Kuormituksen hallinta joukkueurheilussa – terveet ja suorituskykyiset pelaajat luovat voittavan joukkueen

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä valmentajalehdessä esiteltiin Training Room Jyväskylän toimintaa. Jos et tuota juttua lukenut, niin lyhyenä yhteenvetona: kyseessä on KIHUn, Jyväskylän yliopiston ja JAMKin hanke, jonka tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla mahdollistaa urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä ja siten luoda edellytykset mahdollisimman suureen kehitykseen urheilijana. Training Roomin toimintaan osallistuu joukkuelajeista jalkapallo, koripallo, jääkiekko, joukkuevoimistelu sekä team gym. Tämä teksti käsittelee joukkuepalloilua lähinnä jalkapallon näkökulmasta, pohjautuen tutkittuun tietoon ja havaintoihin, joita allekirjoittanut on Training Roomin fysiologin tehtävissä sekä Palloliiton kouluttajana tehnyt.  Vaikka teksti on futisniilon näkökulmasta kirjoitettu, ovat tekstin ajatukset ovat ehdottomasti sovellettavissa myös muihin joukkuelajeihin.

Terveet ja suorituskykyiset pelaajat luovat voittavan joukkueen

Joukkueurheilun näkökulmasta Training Roomin slogan ”enemmän terveitä harjoituspäiviä” osuu naulan kantaan. Perustelun väitteelle tarjoaa Hägglund ym. (2013) tutkimus 11 kauden ajalta, jossa seurattiin 24 joukkuetta yhdeksästä Euroopan eri maasta. Tutkijat havaitsivat pelaajien vähäisempien loukkaantumisten ja pelaajien pelikykyisyyden olevan merkittävästi yhteydessä joukkueen menestykseen sarjassa, olipa mittarina sitten sarjasijoitus, ottelukohtainen pistekeskiarvo tai seuran sijoitus Uefan seurarankingissa. Joukkueurheilussa lähdetään tietysti aina voittamaan seuraavaa ottelua ja sijoittumaan sarjassa mahdollisimman korkealle, mutta etenkin nuorten urheilijoiden parissa yksittäistä ottelua tärkeämmäksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi nousee usein pelaajien kehittäminen. Myös tätä lähestymiskulmaa silmällä pitäen on ensiarvoisen tärkeää pitää pelaajat mahdollisimman hyvin terveinä ja harjoittelukelpoisina. Usein esitetty fraasi ”terve urheilija kehittyy” voidaankin todeta varsin päteväksi ja tieteellisesti perustelluksi (esim. Raysmith & Drew 2016).

Loukkaantumisten ennaltaehkäisyn kulmakivet: kuormituksen hallinta ja suorituskyky

Harjoittelun kuormituksen seuranta on noussut muotiin myös joukkueurheilussa. Karkeimmillaan harjoituskuormituksen seuranta voi olla harjoitustuntien ja -kertojen laskemista tai sykkeen monitorointia. Jos taas resursseja löytyy, ulkona pelattavissa lajeissa GPS- ja kiihtyvyysanturipohjaiset pelaajaseurantajärjestelmät tarjoavat lähes loputtomat mahdollisuudet pelaajien kuormituksen monitorointiin ja analysointiin. Eri menetelmillä on vahvuutensa ja rajoitteensa, eikä tässä kirjoituksessa mennä niissä sen syvemmälle. Kuormituksesta puhuttaessa on kuitenkin oleellista käydä läpi termit sisäinen ja ulkoinen kuormitus. Ulkoinen kuormitus on mitattavaa työtä, esimerkiksi liikuttu matka tai sprinttien määrä. Sisäinen kuoritus puolestaan tarkoittaa sitä, millaisen psyko-fysiologisen vasteen ulkoinen kuormitus pelaajalle aiheuttaa. Tätä voidaan mitata esimerkiksi sykkeen, veren laktaattipitoisuuden tai koettu kuormituksen (RPE) avulla. Esimerkiksi kaksi pelaajaa voivat molemmat juosta ottelussa saman matkan, jolloin tämä ulkoisen kuormitus on tämän muuttuja osalta pelaajien välillä identtinen. Kuitenkin toisella pelaajalla keskisyke voi olla tämän saman ulkoisen kuormituksen seurauksena 90 % maksimista ja toisella 70 % maksimista eli ero sisäisessä kuormituksessa on suuri.

Valmennusprosessin näkökulmasta on ehdottomasti kriittistä todentaa, vastaako pelaajiin kohdistunut kuormitus sitä, mitä valmentaja on suunnitellut ja voidaanko siten odottaa toivottuja harjoitusadaptaatioita. Sen sijaa puhtaasti loukkaantumisten ennaltaehkäisyn näkökulmasta tarkasteltuna kuormituksen seurannasta ei olekaan niin helppoa tehdä johtopäätöksiä. Paljon käytetyn, ja myös kritisoidun, Gabbetin (2016) akuutin ja kroonisen kuormituksen suhdetta (ACWR) on usein käytetty kuormituksen hallinnan työkaluna, jota hyödynnetään loukkaantumisten ennaltaehkäisyssä. Jos akuutin ja kroonisen kuorman suhde ei ole entuudestaan tuttu, niin tiivistetysti kyseinen malli ehdottaa, että käynnissä olevan akuutin kuormituksen (usein käytetään edeltävää seitsemää päivän ajanjaksoa) tulisi olla 0,8–1,5 -kertainen suhteessa krooniseen kuormitukseen (usein käytetään edeltävää 28 päivän ajanjaksoa), jotta loukkaantumisriski on mahdollisimman pieni. Tuoreessa tutkimuksessa Dalen-Lorentsen (2020) havaitsivat, ettei näiden periaatteiden noudattamisella tai noudattamatta jättämisellä ollut vaikutusta nuorilla huipputason jalkapalloilijoiden loukkaantumisiin lähes 500 jalkapalloilijaa käsittäneessä tutkimuksessa. Omiin havaintoihin pohjaten kyseinen tutkimustulos alleviivaa sitä, että pelaajan loukkaantumiseen vaikuttaa useita eri tekijöitä, joista harjoituskuorman vaihtelu on vain yksi osatekijätekijä eikä suinkaan kaiken ratkaiseva Graalin malja.

