Blogi

Training Room käyttäjän silmin

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu on mukana Training Room-hankkeessa mm. kehittämässä ja mallintamassa hankkeen toimintaa, sekä pilotoimassa toimintamalleja uusille kohderyhmille. Osana toiminnan mallintamista ja jatkokehittelyä olemme suorittaneet urheilijahaastatteluja eri lajien eri ikäisille edustajille. Haastattelut on suoritettu etäyhteyksien välityksellä keväällä 2020 JAMK:n hankeasiantuntijoiden toimesta, jotka eivät toteuta hankkeen päivittäistoimintoja. Tämä teksti perustuu noista haastatteluista saatuihin tietoihin.

Arki vs. urheileminen

Urheileminen vaatii mm. aikaa, resursseja ja motivaatiota. Tämän voi varmasti allekirjoittaa jokainen, joka on urheillut yhtään tavoitteellisemmin. Nykyaikana urheilija on valveutunut, tiedonjanoinen ja kaipaa tukipalveluja oman suorituskykynsä maksimoimiseksi. Aina sekään ei riitä, koska arjessa voi olla monenlaisia kuormitustekijöitä, jotka vaikuttavat urheilusuorituksiin.

Yksi paljon päänvaivaa aiheuttava tekijä erityisesti aikuisurheilijoille on raha. Sen ei pitäisi määritellä elämää, mutta urheilijoille se on yksi keino mahdollistaa urheilijana eläminen. Käytännössä sillä on suuri merkitys saatko urheilemisesta palkkaa vai saatko palkkaa, jotta voisit urheilla? Monella arjen kuormitusta lisää vielä opiskelut, sillä on hyvin tiedossa, että itsensä elättäminen pelkällä urheilemisella ei vain ole kaikille mahdollista. Kun urheilijoilta kysyttiin, mitä he muuttaisivat omassa arjessaan saadakseen keskittyä urheiluun, suuri osa nosti esiin sen, että jos urheilusta maksettaisiin niin siihen voisi todella keskittyä. Nyt urheilusta on pakko joustaa, kun esimerkiksi työstä tai opiskelusta ei voi.

Elämä urheilijan ympärillä

Nykyaikainen urheilija tiedostaa erilaisten tukipalveluiden mahdollisuudet. Valmennus ei enää koostu pelkästä valmentajasta, vaan valmennustiimistä, johon voi varsinaisen lajivalmentajan lisäksi kuulua esimerkiksi fysioterapeutti, fysiikkavalmentaja, psyykkinen valmentaja ja vielä useita erilaisia lajispesifejä valmentajia, kuten maalivahtivalmentaja. Todellisuus Suomessa on se, että harvalla seuralla ja vielä harvemmalla joukkueella on todellisuudessa mahdollista hankkia näitä erityisosaamista vaativia palveluita niin, että ne toimisivat osana joukkueen arkea. Fysiikkavalmennus ostetaan erilliseltä palveluntuottajalta ja hän on mukana esimerkiksi kerran viikossa, erillisessä treenissä. Psyykkisen valmentajan luokse pääset joukkueena pari kertaa kaudessa, ehkä joskus yksilöllisesti, jos maksat vähän lisää.

Urheilijoiden ympärillä on paljon merkittäviä henkilöitä. Erityisessä asemassa on valmentaja, jonka asiantuntijuuteen luotetaan. Valmentajat ovat ymmärtäneet, että he eivät vain yksinkertaisesti voi toimia kaiken asiantuntijoina ja urheilijat sen sijaan ovat tiedonnälkäisempiä ja valmiita panostamaan kaikkiin mahdollisiin ominaisuuksiin tullakseen vieläkin paremmiksi. Urheilijat kuvaavat osaavan valmentajan pystyvän vuorovaikutukseen niin urheilijan, kuin muiden urheilijalle merkityksellisien henkilöiden kanssa.

Urheilijat nostivat esiin paljon muitakin ihmisryhmiä, jotka he kokevat merkityksellisenä osana omaa urheilu-uraansa: Esimerkiksi urheilufysioterapeutit, Training Roomin asiantuntijat, seurat, lajiliitot, joukkuekaverit ja henkilökohtaiset tukijoukot. Yksi tärkeä huomio oli, että urheilijat toivoivat näiden kaikkien tahojen tekevän saumatonta yhteistyötä niin, että vuorovaikutus olisi luontevaa ja toimivaa.

Merkittäviksi urheilijan arkea edistäviksi palveluiksi urheilijat nostivat mm. urheilufysioterapian, lääkärin palvelut, unen seurannan, opiskelijaruokailun, nopeat palvelut, urheilun vaivattoman yhdistämisen opiskeluun ja konkreettiset treenivinkit omatoimiharjoitteluun.

Toisaalta urheilijat kokivat, että kehittämistä vielä kaivataan yleisesti ottaen mm. psyykkiseen valmennukseen, palveluiden helppoon saatavuuteen, ravitsemusvalmennukseen ja ”lisä”palveluiden saatavuuden säännöllisyyteen.

Training Roomin tuki urheilijoille

Training Room on tuonut urheilijoille valmennustiimin sisään moniammatillista osaamista mm. fysioterapeutin ja fysiologin kautta. Training Roomin asiantuntijat toimivat useassa eri lajissa ja useissa eri joukkueissa antaen tasaisesti aikaansa kaikille. Training Roomin asiantuntijat toimivat joukkueiden todellisissa harjoitteluympäristöissä eli esimerkiksi siellä tanssisaleissa, kaukalon kupeessa, jalkapallonurmella, korisparketilla ja altaan reunalla. He ovat mukana urheilijoiden arjessa niin niinä hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Vaikka he eivät ole aina paikalla, silti urheilijat kokevat heidät osaksi valmennustiimiä, koska he kuitenkin oikeasti ovat siellä missä urheilijatkin toimivat. Urheilijat kokevat, että asiantuntijan ollessa tuttu, myös hänen kanssaan tehty yhteistyö on tuloksellisempaa.

Esimerkiksi Training Roomilla tehtyjen testien ja niiden palautteiden perusteella urheilijat ovat havainneet omissa ominaisuuksissaan olevia kehityskohteita, joita sitten kuormitusta optimoiden lähdetään kehittämään. Urheilijan ei tarvitse vaivata päätään sillä, mitä ja miten tulisi toimia, vaan hän voi keskittyä täysillä oleelliseen eli siihen urheiluun. Juuri tämän urheilijat kokevat tärkeäksi. Arjessa, kun on niin paljon muita kuormitustekijöitä, tulisi urheilun olla vain urheilua. Ei pennien laskemista, jännittämistä äityykö takareidessä ollut kipu tai miettimistä, että miten tämän kuormitukseltaan raskaan viikon jälkeen kannattaisi treenata, että palautuu.

