaisessa huippu-urheilututkimuksessa jo vuosikymmenen ja mediassa erityisesti viime vuosina. Urheilijoiden haasteisiin urheilu-uran aikana ja sen jälkeen on herätty jo 2000-luvun alussa, kun alettiin puhua kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta urheilijoiden kasvamiseen ja kehittymiseen (2). Kaksoisura (urheilun ja opiskelun yhdistäminen) esiteltiin mallina, joka voisi turvata urheilijoiden hyvinvointia, lisätä elämään tasapainoa, ja auttaa siirtymävaiheessa sekä valmistautumisessa urheilu-uran jälkeiseen elämään (2,3,4). Ekologisessa holistisessa lähestymistavassa puolestaan huomio siirrettiin yksilöstä ympäristöön ja ympäristöä pyritään optimoimaan siten, että se tukee kokonaisvaltaisesti urheilijan kasvamista ja kehitystä (5). Viimeisimpänä on julkaistu Euroopan johtavien urheilupsykologien toimesta artikkeli liittyen huippu-urheilijoiden mielenterveydestä huolehtimiseen (6). Näistä aloitteista huolimatta huippu-urheilu ei ole vielä muuttunut.

Huippu-urheilusta on tullut kilpailullisempaa kuin aikaisemmin, mikä on lisännyt painetta erikoistua yhä nuorempana ja priorisoida urheilullinen kehitys, esimerkiksi yli ihmissuhteiden ja koulutuksen (7). Mutta mitä tapahtuu niille, ketkä eivät saavuta menestystä? Miten he löytävät merkitystä elämään, kun heidän urheilu-uransa loppuu? On hyvä myös huomioida, että ammattilaisliigoissa pelaavilla ja elantonsa urheilusta saavilla urheilijoilla on osoitettu olevan mielenterveysongelmia. Lisäksi Ylen tutkimuksessa tuli ilmi, että mielenterveyden ongelmia oli vähemmän jo uransa lopettaneilla urheilijoilla kuin aktiiviurheilijoilla. Eli urheilijoiden mielenterveyden ongelmien syy ei olekaan pelkästään urheilu-uran loppumisessa, niin kun on esitetty, vaan urheilu-uran aikana kokemat haasteet aiheuttavat ongelmia. Löytyisikö urheilijoiden hyvinvoinnin huolestuttavalle suuntaukselle selitys pintaa syvemmältä, urheilukulttuurista?

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilua ohjaa tuloskeskisyys ja menestys, mikä vaikuttaa niin urheilijan, mutta myös valmentajien sekä urheilupäättäjien perusolettamuksiin eli tiedostamattomiin asenteisiin, ajatusmalleihin ja olettamuksiin siitä, mitä tämä menestyksen saavuttaminen vaatii (8). Esimerkiksi urheilussa on vahvana edelleen asenteita kuten: ”tämä vain kuuluu urheiluun, jos haluaa huipulle (…)  tätä pitää sietää”. Ja usein on kysymys ”vain vähän” loukkaantuneena harjoittelusta tai uupumuksesta. Kalevi Heinilä kuvasi 80-luvulla huippu-urheilun kehitystä totalisaatioprosessina, jonka tärkeimmäksi määrääväksi tekijäksi hän määritteli huippu-urheilun vaatimustason kasvamisen, mikä tarkoittaa kilpailun kierrettä, menestyksen yliarvostusta ja huippu-urheilun totalisaatiota (9).

Huippu-urheilussa kulttuuri ymmärretään usein jaettuina, yksimielisinä sekä yhteisinä merkityksinä ja toimintatapoina (11). Urheilussa usein pyritään luomaan johtajien ja valmentajien toimesta ”voittamisen kulttuuri”, johon kuuluu tietynlaiset arvot ja asenteet ja joihin nuoret urheilijat sosialisoidaan: ”näin pitää tehdä, että pääset huipulle”; ”vain tekemällä urheilua 100% pääset huipulle”. Nämä olettamukset vaikuttavat johtajien ja valmentajien asenteisiin ja ajatteluun sekä edelleen urheilijoiden uskomuksiin sekä heidän valintoihinsa (8). Urheilukulttuurin dominantit merkitykset saattavat luoda uhan hyvinvoinnille, sillä erilaisuus ja erilaiset valinnat saatetaan hiljentää (9). 