Kuormituksen hallinnan rinnalle haluaisin nostaa esiin pelaajan suorituskyvyn merkityksen loukkaantumisten ennaltaehkäisyssä. On ensi arvoisen tärkeää valmistaa pelaajan suorituskyky sellaiseksi, että hänen kroppansa kestää kuormituksen, jolle se lajissa altistuu. Tätä näkemystä puoltaa esimerkiksi Case ym. 2020 tutkimus. Sen mukaan Yhdysvalloissa yliopistourheilijat (71 joukkuepalloilijaa, miehiä ja naisia), jotka kärsivät kauden aikana alaraajavammoista, olivat syväkyykyn yhden toiston maksimin testissä selkeästi heikompia kuin pelaajat, jotka eivät kärsineet loukkaantumisista. Riskirajaksi esitettiin miehille alle 2,2 kertaa kehonpainon jäävää tulosta ja naisilla alle 1,6 kertaa alle kehonpainon jäävää tulosta. Riittävä voimataso siis suojaa loukkaantumisilta, mutta on tutkitusti myös yhteydessä esimerkiksi nopeuteen, joka on useimmissa joukkuelajeissa yksi tärkeimmistä fyysisistä ominaisuuksista. Myös hyvän kestävyyssuorituskyvyn on havaittu olevan loukkaantumisriskiä pienentävä tekijä jalkapalloilijoilla, eli hieman mutkia suoraksi vetämällä voidaan siis todeta, että hyvä suorituskyky suojaa pelaajia loukkaantumisilta.

Kuormituksen yksilöllisyys

Esimerkiksi jalkapallo-ottelussa voidaan tietyillä valmennuksen ratkaisuilla, kuten pelijärjestelmällä, vaikuttaa hieman pelaajien kuormitukseen. Ottelussa sekä harjoitusten peliosioissa kuormitus kuitenkin muodostuu suhteessa kentän tapahtumiin ja näin kuormitus saattaa vaihdella suuresti pelaajien, pelipaikkojen ja otteluiden/ harjoitusten välillä. Siten kuormituksen seurannassa oleellisinta on huomioida jokaisen pelaajan kuormitus yksilönä ja parhaimmassa tapauksessa suunnitella harjoittelua sen mukaan. Esimerkiksi osana Training Roomin toimintaa olemme mitanneet erään joukkueen pelaajien kuormitusta Kansallisen liigan otteluissa Polarin Team Pro pelaajaseurantajärjestelmällä ja pyrkineet määrittämään jokaiselle pelaajalle keskimääräisen ottelun kuormituksen, jonka pohjalta ideaalitilanteessa voisi pelaajan harjoittelua optimoida yksilön tarpeisiin optimaaliseksi. Alla olevaan taulukkoon on koottu joukkueen kymmenen pelaajan keskimääräinen ottelukuormitus. Jo nopea tarkastelu osoittaa suuren vaihtelun pelaajien välillä. Pelipaikalla on melko suuri vaikutus pelaajan kuormitukseen ottelussa, mutta myös saman pelipaikan pelaajien välillä kuormitus vaihtelee melko reilustikin pelaajan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. Jos nämä kymmenen pelaajaa suorittaisivat täysin identtistä harjoittelua, olisi se osalle pelaajista liian kuormittavaa ja osalle taas liian kevyttä, eikä siten kehittäisi pelaajia optimaalisella tavalla tai valmistaisi pelaajia kestämään ottelun kuormitusta. Yksi mahdollinen ratkaisu harjoittelun yksilöllistämiseen voi olla harjoitusviikon kuormituksen suhteuttaminen pelaajan tyypilliseen ottelukuormitukseen, jolloin harjoittelusta saadaan räätälöityä jokaiselle yksilölle sopivaa. Jos tämä kiinnostaa enemmän, niin kannattaa katsoa Rave ym. (2020) artikkeli, joka löytyy tekstin lähteistä. Lisäksi on syytä alleviivata vaihtopelaajien tarvetta saada ottelua vastaava kuormitus ylimääräisen treenin kautta. Jos vaihtopelaajat eivät saa ottelua vastaavaa kuormitusta lisätreenistä, kasvaa kuilu suorituskyvyssä ja loukkaantumisriskissä avauksen ja vaihtopelaajien välillä kauden mittaa todella suureksi.

Taulukko 1. Yhden joukkueen eniten pelanneiden pelaajien kuormitus Kansallisen liigan otteluissa.

PelaajaPelipaikka  Kokonaismatka [m]Korkean intensiteetin juoksu [m] (>19 km/h)Sprintti [m] (>23 km/h)Kiihdytykset    (> 2m/s²)Jarrutukset    (> -2m/s²)
Pelaaja 1Keskuspuolustaja8799217386978
Pelaaja 2Keskuspuolustaja7928136294465
Pelaaja 3Laitapuolustaja9083242545670
Pelaaja 4Laitapuolustaja1036435315492101
Pelaaja 5Keskikentän keskusta100581611867111
Pelaaja 6Keskikentän keskusta1044013655891
Pelaaja 7Laitakeskikenttä107734116382118
Pelaaja 8Laitakeskikenttä998651827882100
Pelaaja 9Hyökkääjä94593461118698
Pelaaja 10Hyökkääjä9917188295382
Keskiarvo968134976991

Loukkaantumisten ennaltaehkäisyn näkökulmasta täytyy myös tarkastella otteluiden intensiteettiä tarkemmin kuin vain keskiarvon kautta, sillä harjoittelun tulee valmistaa pelaaja kohtaamaan ottelussa esiintyvä kovin mahdollinen kuormitus ”the worst case scenario”. Alla olevassa kuvassa on yhden pelaajan kuormitus eräästä Kansallisen liigan ottelusta. Pelaaja suoritti ottelun aikana 20 sprinttiä eli keskimäärin intensiteetti oli 0,22 sprinttiä per minuutti. Punaisella ympäröidyssä viisi minuuttisessa pelaajalle tuli kuitenkin viisi sprinttiä viiden minuutin aikana. Intensiteetti tässä kaikkein kuormittavimmassa jaksossa oli siis 1 sprintti per minuutti eli yli nelinkertainen keskiarvoiseen intensiteettiin nähden. Joukkueen harjoittelussa on oltava osioita, joissa saavutetaan tämä intensiteetti, jotta pelaajat ovat valmiita siihen otteluissa.

Kuva 1. Yksittäisen pelaajan liikkumisnopeus yhden ottelun aikana.

Mitä jos teknologiaa ei ole käytössä?