Urheilijat kuvaavat, että aiemmin tietoa on pitänyt hakea ”Googlailemalla” tai jotkut onnekkaat esimerkiksi omien opintojensa kautta keräämällä asiantuntijuudellaan. Valmentaja on suuri tietolähde, mutta valmennuksen osaaminen on tietysti rajallinen. Tiedon määrä on nyky-yhteiskunnassa valtava, mutta oikean tiedon määrä rajallinen. Siksi urheilijat kokevat erityisen tärkeäksi sen, että heillä on joku asiantunteva luottohenkilö jolta asiasta kysyä ja keskustella. Training Roomin asiantuntijat ovat toimineen urheilijoille tässä roolissa ja lisänneet myös urheilijoiden ymmärrystä huippu-urheilun vaatimuksista.

Urheilijat kokevat mielekkäänä sen, että kaikki palvelut saisi samalta taholta. Olkoon se sitten psyykkistä valmennusta, kuntoutusta tai ravitsemusohjausta. He kokevat, että kaikki tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja helposti tavoitettavaa. Tärkeää on, että jokaisella on ymmärrys, millaisia palveluja hänelle on saatavilla, mistä ja milloin. Kun palvelut toteutuvat saman katon alla, tuo ymmärrys on sisäsyntyistä ja todellisen moniammatillisen yhteistyön tekeminen vaivatonta.

Urheilijoiden haastatteluissa tuli esiin, että erityisesti he, jotka harjoittelevat Training Room tilojen läheisyydessä arvostavat suuresti Training Room-tilaa. Mikäli treenit toteutuivat jossain muualla, tilasta ei koettu olevan hyötyä. He jotka tilasta hyötyivät, kokivat sen hyväksi paikaksi kohdata muita urheilijoita, tehdä omatoimista harjoittelua, lainata ja hyödyntää erilaisia välineitä, sekä kohdata alan asiantuntijoita. Tilaan on helppo ja rento tulla. Urheilijoistahan parasta olisi, että se olisi auki mahdollisimman paljon myös ilta-aikoina ennen ja jälkeen treenien.

Valmentajan näkökulma

Osana palveluiden mallintamista olemme kohdanneet useita valmentajia ja keskustelleet heidän kanssaan kokemuksista Training Room-hankkeesta. Valmennus suitsuttaa toimintaa estoitta.

Valmentajat kokevat Training Roomin porukan omiksi kollegoikseen, jonka vuoksi yhteistyö on helppoa ja arkipäiväistä. Useat kuvaavat, että urheilijat ovat kehittäneet suorituskykyään ja sen vuoksi treenimääriä on voitu lisätä. Valmentajien ei tarvitse huolehtia mahdollisten loukkaantuneiden pelaajien treenaamisesta, koska Training Roomin asiantuntijat ohjelmoivat harjoitteet yksilöllisesti vastaamaan tarvetta. Jaettu asiantuntijuus tukee jokaisen valmennustiimiläisen sekä Training Roomin asiantuntijan kehittymistä, kun jokainen saa ymmärrystä urheilusta toisen näkökulmasta.

Yhteenveto

Kokonaisuutena Training Roomin kautta saatavat moniammatilliset, jaetun asiantuntijuuden palvelut tuovat lisäarvoa niin urheilijoiden, kuin valmennustiimien arkeen. Osaaminen, ymmärrys ja keinot lisääntyvät, joka vääjäämättä johtaa myös pitkällä aikavälillä suorituksien parantumiseen, osaamisen lisääntymiseen ja suorituskykyisempään arkeen.

Kaikkiin urheilijoiden kuormitustekijöihin ei kukaan voi vastata, mutta Training Roomista saatuja kokemuksia urheilijat arvostavat suuresti ja toivovat saavansa vastaavia palveluita lisää jatkossakin.

Kirjoittanut: Sanna Paasu-Hynynen
Fysioterapian lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Hankeasiantuntija Training Room-hankkeessa

Paras versio itsestä – tehokkaasta yksilöstä toimivaksi yksilöksi

Ylen tekemä kysely (1) nostaa pinnalle tärkeää ja samalla huolestuttavaa tietoa huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista sekä mielenterveydestä. Kyselyssä 68 % vastaajista (n=111) oli kokenut mielenterveyden ongelmia ja puolet olivat harkinneet uran lopettamista näistä ongelmista johtuen. Huolestuttavia ovat olleet niin ikään tutkimustulokset urheilulukiolaisten jaksamisesta ja loppuun palamisesta, urheilun eettisyyteen liittyvät tapaukset sekä tutkimukset siitä, että kaikki urheilun kokemukset eivät ole positiivisia.

Urheilijoiden hyvinvointi on ollut esillä eurooppalaisessa huippu-urheilututkimuksessa jo vuosikymmenen ja mediassa erityisesti viime vuosina. Urheilijoiden haasteisiin urheilu-uran aikana ja sen jälkeen on herätty jo 2000-luvun alussa, kun alettiin puhua kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta urheilijoiden kasvamiseen ja kehittymiseen (2). Kaksoisura (urheilun ja opiskelun yhdistäminen) esiteltiin mallina, joka voisi turvata urheilijoiden hyvinvointia, lisätä elämään tasapainoa, ja auttaa siirtymävaiheessa sekä valmistautumisessa urheilu-uran jälkeiseen elämään (2,3,4). Ekologisessa holistisessa lähestymistavassa puolestaan huomio siirrettiin yksilöstä ympäristöön ja ympäristöä pyritään optimoimaan siten, että se tukee kokonaisvaltaisesti urheilijan kasvamista ja kehitystä (5). Viimeisimpänä on julkaistu Euroopan johtavien urheilupsykologien toimesta artikkeli liittyen huippu-urheilijoiden mielenterveydestä huolehtimiseen (6). Näistä aloitteista huolimatta huippu-urheilu ei ole vielä muuttunut.

Huippu-urheilusta on tullut kilpailullisempaa kuin aikaisemmin, mikä on lisännyt painetta erikoistua yhä nuorempana ja priorisoida urheilullinen kehitys, esimerkiksi yli ihmissuhteiden ja koulutuksen (7). Mutta mitä tapahtuu niille, ketkä eivät saavuta menestystä? Miten he löytävät merkitystä elämään, kun heidän urheilu-uransa loppuu? On hyvä myös huomioida, että ammattilaisliigoissa pelaavilla ja elantonsa urheilusta saavilla urheilijoilla on osoitettu olevan mielenterveysongelmia. Lisäksi Ylen tutkimuksessa tuli ilmi, että mielenterveyden ongelmia oli vähemmän jo uransa lopettaneilla urheilijoilla kuin aktiiviurheilijoilla. Eli urheilijoiden mielenterveyden ongelmien syy ei olekaan pelkästään urheilu-uran loppumisessa, niin kun on esitetty, vaan urheilu-uran aikana kokemat haasteet aiheuttavat ongelmia. Löytyisikö urheilijoiden hyvinvoinnin huolestuttavalle suuntaukselle selitys pintaa syvemmältä, urheilukulttuurista?