Urheilussa on menossa erilaisten kulttuurien törmäys: Toisaalta edellä kuvattu ”totalisaatio” ja toisaalta kaksoisura ja elämän tasapaino. Kaksoisura ja elämän tasapainoon pyrkivä kulttuuri painottuu ennemmin antropologien näkemykseen kulttuurista. Antropologit näkevät, että kulttuuri ei tarkoita ohjattua normatiivista käyttäytymistä ja yhteisiä arvoja, vaan se on pinnan alla olevia merkityksiä, ja miten ajattelemme sekä jäsentelemme maailmaa (10).  Se ei ole helposti manipuloitavissa tai muutettavissa (11,12,13). Kulttuuri tässä määrittelyssä on ennen kaikkea erilaisuuden ymmärtämistä. Kulttuuri on ihmiskonsepti, ei johtajakonsepti. Esimerkiksi johtajat saattavat ajatella, että kulttuuri ja toimintatavat tukevat hyvinvointia, mutta todellisuus on jotain muuta. Kaikkia ei voi laittaa kulkemaan samaan polkua saman lopputuloksen toivossa, ja kaikki eivät anna urheilulle samaa merkitystä. On tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että ammattilaisurheilijat saattavat dis-identifioituvat huippu-urheiluun, eli vaikka he ovat osa joukkuetta, he eivät tunne kuuluvansa joukkoon (14).

Urheiluun oppiminen vai urheilusta oppiminen

Koulutuksen ja kasvatuksen yksi pyrkimyksistä on kasvattaa yksilöitä yhteiskunnan tarpeisiin. Nämä tarpeet heijastelevat yhteiskunnan kulttuuria ja normeja (7). Niin ikään urheilijoita pyritään kasvattamaan huippu-urheilun vaatimuksiin, jotka heijastelevat tuloksen tekemistä ja menestystä.

Uskomus siitä, että urheilulla on merkittävä rooli nuorten kehittymisessä sekä tarjoaa arvokkaita oppimiskokemuksia, käytetään laajalti urheiluohjelmissa (7). Puhutaan paljon esimerkiksi ”elämän taidoista” tai laajemmin oppimisesta.  Vaikka ”Elämän taidot” on usein esitetty eri ohjelmissa tarkoituksena voimaannutta ihmisiä, kuitenkin tämä diskurssi itsessään nojaa kapitalistiseen tuotannon logiikkaan tavoitteena luoda tuloksia tekeviä tehokkaita ja sopeutuvia yksilöitä (7). Tuloksen tekemisen kulttuuri saattaa johtaa siihen, että valmentajat ja nuoret sosialisoituvat huippu-urheilun toimintatapoihin sekä ajatusmalleihin saavuttaakseen menestystä. Vaikka urheilussa puhutaan urheilijakeskisyydestä ja etsitään autonomiaa tukevia ratkaisuja, usein valmennusmetodit alistavat urheilijan valmentajan kontrolliin.

Jos katsoo urheilua ulkopuolelta, jo yläkouluikäisistä puhutaan urheilijoina ja heidän arkeaan sekä fyysisiä kuin psyykkisiä taitoja pyritään rakentamaan huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti – heidät integroidaan urheilukulttuuriin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorilla urheilijoilla on uupumusta ja heillä ei ole aikaa pohtia tulevaisuuttaan, kun he yrittävät olla tehokkaita toteuttaessaan huippu-urheilun vaatimuksia (15). Pelkän urheilijan identiteetin omaaminen on osoitettu olevan riskitekijä hyvinvoinnille ja mielenterveydelle (16). Nuoren yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on identiteetin (ihmisen dynaaminen tasapaino; tiedostomaton pyrkimys kokemusten jatkuvuuteen, tunne yksilöllisestä ainutlaatuisuudesta) rakentaminen ja muodostuminen (17). Urheilijan identiteetti on usein omaksuttu identiteetti eli se on ulkoapäin annettuja tapoja ajatella ja toimia (18). Tämä onkin nähtävissä useiden nuorten urheilijoiden puheessa, kun he kuvailevat tavoitteitaan, elämäänsä ja valintojaan. Tietysti pelkkä urheilijan identiteetti voi auttaa fokusoitumaan urheiluun ja siten auttaa kehittymään urheilu-uralla. Kehitystehtävien täyttymisen näkökulmasta, identiteetin muodostuminen ja saavuttaminen puolestaan vaatii asioiden kokeilua sekä pohtimista siitä, mitä haluaa sekä reflektiota siitä, kuka on (16). Yläkoulusta lähtien urheilijat saattavat kulkea omassa kuplassaan ilman, että he etsivät asioita, mistä he voisivat urheilun lisäksi olla kiinnostuneita.