Käyttämämme Polar Team Pro -pelaajaseurantajärjestelmä on mahdollistanut meille tavan seurata pelaajien kuormitusta tavalla, joka ei monessa ympäristössä ole mahdollista. Kuormituksen seurantaan on myös olemassa matalamman kynnyksen menetelmiä. Yksi tällainen mahdollisuus on hyödyntää session RPE-metodia (sRPE), jonka on havaittu olevan yhteydessä muun muassa jalkapalloilijoilta mitattuun sykkeeseen. sRPE lasketaan kertomalla harjoituksen kesto minuutteina pelaajan kokemalla kuormituksella (0–10) harjoituksen jälkeen. Esimerkiksi siis keskiraskaan (RPE 4/10) 90 minuuttia kestävän harjoituksen sRPE-arvo saadaan laskemalla 90 min x 4 = 360. Jos viikon aikana on kuormitukseltaan viisi vastaavaa harjoitusta, on viikkokuorma silloin 5 x 360 = 1800. Kun tätä toistetaan viikosta toiseen säännöllisesti, voidaan laskea akuutin ja kroonisen kuorman suhdetta, jota tekstin alussa sivuttiin. sRPE -metodilla ei saada tietoon pelaajaan kohdistuvaa ulkoista kuormitusta, mutta se kertoo valmentajalle kuinka kuormittavana pelaaja harjoituksen tai ottelun kokonaisuudessaan koki. Tämäkin antaa valmentajalle hyödyllistä tietoa muun muassa siitä, vastaako pelaajan kuormitus valmentajan suunnittelemaa kuormitusta sekä miten kuormitus vaihtelee viikon sisällä (monotonia) ja viikosta toiseen (ACWR). Uskaltaisin väittää, että sRPE-menetelmä on riittävän hyvä harjoituskuormituksen seurantamenetelmä ei-ammattijoukkueille. Training Room toiminnassa olemme hyödyntäneet ja hyväksi havainneet sRPE -metodin muun muassa koripalloilijoiden kuormituksen seurannassa. Tästä osoituksena mm. alla oleva akuutin ja kroonisen kuorman yhteys pelaajan raportoimaan loukkaantumisen haittatasoon yhden ottelukauden ajalta. Kuvasta on havaittavissa vahva yhteys Gabbetin vastaavaan kuvaajaan.

Kuva 2. Akuutin ja kroonisen kuorman suhde loukkaantumisten raportoituun haittatasoon (0-100) koripalloilijoilla ottelukaudella.

Joukkueleissa oleellista siis on, että kuormitusta seurataan jollain menetelmällä. Näin valmentaja saa tiedon siitä vastaako hänen suunnitelmansa sitä, mitä treeneissä todella tapahtuu.  Tämä antaa valmentaja taas vähän enemmän faktaa valmennusprosessinsa tueksi, jolloin valmentaja voi suuremmalla todennäköisyydellä tehdä harjoittelusta pelaajia optimaalisesti kuormittavaa ja kehittävää. Kehittävä harjoittelu johtaa paremman suorituskyvyn pelaajiin, joka edesauttaa heidän terveenä pysymistä ja siten joukkueen menestystä!

Kirjoittanut: Eero Savolainen

Teksti on julkaistu pidempänä versiona Valmentaja – lehdessä 5/2021.

ALHAINEN ENERGIANSAATAVUUS ON YHTEYDESSÄ HEIKOMPAAN HERMOLIHASJÄRJESTELMÄN TOIMINTAAN NAISURHEILIJOILLA – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Ravitsemus on tärkeä osa urheilijan kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, kuukautiskierron ja hormonipitoisuuksien vaikutusta naisurheilijoiden suorituskykyyn.

Paras versio itsestä – tehokkaasta yksilöstä toimivaksi yksilöksi

Ylen tekemä kysely (1) nostaa pinnalle tärkeää ja samalla huolestuttavaa tietoa huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista sekä mielenterveydestä. Kyselyssä 68 % vastaajista (n=111) oli kokenut mielenterveyden ongelmia ja puolet olivat harkinneet uran lopettamista näistä ongelmista johtuen. Huolestuttavia ovat olleet niin ikään tutkimustulokset urheilulukiolaisten jaksamisesta ja loppuun palamisesta, urheilun eettisyyteen liittyvät tapaukset sekä tutkimukset siitä, että kaikki urheilun kokemukset eivät ole positiivisia.

Urheilijoiden hyvinvointi on ollut esillä eurooppalaisessa huippu-urheilututkimuksessa jo vuosikymmenen ja mediassa erityisesti viime vuosina. Urheilijoiden haasteisiin urheilu-uran aikana ja sen jälkeen on herätty jo 2000-luvun alussa, kun alettiin puhua kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta urheilijoiden kasvamiseen ja kehittymiseen (2). Kaksoisura (urheilun ja opiskelun yhdistäminen) esiteltiin mallina, joka voisi turvata urheilijoiden hyvinvointia, lisätä elämään tasapainoa, ja auttaa siirtymävaiheessa sekä valmistautumisessa urheilu-uran jälkeiseen elämään (2,3,4). Ekologisessa holistisessa lähestymistavassa puolestaan huomio siirrettiin yksilöstä ympäristöön ja ympäristöä pyritään optimoimaan siten, että se tukee kokonaisvaltaisesti urheilijan kasvamista ja kehitystä (5). Viimeisimpänä on julkaistu Euroopan johtavien urheilupsykologien toimesta artikkeli liittyen huippu-urheilijoiden mielenterveydestä huolehtimiseen (6). Näistä aloitteista huolimatta huippu-urheilu ei ole vielä muuttunut.

Huippu-urheilusta on tullut kilpailullisempaa kuin aikaisemmin, mikä on lisännyt painetta erikoistua yhä nuorempana ja priorisoida urheilullinen kehitys, esimerkiksi yli ihmissuhteiden ja koulutuksen (7). Mutta mitä tapahtuu niille, ketkä eivät saavuta menestystä? Miten he löytävät merkitystä elämään, kun heidän urheilu-uransa loppuu? On hyvä myös huomioida, että ammattilaisliigoissa pelaavilla ja elantonsa urheilusta saavilla urheilijoilla on osoitettu olevan mielenterveysongelmia. Lisäksi Ylen tutkimuksessa tuli ilmi, että mielenterveyden ongelmia oli vähemmän jo uransa lopettaneilla urheilijoilla kuin aktiiviurheilijoilla. Eli urheilijoiden mielenterveyden ongelmien syy ei olekaan pelkästään urheilu-uran loppumisessa, niin kun on esitetty, vaan urheilu-uran aikana kokemat haasteet aiheuttavat ongelmia. Löytyisikö urheilijoiden hyvinvoinnin huolestuttavalle suuntaukselle selitys pintaa syvemmältä, urheilukulttuurista?