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilua ohjaa tuloskeskisyys ja menestys, mikä vaikuttaa niin urheilijan, mutta myös valmentajien sekä urheilupäättäjien perusolettamuksiin eli tiedostamattomiin asenteisiin, ajatusmalleihin ja olettamuksiin siitä, mitä tämä menestyksen saavuttaminen vaatii (8). Esimerkiksi urheilussa on vahvana edelleen asenteita kuten: ”tämä vain kuuluu urheiluun, jos haluaa huipulle (…)  tätä pitää sietää”. Ja usein on kysymys ”vain vähän” loukkaantuneena harjoittelusta tai uupumuksesta. Kalevi Heinilä kuvasi 80-luvulla huippu-urheilun kehitystä totalisaatioprosessina, jonka tärkeimmäksi määrääväksi tekijäksi hän määritteli huippu-urheilun vaatimustason kasvamisen, mikä tarkoittaa kilpailun kierrettä, menestyksen yliarvostusta ja huippu-urheilun totalisaatiota (9).

Huippu-urheilussa kulttuuri ymmärretään usein jaettuina, yksimielisinä sekä yhteisinä merkityksinä ja toimintatapoina (11). Urheilussa usein pyritään luomaan johtajien ja valmentajien toimesta ”voittamisen kulttuuri”, johon kuuluu tietynlaiset arvot ja asenteet ja joihin nuoret urheilijat sosialisoidaan: ”näin pitää tehdä, että pääset huipulle”; ”vain tekemällä urheilua 100% pääset huipulle”. Nämä olettamukset vaikuttavat johtajien ja valmentajien asenteisiin ja ajatteluun sekä edelleen urheilijoiden uskomuksiin sekä heidän valintoihinsa (8). Urheilukulttuurin dominantit merkitykset saattavat luoda uhan hyvinvoinnille, sillä erilaisuus ja erilaiset valinnat saatetaan hiljentää (9). 

Urheilussa on menossa erilaisten kulttuurien törmäys: Toisaalta edellä kuvattu ”totalisaatio” ja toisaalta kaksoisura ja elämän tasapaino. Kaksoisura ja elämän tasapainoon pyrkivä kulttuuri painottuu ennemmin antropologien näkemykseen kulttuurista. Antropologit näkevät, että kulttuuri ei tarkoita ohjattua normatiivista käyttäytymistä ja yhteisiä arvoja, vaan se on pinnan alla olevia merkityksiä, ja miten ajattelemme sekä jäsentelemme maailmaa (10).  Se ei ole helposti manipuloitavissa tai muutettavissa (11,12,13). Kulttuuri tässä määrittelyssä on ennen kaikkea erilaisuuden ymmärtämistä. Kulttuuri on ihmiskonsepti, ei johtajakonsepti. Esimerkiksi johtajat saattavat ajatella, että kulttuuri ja toimintatavat tukevat hyvinvointia, mutta todellisuus on jotain muuta. Kaikkia ei voi laittaa kulkemaan samaan polkua saman lopputuloksen toivossa, ja kaikki eivät anna urheilulle samaa merkitystä. On tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että ammattilaisurheilijat saattavat dis-identifioituvat huippu-urheiluun, eli vaikka he ovat osa joukkuetta, he eivät tunne kuuluvansa joukkoon (14).

Urheiluun oppiminen vai urheilusta oppiminen

Koulutuksen ja kasvatuksen yksi pyrkimyksistä on kasvattaa yksilöitä yhteiskunnan tarpeisiin. Nämä tarpeet heijastelevat yhteiskunnan kulttuuria ja normeja (7). Niin ikään urheilijoita pyritään kasvattamaan huippu-urheilun vaatimuksiin, jotka heijastelevat tuloksen tekemistä ja menestystä.

Uskomus siitä, että urheilulla on merkittävä rooli nuorten kehittymisessä sekä tarjoaa arvokkaita oppimiskokemuksia, käytetään laajalti urheiluohjelmissa (7). Puhutaan paljon esimerkiksi ”elämän taidoista” tai laajemmin oppimisesta.  Vaikka ”Elämän taidot” on usein esitetty eri ohjelmissa tarkoituksena voimaannutta ihmisiä, kuitenkin tämä diskurssi itsessään nojaa kapitalistiseen tuotannon logiikkaan tavoitteena luoda tuloksia tekeviä tehokkaita ja sopeutuvia yksilöitä (7). Tuloksen tekemisen kulttuuri saattaa johtaa siihen, että valmentajat ja nuoret sosialisoituvat huippu-urheilun toimintatapoihin sekä ajatusmalleihin saavuttaakseen menestystä. Vaikka urheilussa puhutaan urheilijakeskisyydestä ja etsitään autonomiaa tukevia ratkaisuja, usein valmennusmetodit alistavat urheilijan valmentajan kontrolliin.

Jos katsoo urheilua ulkopuolelta, jo yläkouluikäisistä puhutaan urheilijoina ja heidän arkeaan sekä fyysisiä kuin psyykkisiä taitoja pyritään rakentamaan huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti – heidät integroidaan urheilukulttuuriin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorilla urheilijoilla on uupumusta ja heillä ei ole aikaa pohtia tulevaisuuttaan, kun he yrittävät olla tehokkaita toteuttaessaan huippu-urheilun vaatimuksia (15). Pelkän urheilijan identiteetin omaaminen on osoitettu olevan riskitekijä hyvinvoinnille ja mielenterveydelle (16). Nuoren yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on identiteetin (ihmisen dynaaminen tasapaino; tiedostomaton pyrkimys kokemusten jatkuvuuteen, tunne yksilöllisestä ainutlaatuisuudesta) rakentaminen ja muodostuminen (17). Urheilijan identiteetti on usein omaksuttu identiteetti eli se on ulkoapäin annettuja tapoja ajatella ja toimia (18). Tämä onkin nähtävissä useiden nuorten urheilijoiden puheessa, kun he kuvailevat tavoitteitaan, elämäänsä ja valintojaan. Tietysti pelkkä urheilijan identiteetti voi auttaa fokusoitumaan urheiluun ja siten auttaa kehittymään urheilu-uralla. Kehitystehtävien täyttymisen näkökulmasta, identiteetin muodostuminen ja saavuttaminen puolestaan vaatii asioiden kokeilua sekä pohtimista siitä, mitä haluaa sekä reflektiota siitä, kuka on (16). Yläkoulusta lähtien urheilijat saattavat kulkea omassa kuplassaan ilman, että he etsivät asioita, mistä he voisivat urheilun lisäksi olla kiinnostuneita.

Paras versio itsestä ja tehokkuus -ajattelussa urheilijan pitää elää 24/7 urheilijana ja keskittyä siihen täysillä, jotta voi päästä huipulle. Tehokkuus-ajattelussa yksilölle annetaan ulkoa ohjeet ja oikeat toimintatavat, miten saavuttaa tulosta ja menestystä.  Holistisesta ja ekologisesta näkökulmasta puolestaan yksilö oppii taitoja, toimintatapoja sekä ajattelumalleja itsestä lähtien vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tämä oppiminen tapahtuu yksilölähtöisesti elämää varten. Voidaan puhua tehokkaan yksilön sijaan toimivasta yksilöstä, 24/7 ihmisenä olemisesta. Toimivuus ajattelussa yksilö pohtii itse tai esimerkiksi valmentajan tai muun henkilön mahdollistamana, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä, miksi hän tekee asioita ja miten hän voisi tehdä asioita löytäen yksilölliset toimintatavat kehittymiselle. Yksilö ei vain yritä kerätä työkalulaatikkoon työkaluja, jotta hän voi välttää kriisejä, sopeutua tilanteisiin tai päästä niistä mahdollisimman nopeasti ulos, vaan hän yrittää niissä tilanteissa oppia myös itsestään, suhteestaan ympäristöön ja tehdä henkilökohtaisia valintoja – ei olla vain ulkoisen ohjauksen tai odotusten määrittelemä tuote.