Paras versio itsestä ja tehokkuus -ajattelussa urheilijan pitää elää 24/7 urheilijana ja keskittyä siihen täysillä, jotta voi päästä huipulle. Tehokkuus-ajattelussa yksilölle annetaan ulkoa ohjeet ja oikeat toimintatavat, miten saavuttaa tulosta ja menestystä.  Holistisesta ja ekologisesta näkökulmasta puolestaan yksilö oppii taitoja, toimintatapoja sekä ajattelumalleja itsestä lähtien vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tämä oppiminen tapahtuu yksilölähtöisesti elämää varten. Voidaan puhua tehokkaan yksilön sijaan toimivasta yksilöstä, 24/7 ihmisenä olemisesta. Toimivuus ajattelussa yksilö pohtii itse tai esimerkiksi valmentajan tai muun henkilön mahdollistamana, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä, miksi hän tekee asioita ja miten hän voisi tehdä asioita löytäen yksilölliset toimintatavat kehittymiselle. Yksilö ei vain yritä kerätä työkalulaatikkoon työkaluja, jotta hän voi välttää kriisejä, sopeutua tilanteisiin tai päästä niistä mahdollisimman nopeasti ulos, vaan hän yrittää niissä tilanteissa oppia myös itsestään, suhteestaan ympäristöön ja tehdä henkilökohtaisia valintoja – ei olla vain ulkoisen ohjauksen tai odotusten määrittelemä tuote.

Muutoksen aika

Kulttuurin tutkijat urheilun ulkopuolelta ovat todenneet, että rakenteelliset muutokset eivät välttämättä muuta kulttuuria, sillä ne eivät vaikuta asenteisiin tai uskomuksiin (12). Tärkeää on, että Suomessa toimintaympäristöt saavat lisää resursseja psyykkisen valmennuksen ja urheilupsykologien avulla, mutta muutosta tarvitaan myös uskomuksissa ja asenteissa, joita ei edes usein itse tiedosta. Olisiko urheillun siis aika miettiä kulttuuria eri tavalla? Ylellä esille tulleet urheilijoiden tarinat kertovat urheilukulttuurista ja sen merkityksestä jotain: se sisältää paljon tuloskeskeisyyttä ja saattaa aiheuttaa hyvinvoinnille ongelmia. Tietysti huippu-urheilussa on hyväksyttävä se, että pyritään tuloksen tekemiseen, sillä sen vuoksi urheiluorganisaatiot ovat olemassa. Kysymys on kuitenkin siitä, voiko menestykseen pyrkimistä tehdä eri tavalla kuin nyt, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, mielenterveystä ja erilaisuutta tukien. Koko urheilun kentän laajuudella olisi tärkeä arvioida, miten itse ajattelee huippu-urheilusta, huippu-urheilun vaatimuksista, urheilijoiden hyvinvoinnista, mitkä asiat ja mahdollisesti asenteet vaikuttavat omaan suhtautumiseen urheilusta, ja miten voi henkilökohtaisesti tukea urheilijoiden hyvinvointia.