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilua ohjaa tuloskeskisyys ja menestys, mikä vaikuttaa niin urheilijan, mutta myös valmentajien sekä urheilupäättäjien perusolettamuksiin eli tiedostamattomiin asenteisiin, ajatusmalleihin ja olettamuksiin siitä, mitä tämä menestyksen saavuttaminen vaatii (8). Esimerkiksi urheilussa on vahvana edelleen asenteita kuten: ”tämä vain kuuluu urheiluun, jos haluaa huipulle (…)  tätä pitää sietää”. Ja usein on kysymys ”vain vähän” loukkaantuneena harjoittelusta tai uupumuksesta. Kalevi Heinilä kuvasi 80-luvulla huippu-urheilun kehitystä totalisaatioprosessina, jonka tärkeimmäksi määrääväksi tekijäksi hän määritteli huippu-urheilun vaatimustason kasvamisen, mikä tarkoittaa kilpailun kierrettä, menestyksen yliarvostusta ja huippu-urheilun totalisaatiota (9).

Huippu-urheilussa kulttuuri ymmärretään usein jaettuina, yksimielisinä sekä yhteisinä merkityksinä ja toimintatapoina (11). Urheilussa usein pyritään luomaan johtajien ja valmentajien toimesta ”voittamisen kulttuuri”, johon kuuluu tietynlaiset arvot ja asenteet ja joihin nuoret urheilijat sosialisoidaan: ”näin pitää tehdä, että pääset huipulle”; ”vain tekemällä urheilua 100% pääset huipulle”. Nämä olettamukset vaikuttavat johtajien ja valmentajien asenteisiin ja ajatteluun sekä edelleen urheilijoiden uskomuksiin sekä heidän valintoihinsa (8). Urheilukulttuurin dominantit merkitykset saattavat luoda uhan hyvinvoinnille, sillä erilaisuus ja erilaiset valinnat saatetaan hiljentää (9). 

Urheilussa on menossa erilaisten kulttuurien törmäys: Toisaalta edellä kuvattu ”totalisaatio” ja toisaalta kaksoisura ja elämän tasapaino. Kaksoisura ja elämän tasapainoon pyrkivä kulttuuri painottuu ennemmin antropologien näkemykseen kulttuurista. Antropologit näkevät, että kulttuuri ei tarkoita ohjattua normatiivista käyttäytymistä ja yhteisiä arvoja, vaan se on pinnan alla olevia merkityksiä, ja miten ajattelemme sekä jäsentelemme maailmaa (10).  Se ei ole helposti manipuloitavissa tai muutettavissa (11,12,13). Kulttuuri tässä määrittelyssä on ennen kaikkea erilaisuuden ymmärtämistä. Kulttuuri on ihmiskonsepti, ei johtajakonsepti. Esimerkiksi johtajat saattavat ajatella, että kulttuuri ja toimintatavat tukevat hyvinvointia, mutta todellisuus on jotain muuta. Kaikkia ei voi laittaa kulkemaan samaan polkua saman lopputuloksen toivossa, ja kaikki eivät anna urheilulle samaa merkitystä. On tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että ammattilaisurheilijat saattavat dis-identifioituvat huippu-urheiluun, eli vaikka he ovat osa joukkuetta, he eivät tunne kuuluvansa joukkoon (14).

Urheiluun oppiminen vai urheilusta oppiminen

Koulutuksen ja kasvatuksen yksi pyrkimyksistä on kasvattaa yksilöitä yhteiskunnan tarpeisiin. Nämä tarpeet heijastelevat yhteiskunnan kulttuuria ja normeja (7). Niin ikään urheilijoita pyritään kasvattamaan huippu-urheilun vaatimuksiin, jotka heijastelevat tuloksen tekemistä ja menestystä.

Uskomus siitä, että urheilulla on merkittävä rooli nuorten kehittymisessä sekä tarjoaa arvokkaita oppimiskokemuksia, käytetään laajalti urheiluohjelmissa (7). Puhutaan paljon esimerkiksi ”elämän taidoista” tai laajemmin oppimisesta.  Vaikka ”Elämän taidot” on usein esitetty eri ohjelmissa tarkoituksena voimaannutta ihmisiä, kuitenkin tämä diskurssi itsessään nojaa kapitalistiseen tuotannon logiikkaan tavoitteena luoda tuloksia tekeviä tehokkaita ja sopeutuvia yksilöitä (7). Tuloksen tekemisen kulttuuri saattaa johtaa siihen, että valmentajat ja nuoret sosialisoituvat huippu-urheilun toimintatapoihin sekä ajatusmalleihin saavuttaakseen menestystä. Vaikka urheilussa puhutaan urheilijakeskisyydestä ja etsitään autonomiaa tukevia ratkaisuja, usein valmennusmetodit alistavat urheilijan valmentajan kontrolliin.

Jos katsoo urheilua ulkopuolelta, jo yläkouluikäisistä puhutaan urheilijoina ja heidän arkeaan sekä fyysisiä kuin psyykkisiä taitoja pyritään rakentamaan huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti – heidät integroidaan urheilukulttuuriin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorilla urheilijoilla on uupumusta ja heillä ei ole aikaa pohtia tulevaisuuttaan, kun he yrittävät olla tehokkaita toteuttaessaan huippu-urheilun vaatimuksia (15). Pelkän urheilijan identiteetin omaaminen on osoitettu olevan riskitekijä hyvinvoinnille ja mielenterveydelle (16). Nuoren yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on identiteetin (ihmisen dynaaminen tasapaino; tiedostomaton pyrkimys kokemusten jatkuvuuteen, tunne yksilöllisestä ainutlaatuisuudesta) rakentaminen ja muodostuminen (17). Urheilijan identiteetti on usein omaksuttu identiteetti eli se on ulkoapäin annettuja tapoja ajatella ja toimia (18). Tämä onkin nähtävissä useiden nuorten urheilijoiden puheessa, kun he kuvailevat tavoitteitaan, elämäänsä ja valintojaan. Tietysti pelkkä urheilijan identiteetti voi auttaa fokusoitumaan urheiluun ja siten auttaa kehittymään urheilu-uralla. Kehitystehtävien täyttymisen näkökulmasta, identiteetin muodostuminen ja saavuttaminen puolestaan vaatii asioiden kokeilua sekä pohtimista siitä, mitä haluaa sekä reflektiota siitä, kuka on (16). Yläkoulusta lähtien urheilijat saattavat kulkea omassa kuplassaan ilman, että he etsivät asioita, mistä he voisivat urheilun lisäksi olla kiinnostuneita.