Muutoksen aika

Kulttuurin tutkijat urheilun ulkopuolelta ovat todenneet, että rakenteelliset muutokset eivät välttämättä muuta kulttuuria, sillä ne eivät vaikuta asenteisiin tai uskomuksiin (12). Tärkeää on, että Suomessa toimintaympäristöt saavat lisää resursseja psyykkisen valmennuksen ja urheilupsykologien avulla, mutta muutosta tarvitaan myös uskomuksissa ja asenteissa, joita ei edes usein itse tiedosta. Olisiko urheillun siis aika miettiä kulttuuria eri tavalla? Ylellä esille tulleet urheilijoiden tarinat kertovat urheilukulttuurista ja sen merkityksestä jotain: se sisältää paljon tuloskeskeisyyttä ja saattaa aiheuttaa hyvinvoinnille ongelmia. Tietysti huippu-urheilussa on hyväksyttävä se, että pyritään tuloksen tekemiseen, sillä sen vuoksi urheiluorganisaatiot ovat olemassa. Kysymys on kuitenkin siitä, voiko menestykseen pyrkimistä tehdä eri tavalla kuin nyt, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, mielenterveystä ja erilaisuutta tukien. Koko urheilun kentän laajuudella olisi tärkeä arvioida, miten itse ajattelee huippu-urheilusta, huippu-urheilun vaatimuksista, urheilijoiden hyvinvoinnista, mitkä asiat ja mahdollisesti asenteet vaikuttavat omaan suhtautumiseen urheilusta, ja miten voi henkilökohtaisesti tukea urheilijoiden hyvinvointia.

Urheilijat ovat muutakin kuin urheilijoita. Urheilu on siinä hetkessä tärkeintä, mutta koko elämän janalla se ei ole tärkeintä. Kun sattuu kriisi tai tuloskehitys tyssää, urheilija pääsee siitä yli helpommin, kun hänellä on muutakin elämässä kuin urheilu, hänellä on muitakin identiteettejä kuin urheilijan identiteetti, hän pystyy oppimaan itsestään myös vaikeissa tilanteissa ja itsetunto ei riipu urheilumenestyksestä. Tässä on myös valmentajilla ja muilla tukihenkilöillä tärkeä rooli, sillä he ovat lähimmät henkilöt urheilijalle. He voivat auttaa urheilijoita syvemmän merkityksen löytämisessä, auttaa löytämään henkilökohtaisia vahvuuksia, oppimaan itsestään suhteessa ympäristöön, sekä tekemään valintoja oman elämän kannalta. Tällöin esimerkiksi urheilun loppuminen tai loukkaantuminen eivät aiheuta niin suurta kriisiä sisäiselle maailmalle ja urheilija on varautunut urheilun jälkeiseen elämään.

Lähteet:
1. https://yle.fi/uutiset/osasto/news/yle_survey_more_than_70_top_finnish_athletes_report_mental_health_disorders/11577893
2. Stambulova, N.B, & Wylleman, P. (2019). Psychology of athletes’ dual careers: A state of the art critical review of the European discourse. Psychology of Sport and Exercise, 42, 74–88. doi:10.1016/j.psychsport.2018.11.013.
3. European Commission. (2012). Guidelines on dual careers of athletes recommended policy actions in support of dual careers in high-performance sport. Retrieved from http://ec.europa.eu/assets/eac/sport/library/documents/dual-career-guidelines- final_en.pdf.
4. European Commission. (2017). Ecology of Dual Career – Exploring Dual Career Development Environments across Europe (ECO-DC). Brussels: Sport+ ERASMUS.
5. Henriksen, K., & Stambulova, N. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley J. Schorer, and N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271-284). London and New York: Routledge.
6. Henriksen et al. 2019. Consensus statetement on improving the mental health of high performance athletes. International Journal of Sport and Exercise Psychology.
7. Ronkainen NJ, Aggerholm K, Ryba TV, Allen-Collinson J. 2020. Learning in sport: from life skills to existential learning. Sport, Education and Society.
8. Schein, E. H. (1990). Organizational culture. American Psychologist, 45(2), 109–119. doi:10.1037/0003-066X.45.2.109.
9. Heinilä, K. 1982. The totalization process in international sport. University of Jyväskylä. Department of sociology and planning for physical culture. Research reports 23.
10. Meaningful sport Podcast: https://meaningfulsport.com/podcast/
11. McDougall, M., Ronkainen, N., Richardson, D., Littlewood, M., & Nesti, M. (2019). Three team and organizational culture myths and their consequences for sport psychology research and practice. International Review of Sport and Exercise Psychology. doi:10.1080/1750984X.2019.1638433.
12. Maitland, A., Hills, L., & Rhind, D. (2015). Organizational culture in sport – A systematic review. Sport Management Review, 18, 501–516. doi:10.1016/j.smr.2014.11.004
13. Asch, D., & Graeme, S. (2002). The challenge of change. European Business Journal, 14(3). ProQuest Central.
14. Roderic M. From identification to dis-identification: case studies job loss in professional football. 2013. Qualitative research in sport, exercise and health.
15. Sorkkila M, Ryba TV, Selänne H, Aunola K. Development of school and sport burnout in adolescent student-athletes: A longitudinal mixed-methods study. Journal of Research on Adolescence. 2018; 12: 1-19.
16. Nurmi J-E. Socialization and self-development: Channelling, selection, adjustment, and reflection. In Lerner, R. & Steinberg, L. (Eds.). Handbook of adolescent psychology, 2nd ed. 2014; (pp. 85–124). Hoboken, NJ: Wiley.
17. Koivusalo L, Aunola K, Bertram R, Ryba TV. 2018. Urheilija vai opiskelija? Urheilulukiolaisten identiteettiprofiilit. Liikunta ja Tiede.
18. Brewer, B.W., & Petitpas, A. J. (2017). Athletic identity foreclosure. Current Opinion in Psychology, 16, 118-122. doi:10.1016/j.copsyc.2017.05.004

HUOM!

Valtioneuvoston ja Jyväskylän kaupungin antamien suositusten myötä myös Training Roomin toiminnassa on pieniä muutoksia.