Urheilijat ovat muutakin kuin urheilijoita. Urheilu on siinä hetkessä tärkeintä, mutta koko elämän janalla se ei ole tärkeintä. Kun sattuu kriisi tai tuloskehitys tyssää, urheilija pääsee siitä yli helpommin, kun hänellä on muutakin elämässä kuin urheilu, hänellä on muitakin identiteettejä kuin urheilijan identiteetti, hän pystyy oppimaan itsestään myös vaikeissa tilanteissa ja itsetunto ei riipu urheilumenestyksestä. Tässä on myös valmentajilla ja muilla tukihenkilöillä tärkeä rooli, sillä he ovat lähimmät henkilöt urheilijalle. He voivat auttaa urheilijoita syvemmän merkityksen löytämisessä, auttaa löytämään henkilökohtaisia vahvuuksia, oppimaan itsestään suhteessa ympäristöön, sekä tekemään valintoja oman elämän kannalta. Tällöin esimerkiksi urheilun loppuminen tai loukkaantuminen eivät aiheuta niin suurta kriisiä sisäiselle maailmalle ja urheilija on varautunut urheilun jälkeiseen elämään.

Lähteet:
1. https://yle.fi/uutiset/osasto/news/yle_survey_more_than_70_top_finnish_athletes_report_mental_health_disorders/11577893
2. Stambulova, N.B, & Wylleman, P. (2019). Psychology of athletes’ dual careers: A state of the art critical review of the European discourse. Psychology of Sport and Exercise, 42, 74–88. doi:10.1016/j.psychsport.2018.11.013.
3. European Commission. (2012). Guidelines on dual careers of athletes recommended policy actions in support of dual careers in high-performance sport. Retrieved from http://ec.europa.eu/assets/eac/sport/library/documents/dual-career-guidelines- final_en.pdf.
4. European Commission. (2017). Ecology of Dual Career – Exploring Dual Career Development Environments across Europe (ECO-DC). Brussels: Sport+ ERASMUS.
5. Henriksen, K., & Stambulova, N. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley J. Schorer, and N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271-284). London and New York: Routledge.
6. Henriksen et al. 2019. Consensus statetement on improving the mental health of high performance athletes. International Journal of Sport and Exercise Psychology.
7. Ronkainen NJ, Aggerholm K, Ryba TV, Allen-Collinson J. 2020. Learning in sport: from life skills to existential learning. Sport, Education and Society.
8. Schein, E. H. (1990). Organizational culture. American Psychologist, 45(2), 109–119. doi:10.1037/0003-066X.45.2.109.
9. Heinilä, K. 1982. The totalization process in international sport. University of Jyväskylä. Department of sociology and planning for physical culture. Research reports 23.
10. Meaningful sport Podcast: https://meaningfulsport.com/podcast/
11. McDougall, M., Ronkainen, N., Richardson, D., Littlewood, M., & Nesti, M. (2019). Three team and organizational culture myths and their consequences for sport psychology research and practice. International Review of Sport and Exercise Psychology. doi:10.1080/1750984X.2019.1638433.
12. Maitland, A., Hills, L., & Rhind, D. (2015). Organizational culture in sport – A systematic review. Sport Management Review, 18, 501–516. doi:10.1016/j.smr.2014.11.004
13. Asch, D., & Graeme, S. (2002). The challenge of change. European Business Journal, 14(3). ProQuest Central.
14. Roderic M. From identification to dis-identification: case studies job loss in professional football. 2013. Qualitative research in sport, exercise and health.
15. Sorkkila M, Ryba TV, Selänne H, Aunola K. Development of school and sport burnout in adolescent student-athletes: A longitudinal mixed-methods study. Journal of Research on Adolescence. 2018; 12: 1-19.
16. Nurmi J-E. Socialization and self-development: Channelling, selection, adjustment, and reflection. In Lerner, R. & Steinberg, L. (Eds.). Handbook of adolescent psychology, 2nd ed. 2014; (pp. 85–124). Hoboken, NJ: Wiley.
17. Koivusalo L, Aunola K, Bertram R, Ryba TV. 2018. Urheilija vai opiskelija? Urheilulukiolaisten identiteettiprofiilit. Liikunta ja Tiede.
18. Brewer, B.W., & Petitpas, A. J. (2017). Athletic identity foreclosure. Current Opinion in Psychology, 16, 118-122. doi:10.1016/j.copsyc.2017.05.004