Paras versio itsestä ja tehokkuus -ajattelussa urheilijan pitää elää 24/7 urheilijana ja keskittyä siihen täysillä, jotta voi päästä huipulle. Tehokkuus-ajattelussa yksilölle annetaan ulkoa ohjeet ja oikeat toimintatavat, miten saavuttaa tulosta ja menestystä.  Holistisesta ja ekologisesta näkökulmasta puolestaan yksilö oppii taitoja, toimintatapoja sekä ajattelumalleja itsestä lähtien vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tämä oppiminen tapahtuu yksilölähtöisesti elämää varten. Voidaan puhua tehokkaan yksilön sijaan toimivasta yksilöstä, 24/7 ihmisenä olemisesta. Toimivuus ajattelussa yksilö pohtii itse tai esimerkiksi valmentajan tai muun henkilön mahdollistamana, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä, miksi hän tekee asioita ja miten hän voisi tehdä asioita löytäen yksilölliset toimintatavat kehittymiselle. Yksilö ei vain yritä kerätä työkalulaatikkoon työkaluja, jotta hän voi välttää kriisejä, sopeutua tilanteisiin tai päästä niistä mahdollisimman nopeasti ulos, vaan hän yrittää niissä tilanteissa oppia myös itsestään, suhteestaan ympäristöön ja tehdä henkilökohtaisia valintoja – ei olla vain ulkoisen ohjauksen tai odotusten määrittelemä tuote.

Muutoksen aika

Kulttuurin tutkijat urheilun ulkopuolelta ovat todenneet, että rakenteelliset muutokset eivät välttämättä muuta kulttuuria, sillä ne eivät vaikuta asenteisiin tai uskomuksiin (12). Tärkeää on, että Suomessa toimintaympäristöt saavat lisää resursseja psyykkisen valmennuksen ja urheilupsykologien avulla, mutta muutosta tarvitaan myös uskomuksissa ja asenteissa, joita ei edes usein itse tiedosta. Olisiko urheillun siis aika miettiä kulttuuria eri tavalla? Ylellä esille tulleet urheilijoiden tarinat kertovat urheilukulttuurista ja sen merkityksestä jotain: se sisältää paljon tuloskeskeisyyttä ja saattaa aiheuttaa hyvinvoinnille ongelmia. Tietysti huippu-urheilussa on hyväksyttävä se, että pyritään tuloksen tekemiseen, sillä sen vuoksi urheiluorganisaatiot ovat olemassa. Kysymys on kuitenkin siitä, voiko menestykseen pyrkimistä tehdä eri tavalla kuin nyt, yksilöllisyyttä, hyvinvointia, mielenterveystä ja erilaisuutta tukien. Koko urheilun kentän laajuudella olisi tärkeä arvioida, miten itse ajattelee huippu-urheilusta, huippu-urheilun vaatimuksista, urheilijoiden hyvinvoinnista, mitkä asiat ja mahdollisesti asenteet vaikuttavat omaan suhtautumiseen urheilusta, ja miten voi henkilökohtaisesti tukea urheilijoiden hyvinvointia.

Urheilijat ovat muutakin kuin urheilijoita. Urheilu on siinä hetkessä tärkeintä, mutta koko elämän janalla se ei ole tärkeintä. Kun sattuu kriisi tai tuloskehitys tyssää, urheilija pääsee siitä yli helpommin, kun hänellä on muutakin elämässä kuin urheilu, hänellä on muitakin identiteettejä kuin urheilijan identiteetti, hän pystyy oppimaan itsestään myös vaikeissa tilanteissa ja itsetunto ei riipu urheilumenestyksestä. Tässä on myös valmentajilla ja muilla tukihenkilöillä tärkeä rooli, sillä he ovat lähimmät henkilöt urheilijalle. He voivat auttaa urheilijoita syvemmän merkityksen löytämisessä, auttaa löytämään henkilökohtaisia vahvuuksia, oppimaan itsestään suhteessa ympäristöön, sekä tekemään valintoja oman elämän kannalta. Tällöin esimerkiksi urheilun loppuminen tai loukkaantuminen eivät aiheuta niin suurta kriisiä sisäiselle maailmalle ja urheilija on varautunut urheilun jälkeiseen elämään.

Lähteet:
1. https://yle.fi/uutiset/osasto/news/yle_survey_more_than_70_top_finnish_athletes_report_mental_health_disorders/11577893
2. Stambulova, N.B, & Wylleman, P. (2019). Psychology of athletes’ dual careers: A state of the art critical review of the European discourse. Psychology of Sport and Exercise, 42, 74–88. doi:10.1016/j.psychsport.2018.11.013.
3. European Commission. (2012). Guidelines on dual careers of athletes recommended policy actions in support of dual careers in high-performance sport. Retrieved from http://ec.europa.eu/assets/eac/sport/library/documents/dual-career-guidelines- final_en.pdf.
4. European Commission. (2017). Ecology of Dual Career – Exploring Dual Career Development Environments across Europe (ECO-DC). Brussels: Sport+ ERASMUS.
5. Henriksen, K., & Stambulova, N. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley J. Schorer, and N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271-284). London and New York: Routledge.
6. Henriksen et al. 2019. Consensus statetement on improving the mental health of high performance athletes. International Journal of Sport and Exercise Psychology.
7. Ronkainen NJ, Aggerholm K, Ryba TV, Allen-Collinson J. 2020. Learning in sport: from life skills to existential learning. Sport, Education and Society.
8. Schein, E. H. (1990). Organizational culture. American Psychologist, 45(2), 109–119. doi:10.1037/0003-066X.45.2.109.
9. Heinilä, K. 1982. The totalization process in international sport. University of Jyväskylä. Department of sociology and planning for physical culture. Research reports 23.
10. Meaningful sport Podcast: https://meaningfulsport.com/podcast/
11. McDougall, M., Ronkainen, N., Richardson, D., Littlewood, M., & Nesti, M. (2019). Three team and organizational culture myths and their consequences for sport psychology research and practice. International Review of Sport and Exercise Psychology. doi:10.1080/1750984X.2019.1638433.
12. Maitland, A., Hills, L., & Rhind, D. (2015). Organizational culture in sport – A systematic review. Sport Management Review, 18, 501–516. doi:10.1016/j.smr.2014.11.004
13. Asch, D., & Graeme, S. (2002). The challenge of change. European Business Journal, 14(3). ProQuest Central.
14. Roderic M. From identification to dis-identification: case studies job loss in professional football. 2013. Qualitative research in sport, exercise and health.
15. Sorkkila M, Ryba TV, Selänne H, Aunola K. Development of school and sport burnout in adolescent student-athletes: A longitudinal mixed-methods study. Journal of Research on Adolescence. 2018; 12: 1-19.
16. Nurmi J-E. Socialization and self-development: Channelling, selection, adjustment, and reflection. In Lerner, R. & Steinberg, L. (Eds.). Handbook of adolescent psychology, 2nd ed. 2014; (pp. 85–124). Hoboken, NJ: Wiley.
17. Koivusalo L, Aunola K, Bertram R, Ryba TV. 2018. Urheilija vai opiskelija? Urheilulukiolaisten identiteettiprofiilit. Liikunta ja Tiede.
18. Brewer, B.W., & Petitpas, A. J. (2017). Athletic identity foreclosure. Current Opinion in Psychology, 16, 118-122. doi:10.1016/j.copsyc.2017.05.004