1. TR-tilassa saa olla maksimissaan 20 henkilöä kerralla.
2. Mikäli tilassa on jo toisen lajin urheilijaryhmä, eri lajin urheilijaryhmän tulisi hakeutua johonkin muuhun tilaan.
3. Tilassa on muutamia vakituisia varauksia:
MA: 10.15-10:45 & 16:00-16:45 (marraskuun puoliväliin asti)
TI: 8:15-8:45, 10.15-10:45 & 15:00-16:00
KE: 15:30-16.00 & 17:00-18:00
TO: 9:00-9:30
PE: 15:15-15:45

4. Tilaan saa tulla vain täysin terveenä.  Tilaan tullessa ja sieltä poistuessa tulee käyttää käsidesiä. Lisäksi suositellaan maskin käyttöä.
5. Hankkeen työntekijät ovat hyvin pitkälti etätöissä. Sovithan siis tapaamisen etukäteen. Tavoitteena kuitenkin on, että yksi fysioterapeutti on tavoitettavissa myös ilman ajanvarausta.
6. Kaikissa kysymyksissä, ota yhteyttä Johannaan (johanna.lehto@kihu.fi, 0447126670)

URHEILUVAMMAN JÄLKEEN

Vamman sattuessa kohdalle urheilijalla on mielessä kaksi kysymystä: kuinka vakava vamma on ja, koska pystyn jälleen pelaamaan/kilpailemaan. Urheilija on oikeutettu vastaukseen, joka nojaa parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Aika on ollut historiallisesti yleisin päätöksentekoon vaikuttava tekijä, kun kyseessä on urheiluun paluu loukkaantumisen jälkeen. Esimerkiksi polven eturistisidevamman kohdalla lääkäri/fysioterapeutti on voinut sanoa urheilijalle, ”x kuukauden kohdalla saat alkaa tekemään tätä ja x kuukauden kohdalla tuota”. Ohjeistuksen taustalla on usein arvio kudoksen keskimääräisen paranemisprosessin kestosta ja aiemmista kokemuksista. Aika on kuitenkin huono kriteeri urheiluun paluulle, jos sitä käytetään ainoana mittarina. Se ei ota huomioon, että urheilija on biologinen organismi, jolla on oma ekolokero, josta käsin hän toimii ympäröivässä ekosysteemissä. Tätä tulisi kunnioittaa. 

Urheilija ei ole kone

Biologisen organismin yksi perusominaisuuksista on sen vaste ärsykkeeseen. Laajassa kuvassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi urheilijan fyysisten ja psykososiaalisten valmiuksien (vaste) kehittymistä vuosien valmentautumisen (ärsyke) seurauksena. Pienemmän mittakaavan esimerkki voi olla: harjoitusärsykkeen aiheuttama spesifi kudostason (lihas, luu, jänne) vaste. 

Tarkastellaan asiaa missä mittakaavassa tahansa ärsykkeen ja vasteen vuoropuhelu on dynaaminen prosessi, jonka tasapainoon vaikuttavat harjoittelun ja levon lisäksi lukemattomat muut tekijät, jotka ovat moniulotteisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Urheiluvamma aiheuttaa hetkellisen häiriön edellä kuvatussa tasapainossa. Riippuen kuntoutuksesta tai oikeammin vamman aikaisesta valmentautumisesta tasapainoasema hakeutuu uuteen asemaan.

Urheiluvammasta puhutaan usein fyysisenä ilmiönä. Tällöin kuitenkin unohtuu urheilijan ekolokero ekosysteemissä. Ekolokero kuvaa urheilijan paikkaa yhteisössä. Urheilija on vuorovaikutuksessa ekosysteemissä toimivien muiden urheilijoihin, valmentajien tai esimerkiksi harjoitusympäristön henkilökunnan kanssa. Ekosysteemi muodostuu elollisen ympäristön lisäksi myös elottomasta ympäristöstä – pukuhuone, kuntosali, harjoitustilat – joka on oleellinen osa urheilijan elämää. Urheilu on urheilijalle siis muutakin kuin fyysistä toimintaa. Taustalla vaikuttavat aina myös psykososiaaliset tekijät. 

Kuntoutus on valmentautumista

Edellä kuvasin lyhyesti urheilijan vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön, koska liian usein tämä unohtuu, kun puhutaan kuntoutuksesta. Uskon, että tällä on yleisesti luultua suurempi vaikutus. Toiseksi halusin tuoda esille, että urheilija on urheilija vammasta huolimatta – ennen kaikkea, urheilija on ihminen. Ja viimeiseksi, urheilija on biologinen organismi, joka vaatii ärsykkeen pysyäkseen elinvoimaisena. Pelkkä ajan tuijottaminen voi tylsistyttää niin kehon kuin mielen. Aktiivisuus on hyväksi. Mitä kuntoutus siis on ja mitkä asiat määräävät, koska urheilija on valmis palaamaan urheilemaan?

Kuntoutus ei ole ainakaan passiivista kellon tikityksen kuuntelua. Kuntoutus on valmentautumista, jossa huomioidaan ekosysteemi, jossa urheilija viettää oman näköistään urheilijan elämää. Kuntoutus etenee askelma kerrallaan. Jollain portaalla saatetaan viipyä pidempään kuin toisella. Joskus askel portaalle saattaa jopa livetä. Mutta, se ei haittaa. Jokaisella portaalla on oma merkityksensä. Vain harvoissa tapauksissa kannattaa loikkia portaiden yli. Kuntoutus on kuin sellaiset vanhat portaat, ei liukuportaat. Tumput suorana seisominen ei vie kuntoutusta maaliin, ainakaan siinä aikataulussa kuin on toivottu.

KUVA 1. Yleiskuva kuntoutuksesta eli vamman aikaisesta valmentautumisesta ja urheiluun paluusta.


Urheiluun paluu

Kun urheilija on vamman vuoksi kolme kuukautta sivussa täysipainoisesta harjoittelusta, sillä, mitä tuona aikana tapahtuu, on merkittävä vaikutus urheilijan jatkon kannalta. Kolme kuukautta voi olla riittävä aika, aina ei edes viisi riitä.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty yksinkertaistettu malli vamman aikaisesta valmentautumisesta. Kuvasta et näe niitä ”lukemattomia muita tekijöitä”, jotka vaikuttavat vammasta toipumiseen. Sillä urheilija on ihminen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin vain harjoittelu ja lepo.

On aika palata alkuperäisen kysymyksen äärelle: jos aika ei yksinään riitä päätökseen kilpailemiseen/pelaamiseen paluusta, mitkä tekijät tulisi ottaa huomioon, jotta paluu olisi onnistunut ja uudelleen loukkaantumisriski mahdollisimman pieni? Vastaus on yksinkertainen: kaiken kattavaa listaa ei ole olemassa. Jotain kuitenkin tiedämme. Muun muassa lihasvoimaan, liikkuvuuteen, kestävyyteen, tasapainoon, ketteryyteen tai päätöksentekokykyyn liittyvät muuttujat voivat tuoda arvokasta lisätietoa urheilijan sen hetkisestä suorituskyvystä suhteessa lajin vaatimuksiin. Tämä tieto on kuitenkin rajallista. Laji itsessään lopulta kertoo, onko urheilija valmis, sillä lajin vaatimuksia ei voida tarkasti toistaa millään keinotekoisella mittarilla. Tällöin yhteistyö valmennuksen kanssa korostuu, sillä monesti valmentaja näkee ja “tuntee” asioita, joita fysioterapeutti/lääkäri ei. Alla olevaan kuvaan on koottu tekijöitä, joiden huomioiminen tukee urheiluun paluuseen liittyvää päätöksentekoa. Näiden asioiden huomioiminen korostuu mitä haasteellisemmasta ja pitkäkestoisemmasta vammasta on kyse ja mitä korkeammalla tasolla urheilija kilpailee.