URHEILUVAMMAN JÄLKEEN

Vamman sattuessa kohdalle urheilijalla on mielessä kaksi kysymystä: kuinka vakava vamma on ja, koska pystyn jälleen pelaamaan/kilpailemaan. Urheilija on oikeutettu vastaukseen, joka nojaa parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Aika on ollut historiallisesti yleisin päätöksentekoon vaikuttava tekijä, kun kyseessä on urheiluun paluu loukkaantumisen jälkeen. Esimerkiksi polven eturistisidevamman kohdalla lääkäri/fysioterapeutti on voinut sanoa urheilijalle, ”x kuukauden kohdalla saat alkaa tekemään tätä ja x kuukauden kohdalla tuota”. Ohjeistuksen taustalla on usein arvio kudoksen keskimääräisen paranemisprosessin kestosta ja aiemmista kokemuksista. Aika on kuitenkin huono kriteeri urheiluun paluulle, jos sitä käytetään ainoana mittarina. Se ei ota huomioon, että urheilija on biologinen organismi, jolla on oma ekolokero, josta käsin hän toimii ympäröivässä ekosysteemissä. Tätä tulisi kunnioittaa. 

Urheilija ei ole kone

Biologisen organismin yksi perusominaisuuksista on sen vaste ärsykkeeseen. Laajassa kuvassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi urheilijan fyysisten ja psykososiaalisten valmiuksien (vaste) kehittymistä vuosien valmentautumisen (ärsyke) seurauksena. Pienemmän mittakaavan esimerkki voi olla: harjoitusärsykkeen aiheuttama spesifi kudostason (lihas, luu, jänne) vaste. 

Tarkastellaan asiaa missä mittakaavassa tahansa ärsykkeen ja vasteen vuoropuhelu on dynaaminen prosessi, jonka tasapainoon vaikuttavat harjoittelun ja levon lisäksi lukemattomat muut tekijät, jotka ovat moniulotteisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Urheiluvamma aiheuttaa hetkellisen häiriön edellä kuvatussa tasapainossa. Riippuen kuntoutuksesta tai oikeammin vamman aikaisesta valmentautumisesta tasapainoasema hakeutuu uuteen asemaan.

Urheiluvammasta puhutaan usein fyysisenä ilmiönä. Tällöin kuitenkin unohtuu urheilijan ekolokero ekosysteemissä. Ekolokero kuvaa urheilijan paikkaa yhteisössä. Urheilija on vuorovaikutuksessa ekosysteemissä toimivien muiden urheilijoihin, valmentajien tai esimerkiksi harjoitusympäristön henkilökunnan kanssa. Ekosysteemi muodostuu elollisen ympäristön lisäksi myös elottomasta ympäristöstä – pukuhuone, kuntosali, harjoitustilat – joka on oleellinen osa urheilijan elämää. Urheilu on urheilijalle siis muutakin kuin fyysistä toimintaa. Taustalla vaikuttavat aina myös psykososiaaliset tekijät. 

Kuntoutus on valmentautumista

Edellä kuvasin lyhyesti urheilijan vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön, koska liian usein tämä unohtuu, kun puhutaan kuntoutuksesta. Uskon, että tällä on yleisesti luultua suurempi vaikutus. Toiseksi halusin tuoda esille, että urheilija on urheilija vammasta huolimatta – ennen kaikkea, urheilija on ihminen. Ja viimeiseksi, urheilija on biologinen organismi, joka vaatii ärsykkeen pysyäkseen elinvoimaisena. Pelkkä ajan tuijottaminen voi tylsistyttää niin kehon kuin mielen. Aktiivisuus on hyväksi. Mitä kuntoutus siis on ja mitkä asiat määräävät, koska urheilija on valmis palaamaan urheilemaan?

Kuntoutus ei ole ainakaan passiivista kellon tikityksen kuuntelua. Kuntoutus on valmentautumista, jossa huomioidaan ekosysteemi, jossa urheilija viettää oman näköistään urheilijan elämää. Kuntoutus etenee askelma kerrallaan. Jollain portaalla saatetaan viipyä pidempään kuin toisella. Joskus askel portaalle saattaa jopa livetä. Mutta, se ei haittaa. Jokaisella portaalla on oma merkityksensä. Vain harvoissa tapauksissa kannattaa loikkia portaiden yli. Kuntoutus on kuin sellaiset vanhat portaat, ei liukuportaat. Tumput suorana seisominen ei vie kuntoutusta maaliin, ainakaan siinä aikataulussa kuin on toivottu.

KUVA 1. Yleiskuva kuntoutuksesta eli vamman aikaisesta valmentautumisesta ja urheiluun paluusta.


Urheiluun paluu

Kun urheilija on vamman vuoksi kolme kuukautta sivussa täysipainoisesta harjoittelusta, sillä, mitä tuona aikana tapahtuu, on merkittävä vaikutus urheilijan jatkon kannalta. Kolme kuukautta voi olla riittävä aika, aina ei edes viisi riitä.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty yksinkertaistettu malli vamman aikaisesta valmentautumisesta. Kuvasta et näe niitä ”lukemattomia muita tekijöitä”, jotka vaikuttavat vammasta toipumiseen. Sillä urheilija on ihminen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin vain harjoittelu ja lepo.

On aika palata alkuperäisen kysymyksen äärelle: jos aika ei yksinään riitä päätökseen kilpailemiseen/pelaamiseen paluusta, mitkä tekijät tulisi ottaa huomioon, jotta paluu olisi onnistunut ja uudelleen loukkaantumisriski mahdollisimman pieni? Vastaus on yksinkertainen: kaiken kattavaa listaa ei ole olemassa. Jotain kuitenkin tiedämme. Muun muassa lihasvoimaan, liikkuvuuteen, kestävyyteen, tasapainoon, ketteryyteen tai päätöksentekokykyyn liittyvät muuttujat voivat tuoda arvokasta lisätietoa urheilijan sen hetkisestä suorituskyvystä suhteessa lajin vaatimuksiin. Tämä tieto on kuitenkin rajallista. Laji itsessään lopulta kertoo, onko urheilija valmis, sillä lajin vaatimuksia ei voida tarkasti toistaa millään keinotekoisella mittarilla. Tällöin yhteistyö valmennuksen kanssa korostuu, sillä monesti valmentaja näkee ja “tuntee” asioita, joita fysioterapeutti/lääkäri ei. Alla olevaan kuvaan on koottu tekijöitä, joiden huomioiminen tukee urheiluun paluuseen liittyvää päätöksentekoa. Näiden asioiden huomioiminen korostuu mitä haasteellisemmasta ja pitkäkestoisemmasta vammasta on kyse ja mitä korkeammalla tasolla urheilija kilpailee.

KUVA 2. Päätös urheiluun paluusta perustuu urheilijan valmiuteen.

*RTP (Return To Performance)

Koska urheilijan vamman aikainen valmentautuminen on ennen kaikkea yhteistyötä, ”yhteiseen kieleen” perustuvaa vuorovaikutusta ei voi olla liikaa korostamatta. Päätöksentekoa urheiluun paluun eri vaiheissa voi helpottaa ns. jaetun päätöksenteon malli, jossa jokainen prosessissa mukana oleva taho tuo esille objektiivisen näkemyksen perustuen sen hetkiseen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Tämän pohjalta muodostetaan yhteinen näkemys, joka antaa tietoa valmentajan ja lopulta urheilijan päätöksenteon tueksi.

Kirjoittanut: Jesse Pajari

Aiheeseen liittyvää luettavaa:

Burgi, C.R., Peters, S., Ardern, C.L., ym. (2019). Which criteria are used to clear patients to return to sport after primary ACL reconstruction? A scoping review.  Br J Sports Med 53, 1154–1161. 

Webster, K.E. & Hewett, T.E. (2019). What is the Evidence for and Validity of Return-to-Sport Testing after Anterior Cruciate Ligament Reconstruction Surgery? A Systematic Review and Meta-Analysis. Sports Medicine 49, 917-929.

Soltanzadeh, S. & Mooney, M. (2016). Systems Thinking and Team Performance Analysis. International Sport Coaching Journal 3, 184  -191.

Mooney, M., Charlton, P.C., Soltanzadeh, S., ym. (2017). Who ‘owns’ the injury or illness? Who ‘owns’ performance? Applying systems thinking to integrate health and performance in elite sport. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055.

Shrier, I. (2015). Strategic Assessment of Risk and Risk Tolerance (StARRT) framework for return-to-play decision-making. Br J Sports Med 49, 1311–1315. 

Truong, L.K., Mosewich, A.D., Holt, C.J., ym. (2020). Psychological, social and contextual factors across recovery stages following a sport- related knee injury: a scoping review. Br J Sports Med 54, 1149–1156.

LOUKKAANTUMISELLE ALTISTAVAT TEKIJÄT – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Loukkaantumisten ennaltaehkäisy on tärkeä osa Training Roomin toimintaa. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, voidaanko ulkoisen- ja sisäisen kuormituksen mittareilla löytää loukkaantumiselle altistavia tekijöitä.

Urheilijan mielenterveys

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että urheilijoilla on merkittävä määrä mielenterveysongelmia (Foskett & Longstaff, 2018). Kansainvälisen kilpailun kiristyminen, kilpailujen määrän kasvu ja tahti, nuorten urheilun ammattimaistuminen ja huippu-urheiluun juurtunut ”winning at all cost” –kulttuuri ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat urheilijan hyvinvointiin sekä mielenterveyteen. Noora Ronkainen totesi KIHU:n podcastissa, että urheilu pyrkii näyttämään itsensä hyvässä valossa ja todistamaan pitävänsä kestävästi sekä eettisesti huolta urheilijoista. Kaikki urheiluun liittyvät kokemukset eivät kuitenkaan aina ole positiivisia. Sanotaan, että mielenterveys on edellytys menestykselle, mutta mielenterveydelliset ongelmat on hyvä erottaa huippusuorituksesta. Urheilija voi saavuttaa huipputuloksia ja samaan aikaan kokea mielenterveydellisiä ongelmia (Moesch et al. 2018), kuten tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen Andre Agassin tarina on osoittanut.

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilukulttuuri tulee ilmi puheessa ja toimintatavoissa. Esimerkiksi, jos urheilijalle sanotaan, että urheilija on psyykkisesti vahva tai hän on periksiantamaton, ohjataan urheilijaa tiettyyn suuntaan. Hän alkaa elää näiden odotusten mukaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Eläessään näiden huippu-urheilun odotusten mukaisesti, urheilija saattaa unohtaa kivun ja harjoitella loukkaantuneena sekä ottaa riskejä saavuttaaksensa unelmansa. Usein tätä perustellaan urheilun taustajoukoissa sillä, että tämä kuuluu lajiin, jos haluaa päästä huipulle. Usein urheilijat, vanhemmat ja valmentajat hyväksyvät tämän perusolettamuksen, kun he sosialisoituvat huippu-urheiluun.

Vaikka urheilijan hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä otetaan paremmin huomioon ja urheilun eettisyydestä puhutaan, on urheilussa edelleen perusolettamuksia, jotka voivat näkyä asenteina, reaktiona sekä juurtuneina tapoina käyttäytyä ja toimia eri tilanteissa (reaktiot tappioihin, haasteiden käsittely, odotusten luonti). Esimerkiksi, jos urheilijalla sanotaan ennen kisoja, että voitat tämän helposti, saattaa urheilija kokea painetta siitä, että jos hän ei voitakaan, hän ei ole hyväksytty. Enkä puhu pelkästään valmentajista, vaan koko urheilun kulttuuriin kuuluvista sosiaalisista tekijöistä. Median, yleisön ja urheilijan omat sekä lähipiirin asettamat odotukset vaikuttavat siihen, miten urheilijat kokevat urheilumaailman ja millaisia valintoja he tekevät.

Mitä mielenterveys on urheilussa?

Pohjautuen WHO:n (World Health Organisation) määritelmään mielenterveydestä, Kuettel ja Larsen (2019) määrittelivät mielenterveyden käsitteen huippu-urheilussa seuraavasti: ”Mielenterveys on hyvinvoinnin dynaaminen tila, missä urheilijat voivat tajuta potentiaalinsa, nähdä tarkoitusta ja merkitystä urheilussa sekä elämässä, kokea luottamuksellisia henkilökohtaisia ihmissuhteita, selvitä yleisistä stressin aiheuttajista elämässä sekä urheilun spesifeistä kuormittavista asioista, ja voivat toimia autonomisesti arvojensa mukaisesti.”