KUVA 2. Päätös urheiluun paluusta perustuu urheilijan valmiuteen.

*RTP (Return To Performance)

Koska urheilijan vamman aikainen valmentautuminen on ennen kaikkea yhteistyötä, ”yhteiseen kieleen” perustuvaa vuorovaikutusta ei voi olla liikaa korostamatta. Päätöksentekoa urheiluun paluun eri vaiheissa voi helpottaa ns. jaetun päätöksenteon malli, jossa jokainen prosessissa mukana oleva taho tuo esille objektiivisen näkemyksen perustuen sen hetkiseen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Tämän pohjalta muodostetaan yhteinen näkemys, joka antaa tietoa valmentajan ja lopulta urheilijan päätöksenteon tueksi.

Kirjoittanut: Jesse Pajari

Aiheeseen liittyvää luettavaa:

Burgi, C.R., Peters, S., Ardern, C.L., ym. (2019). Which criteria are used to clear patients to return to sport after primary ACL reconstruction? A scoping review.  Br J Sports Med 53, 1154–1161. 

Webster, K.E. & Hewett, T.E. (2019). What is the Evidence for and Validity of Return-to-Sport Testing after Anterior Cruciate Ligament Reconstruction Surgery? A Systematic Review and Meta-Analysis. Sports Medicine 49, 917-929.

Soltanzadeh, S. & Mooney, M. (2016). Systems Thinking and Team Performance Analysis. International Sport Coaching Journal 3, 184  -191.

Mooney, M., Charlton, P.C., Soltanzadeh, S., ym. (2017). Who ‘owns’ the injury or illness? Who ‘owns’ performance? Applying systems thinking to integrate health and performance in elite sport. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055.

Shrier, I. (2015). Strategic Assessment of Risk and Risk Tolerance (StARRT) framework for return-to-play decision-making. Br J Sports Med 49, 1311–1315. 

Truong, L.K., Mosewich, A.D., Holt, C.J., ym. (2020). Psychological, social and contextual factors across recovery stages following a sport- related knee injury: a scoping review. Br J Sports Med 54, 1149–1156.

Käyttäjäseuranta lokakuussa

Hankeurheilija! Seuraamme Training Room -tilan ja välineiden käyttöä lokakuun ajan tehostetusti. Merkitsethän siis tilassa löytyviin listoihin, kun käytät tilaa ja välineitä (Alter G, Game Ready, Recovery Pump). Kiitos avustasi!

Terve kehonkuva

Keho on biologinen, anatominen, fysiologinen ja psykologinen kokonaisuus. Kokemus omasta kehosta on fyysisen ja psyykkisen kokemuksen lisäksi myös sosiaalinen jatkuvan ympäristön kanssa syntyvän vuorovaikutuksen vuoksi. Kehonkuva on moniulotteinen merkitysten verkosto, joka kattaa terminä useita eri asioita, kuten havaintokokemukset ja käsitteellisen ymmärryksen sekä omasta kehosta että kehosta yleensä, omaan kehoon liitetyt ajatukset, uskomukset ja asenteet, tyytyväisyyden tai vastaavasti tyytymättömyyden esimerkiksi painoon, vartaloon ja ulkonäköön sekä kehoa kohtaan koetut tunteet, kuten kunnioituksen, häpeämisen sekä kehodysforian. Kehodysforiassa kehon ei koeta ulkoisesti vastaavan sitä, mitä kokee olevan sisäisesti, minkä vuoksi omassa kehossa on vaikea olla ja sitä on vaikea sietää.

Kehonkuvan muodostuminen

Kehonkuvan muodostuminen ja muovaantuminen on koko elinkaaren kestävä jatkuva prosessi. Elämänsä alkuvuosina pieni lapsi on luonnollisesti vielä sinut kehonsa kanssa, mutta koska emme elä tyhjiössä, sosiaalinen ympäristö alkaa vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan muodostamme omasta kehostamme. Iän myötä omaa hyväksyttävyyttä aletaan epäröimään ympäristön aiheuttamien ulkonäköpaineiden, suoritusodotusten ja itsekritiikin myötä. Murrosikä on kehonkuvan muodostumisen kannalta kriittistä aikaa. Tytöillä kehon rasva lisääntyy murrosiän fysiologisten muutosten myötä, mikä voi aiheuttaa muutoksia kehonkuvassa. Nuorten paineet omaa kehoa kohtaan korostuvat länsimaisia nuoria tutkineiden tutkimusten tuloksissa. Erityisesti tytöt kokevat tyytymättömyyttä kehoonsa ja painoonsa ja pitävät itseään liian lihavana yleisemmin kuin pojat: yli puolet länsimaisista normaalipainoisista tytöistä kokee itsensä ylipainoiseksi. Myös suomalaisista 13–16-vuotiaista tytöistä lähes joka toinen pitää itseään liian lihavana, vaikka todellisuudessa ylipainoisien ja lihavien osuudet ovat huomattavasti vähäisempiä. Tyytymättömyys omaan kehoon näyttäisikin olevan riippumaton todellisesta kehon painosta tai muodosta.

Pojat ovat yleisemmin tyytyväisiä kokoonsa kuin tytöt ja murrosiän aikaansaamat muutokset, kuten lihasmassan lisääntyminen ja hartioiden leventyminen, koetaan yleensä myönteisinä muutoksina. Pojilla kehonkuvaan liittyvät ajatukset liittyvät päinvastoin kuin tytöillä siihen, että kehoa pidetään iän myötä yhä useammin liian laihana, sillä noin viidennes pojista kokee kehonsa liian laihaksi. Laihduttaminen yleistyy tytöillä iän myötä, kun taas pojilla laihduttajia löytyy eniten nuoremmasta ikäryhmästä.

Nuoren kehon muuttuessa myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja yhteisölliset käsitykset, vaatimukset ja odotukset muokkaavat kehoa. Kehonkuvan kehittymiseen vaikuttavat erilaisten kehoon liittyvien kokemusten ja terveyden lisäksi sosiokulttuuriset tekijät, kuten media, ikätoverit ja vanhemmat. Terveen kehonkuvan kehittyminen ja kehon mahdollisiin muutoksiin sopeutuminen voi olla haastavaa nuorten kohdatessa ulkonäön korostamista sekä esimerkiksi murrosiän aikaansaamiin kehon muutoksiin kohdistuvia ympäristön kommentteja sekä reaktioita. Ajallemme tyypillinen fyysisyyden, kuten lihaksikkuuden ja hoikkuuden korostuminen ja vertailu muihin voivat voimistaa omaan ulkonäköön kohdistuvaa arviointia ja kriittisyyttä sekä kokemuksia oman vartalon riittämättömyydestä. Esimerkiksi urheilullisten ja erittäin hoikkien ihmisten kuvien on havaittu aiheuttavan tyytymättömyyttä omaan kehoon toisin kuin kuvat urheilullisista, mutta normaalipainoisista ihmisistä. Kuvat hoikista ja lihaksikkaista ihmisistä vaikuttavat monien nuorten käsitykseen omasta kehosta erityisesti nykyään, kun nuoret viettävät huomattavan määrän ajastaan internetissä. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että pelkästään kuvien näkeminen ei aiheuta tyytymättömyyttä kehoon, vaan niiden sisäistäminen henkilökohtaiseksi normiksi, jolloin syntyy taipumus verrata omaa vartaloa tähän ihanteeksi omaksuttuun vartaloon.

Urheilijan kehonkuva, paino ja kehonkoostumus

Urheilijoilla on joidenkin tutkimusten mukaan havaittu olevan positiivisempi kehonkuva ja vähemmän tyytymättömyyttä kehoonsa kuin ei-urheilijoilla. Tätä voi mahdollisesti selittää se, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja liikkumattomuus on yhdistetty tutkimuksissa kehonkuvan ongelmiin. Urheilijat esimerkiksi arvostavan kehoaan ja sen fyysisiä kykyjä sekä toiminnallisuutta enemmän kuin ei-urheilijat. Kehon ja sen toiminnallisuuden arvostamisen on taas todettu olevan positiivisesti yhteydessä itsevarmuuteen urheilussa ja flow-tilaan liikunnassa.

Esteettisissä ulkonäkökeskeisissä lajeissa, joissa rasvaprosentti on alhainen ja lihakset erottuvat selkeästi, kehonkuvahäiriöt, kuten lihasdysmorfia, ovat kuitenkin yleisiä. Dysmorfisessa kehonkuvahäiriössä eli vääristyneessä kehonkuvassa omasta ulkonäöstä tai tietystä kehonosasta ollaan erityisen huolissaan ja sitä pidetään viallisena. Lihasdysmorfiaan voi liittyä rankkaa treenaamista, pakonomaista lihasten kasvattamista, tyytymättömyyttä lihasten kokoon ja itsensä kokeminen hintelänä ja heikkona, vaikka keho olisikin todellisuudessa lihaksikas.

Urheilijoiden käsitykset omasta kehonkuvasta ja painon vaikutuksesta suorituskykyyn vaihtelevat laajasti. Jotkut urheilijat uskovat painonpudotuksen vaikuttavan positiivisesti heidän suoritukseensa ja haluavat sen vuoksi pudottaa painoa, kun taas toiset uskovat painon olevan epäoleellinen asia suorituksen kannalta ja keskittyvät siihen, että he tuntevat itsensä vahvaksi ja elinvoimaiseksi. Urheilijoista puhuttaessa on syytä muistaa, ettei painoindeksi erota rasva- ja lihaskudoksen määrää toisistaan ja on näin ollen huono kuvaamaan normaali- tai ylipainoisuutta urheilijoilla, joilla on tavallista väestöä suurempi määrä lihasmassaa.

Painon pudottaminen tai matalampi rasvaprosentti ei automaattisesti paranna urheilijan suorituskykyä. Esimerkiksi puolimaratonilla ja maratonilla sekä miehillä että naisilla sopiva kehonkoostumus on yhteydessä parempaan loppuaikaan ja matalan tai kohtalaisen rasvaprosentin pienentäminen ei enää juuri vaikuta loppuaikaennusteeseen. Sen sijaan matalamman rasvaprosentin tavoittelulla tai ylläpitämisellä voi olla monia negatiivisia vaikutuksia: harjoittelun laatu voi heikentyä, palautuminen hidastua ja sairastumisen sekä loukkaantumisen riski suurentua.

Haasteet kehonkuvassa voivat aiheuttaa monia eri ongelmia

Haasteet itsensä ja kehonsa hyväksymisessä tulevat esille esimerkiksi vääristyneenä suhteena omaan kehoon, loputtomana laihdutuksena, kehon kurittamisena, ahdistuksena ja itsetunto-ongelmina. Nämä suuntaukset, kuten laihdutus, saattavat aiheuttaa lyhyt- ja pitkävaikutteisia terveysongelmia, kuten ruuansulatusvaivoja sekä nivel- ja murtumavammoja. Tarpeeton laihduttaminen ja huoli painosta voi häiritä kehon tarpeiden kuuntelemista ja syömisen säätelyä, jolloin laihdutuksen ja dieettien myötä muodostuu myös riski esimerkiksi syömishäiriöiden ja lihavuuden kehittymiseen.

Tyytymättömyys kehonkuvaan on yksi olennainen tekijä häiriintyneiden syömiskäyttäytymisten muodostumisessa sekä mies- että naisurheilijoilla. Syömishäiriöriskiä lisäävien lajien miesurheilijoilla, jotka ovat tyytymättömiä kehonkuvaansa, on todennäköisemmin korkeampi rasvaprosentti kuin heillä, jotka ovat kehonkuvaansa tyytyväisiä. Tämä voi kieliä urheilulajien vartalotyyppeihin liittyvistä stereotypioista: urheilijat, joilla on korkeampi rasvaprosentti saattavat tuntea, etteivät he esimerkiksi vastaa lajillensa tyypillistä vartalotyyppiä. Kehoonsa tyytymättömillä tytöillä on myös riski sairastua masennukseen. Sen sijaan pojat, jotka haluavat tulla lihaksikkaammiksi ovat vaarassa turvautua terveyttä ja urheilu-uraa vaarantaviin menetelmiin, kuten anabolisiin steroideihin.

Positiivinen kehonkuva ja sen muutokset

Positiivisen kehonkuvan piirteitä ovat esimerkiksi kehon arvostaminen ja hyväksyminen, ulkonäköön panostamisen joustavuus, sisäinen myönteisyys, joka heijastuu myös ulospäin sekä kyky suodattaa ympäriltä tulevaa informaatiota omaa kehonkuvaa suojelevalla tavalla: kehonkuvan kannalta negatiiviset viestit torjutaan, kun taas positiivinen tieto sisäistetään. Nuorten, kenellä on positiivinen kehonkuva, näkemys omasta kehostaan on toiminnallinen ja kehossa koetut puutteet tai epätäydelliset piirteet hyväksytään. Myös perheeltä ja ystäviltä saaduille ulkonäköön liittyville negatiivisille kommenteille ei anneta painoarvoa.

Positiivinen kehonkuva ei kuitenkaan tarkoita kehonkuvan olevan aina vain ja ainoastaan positiivinen ja että kaikkiin ulkonäön piirteisiin tulisi olla täysin tyytyväinen. Positiivinen kehonkuva ei myöskään takaa, että sen myötä olisi täysin suojassa kaikilta kehonkuvaan liittyviltä uhkilta. Kehoon kohdistuvat muutokset muovaavat myös kehonkuvaa. Esimerkiksi loukkaantuminen, vammat, painonnousu, tapaturma tai sairastuminen voivat muuttaa aiemmin positiivista suhdetta omaan kehoon ongelmalliseksi. Kehon arvo ei kuitenkaan muutu tai vähene, vaikka kehon ominaisuudet, mittasuhteet, ulottuvuudet tai toiminnallisuus muuttuisivatkin.

Myös tilanteet, joissa keho ei toimikaan niin kuin se on odottanut toimivan voi aiheuttaa pettymyksen tunteita kehoa kohtaan. Urheilijoilla kehonkuvaan liittyvät pulmat voivat liittyä esimerkiksi urheilu- ja kilpailusuorituksiin. Heikko suoriutuminen ja menestyminen voi aiheuttaa erilaisia tunteita, kuten pettymystä omaa kehoa ja sen suorituskykyä kohtaan. Tämä voi aiheuttaa kehon luonnollisten tarpeiden kieltämistä ja kehon rajojen kunnioittamatta jättämistä, joka ilmenee esimerkiksi yhä kovempaa treenaamisena, levon kieltämisenä itseltä tai liian vähäisenä syömisenä. Myös vammat voivat muuttaa kehonkuvaa, eikä se välttämättä palaudu, vaikka vamma paranisi, ellei emotionaalisia arpia työstetä osaksi muuttunutta kehonkuvaa.

Terveen kehonkuvan tukeminen

Terveen ja varman kehonkuvan muodostumiseen tulisi panostaa nykyistä enemmän. Valmentajat voivat tukea urheilijan kehonkuvan kehittymistä antamalla urheilijoiden kehosta palautetta kohdistamalla se pääasiassa toiminnallisuuteen esimerkiksi huomioimalla, kuinka keho mahdollistaa urheilijan onnistuneen ja menestyksekkään suorituksen omassa lajissaan. On tärkeää edistää kehokulttuuria suuntaan, joka keskittyy ulkoisten seikkojen sijaan enemmän kehon toiminnallisten ominaisuuksien ja fyysisten kykyjen tunnistamiseen ja arvostamiseen.

Itsearvostus horjuu helposti, jos se perustuu vain ulkoisiin ominaisuuksiin, sillä niissä tapahtuu herkästi muutoksia ja ne ovat alttiita arvioinnille ja vertailulle. Kun kehoon suhtautuu toiminnallisesta näkökulmasta, jonka ominaisuuksia ovat esimerkiksi pystyvyys, lihasvoima, vahvuus ja erilaiset kyvyt, kehoa kohtaan koettu arvostus perustuu ulkoisten seikkojen sijaan syvempään ja horjumattomampaan näkemykseen itsestä. Ihanteiden mukainen keho ei suojaa kehotyytymättömyydeltä, joten kehon ulkoisia ominaisuuksia tärkeämpää on mielensisäinen suhde omaan kehoon. Ulkoiseen olemukseen voidaan vaikuttaa vain rajallisissa määrin, sen sijaan ajatuksiimme ja suhtautumiseen aina. Tämän tyyppinen terveen kehonkuvan muodostumisen edistäminen ja arvostavan ilmapiirin luominen voi auttaa urheilijoita tiedostamaan ja keskittymään enemmän positiivisen kehonkuvan piirteisiin sekä itsellään että joukkuekavereillaan. Kehoon tai painoon kohdistuvia negatiivisia kommentteja tulisi välttää antamasta kenestäkään, myös itsestään. Tutkimusten perusteella tiedetään, että jo negatiiviseksi muodostunut kehonkuva ei yleensä muutu positiiviseksi ilman aktiivista työstämistä, vaikka kehon ulkoiset objektiiviset ominaisuudet muuttuisivatkin.

Blogitekstin on kirjoittanut Training Roomilla harjoittelun suorittanut liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelija Vera Salmi.

LÄHTEET:

Dittmar, H. 2009. How do “body perfect” ideals in the media have a negative impact on body image and behaviors? factors and processes related to self and identity. Journal of Social and Clinical Psychology 28 (1), 1–8.

Frisén, A. & Holmqvist, K. 2010. What characterizes early adolescents with a positive body image? A qualitative investigation of swedish girls and boys. Body Image 7 (3), 205–212.

Goltz, F. R., Stenzel, L. M. & Schneider, C. D. 2013. Disordered eating behaviors and body image in male athletes. Brazilian Journal of Psychiatry 35 (3), 237–242.

Hargreaves, D. A. & Tiggemann, M. 2006. ‘Body image is for girls’ A qualitative study of boys’ body image. Journal of Health Psychology 11 (4), 567–576.

Herrala, H., Kahrola, T. & Sandström, M. 2008. Psykofyysinen ihminen. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 29–31.

Homan, K., McHugh, E., Wells, D., Watson, C. & King, C. 2012. The effect of viewing ultra-fit images on college women’s body dissatisfaction. Body Image 9 (1), 50–56.

Ilander, O. 2014. Energia – syö riittävästi! Teoksessa Ilander, O., Laaksonen, M., Lindblad, P. & Mursu, J. (toim.) Liikuntaravitsemus: Tehoa, tuloksia ja terveyttä ruuasta. 1. painos. Lahti: VK-Kustannus, 19–38.

Meskanen, K. & Strengell, H. 2019. Rakas keho. Jyväskylä: Tuuma, 8, 18, 22, 32, 38, 42, 52, 57, 82, 85, 88, 92, 111, 126, 133, 152, 164, 170,

Neumark-Sztainer, D. 2005. What can we do to help parents raise children with a healthy weight and a healthy body image? Eating Disorders 13 (5), 491.

Painoindeksi ja vyötärönympärys 2020. Käypä hoito. Viitattu 15.7.2020. https://www.kaypahoito.fi/nix00163.

Pinto, A. J., Dolan, E., Baldissera, G., Gonçalves, L. d. S., Jardim, Felipe Gregório de Araújo, Mazzolani, B. C., Smaira, F. I., Sato, P. d. M., Scagliusi, F. B. & Gualano, B. 2019. “Despite being an athlete, I am also a human-being”: Male elite gymnasts’ reflections on food and body image. European Journal of Sport Science, 1–9.

Smolak, L. 2004. Body image in children and adolescents: Where do we go from here? Body Image 1 (1), 15–28.

Soulliard, Z. A., Kauffman, A. A., Fitterman-Harris, H. F., Perry, J. E. & Ross, M. J. 2019. Examining positive body image, sport confidence, flow state, and subjective performance among student athletes and non-athletes. Body Image 28, 93–100.

Tylka, T. L. & Wood-Barcalow, N. L. 2015. What is and what is not positive body image? conceptual foundations and construct definition. Body Image 14, 118–129.

Fysioterapeuttisijainen

Vakifysioterapeutit ovat poissa viikon 36. Tällöin fysioterapeuttisijaisena toimii Markus Kokkonen. Markus on paikalla Training Roomin aukioloaikojen mukaisesti. Hankeurheilijat voivat varata Markukselle ajan numerosta 0405801455.

LOUKKAANTUMISELLE ALTISTAVAT TEKIJÄT – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Loukkaantumisten ennaltaehkäisy on tärkeä osa Training Roomin toimintaa. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, voidaanko ulkoisen- ja sisäisen kuormituksen mittareilla löytää loukkaantumiselle altistavia tekijöitä.