Kuettelin ja Larsenin määritelmä pitää sisällään sen, että mielenterveys ei ole vain diagnosoitu ongelma tai mielenterveyttä horjuttavia tekijöitä, vaan myös mielenterveyttä tukevia asioita. Toisin sanoen mielenterveys on muutakin kuin häiriön tai ongelman poissaolo. Mielenterveys on elettyä elämää ja kokemuksia, elämän dynaaminen piirre. Jokainen urheilija kokee haastavia elämäntilanteita, ylä– ja alamäkiä sekä tunteita laidasta laitaan. Tämä on osa ihmisyyttä. Urheilijalla ei tarvitse olla diagnosoitu mielenterveyden häiriötä tarvitakseen tai saadakseen apua mielenterveyden hallintaan.

Mielenterveys on voimavara

Urheilu-urat ovat epätasaisia sisältäen kehityksen ja menestyksen vaiheita, mutta myös tasaisia vaiheita sekä taantumia. Mielenterveys on tärkeä voimavara, kun urheilija miettii uravalintoja sekä kohtaa erilaisia siirtymävaiheita (esim. juniorista aikuisiin siirtyminen, uran lopettaminen, uudelle paikkakunnalle tai kulttuuriin muutto). Lisäksi urheiluspesifit vaiheet, kuten loukkaantumisjaksot, intensiivisen harjoittelun jaksot ja matkustaminen, tarvitsevat erityishuomiota. Mielenterveyden haasteet voivat olla este tehokkaalle päätöksenteolle ja siirtymästressistä selviytymiseen (coping) (Schinke ym. 2017).  Aivan kuten fyysinen harjoittelu tarvitsee tasapainoa ja palautumista, psykologiset vaatimukset tarvitsevat myös tasapainoa ja strategioita hyvinvoinnin edistämiseksi, ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi toteutettuna.

Urheilija on osa ympäristöä

Mielenterveys on myös ympäristön ja yksilön välistä vuorovaikutusta. Urheilija saattaa onnistua ja menestyä urheilussa, mutta samaan aikaan kokea haasteita toisella elämän osa-alueella. Jossakin ympäristössä toimivat toimintatavat tai ajatusmallit voivat olla toimimattomia toisessa ympäristössä. Esimerkiksi perfektionismi saattaa olla hyödyksi joissain lajeissa, mutta haitallista muussa elämässä, kuten koulun ja urheilun yhdistämisessä (Ronkainen ym. 2019).

Kun urheilija kokee joko sisäistä tai ulkoista painetta menestyä tai esimerkiksi rahoitus perustuu saavutettuun tulokseen, mielenterveys ei välttämättä ole silloin etusijalla. Jokainen urheiluympäristössä on moraalisesti, eettisesti ja joskus lain mukaan velvoitettu puhumaan, kun urheilukulttuuri normalisoi vääristyneitä käytänteitä (Henriksen ym. 2019). Urheilijoiden mielenterveys on altis häiriöille, jos esimerkiksi ympäristössä esiintyy kiusaamista, painonhallinta on tärkeässä roolissa tai urheilijaa häiritään fyysisesti tai psyykkisesti. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon näkymättömämpien käytäntöjen, kuten voimakkaan erikoistumisen, nuorten liian aikuismaisen harjoittelun, loukkaantuneena harjoittelun, harjoittelun ilman riittävää palautumista tai jopa pelkän urheilun priorisoinnin vaikutus mielenterveyteen.

Mielenterveys ei ole vain urheilijan vastuulla

Mielenterveyttä tukevissa ympäristöissä on selkeät arvot, jotka on integroitu toimintaan. Tavoitteet ovat kestäviä, ympäristö viestii avoimesti, tukee identiteettien kehittymistä ja tukee urheilijan kasvua ja kehitystä urheilijana sekä ihmisenä (Henriksen & Stambulova, 2017).

Mielenterveys on jokaisen ympäristössä tai seurassa toimivan asia, mutta sen hoitaminen pitäisi olla yhden tai kahden henkilön johtamaa (Henriksen et al. 2019).  Organisaatioiden pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti mielenterveydestä sekä tarjota rakenteet ja resurssit aikaiseen tunnistamiseen ja hoitoihin niin, että kaikki tietävät näistä rakenteista ja resursseista.

Roolimallit ja tarinat ovat tärkeitä ja onkin ollut hienoa, että media on viime aikoina nostanut esille erilaisia tarinoita urheilusta ja mielenterveysongelmien vaikutuksista urheilijoiden elämään. Tämä vähentää stigmaa ja esteitä hoitoon hakeutumiselle sekä lisää avoimuutta, sillä asioihin voi olla vaikea puuttua tai tehdä muutoksia, jos niitä ei tunnisteta.  Jotta urheilu-urat olisivat kestäviä ja turvallisia, tarvitaan arvokeskustelua, mikä kestää perustelut kaikissa olosuhteissa ja johon kaikki sitoutuvat. Lisäksi tarvitsemme selkeän tukijärjestelmän ja tukihenkilöitä huolehtimaan urheilijoista. Ennen kaikkea tarvitsemme ympäristön, joka ottaa huomioon urheilijan kehitystehtävät, auttaa haasteiden ilmaantuessa, auttaa urheilijaa reflektoimaan kokemuksiaan sekä näkee urheilijan holistisesti. Tavoitteena pitäisi olla ”winning healthy and happy” – kulttuuri.

Lähteet:
Schaal, K., Tafflet, M., Nassif, H., Thibailt, V., Pichard, C., Alcotte, M., …  Uddin, M. (2011). Psychological balance in high-level athletes: Gender-based differences and sport specific patterns. PloS One6(5), e19007. doi:10.1136/bjsports-2016-096572 doi: 10.1371/journal.pone.0019007

Moesch, K., Kenttä, G., Kleinert, J., Quignon-Fleuret, C., Cecil, S., & Bertollo, M. (2018). FEPSAC position statement: Mental health disorders in elite athletes and models of service provision. Psychology of Sport and Exercise38, 61–71. doi: 10.1016/j.psychsport.2018.05.013

Henriksen, K., & Stambulova, N. B. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley, J. Schorer, & N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271–285). Milton Park: Routledge.

Foskett, R. L., & Longstaff, F. (2018). The mental health of elite athletes in the United Kingdom. Journal of Science and Medicine in Sport21, 765–770. doi: 10.1016/j.jsams.2017.11.016

Kristoffer Henriksen, Robert Schinke, Karin Moesch, Sean McCann, William D. Parham, Carsten Hvid Larsen & Peter Terry (2019) Consensus statement on improving the mental health of high performance athletes, International Journal of Sport and Exercise Psychology, DOI: 10.1080/1612197X.2019.1570473

A. Kuettel & C. H. Larsen (2019): Risk and protective factors for mental health in elite athletes: a scoping review, International Review of Sport and Exercise Psychology, DOI: 10.1080/1750984X.2019.1689574

Kirjoittanut: Aku Nikander

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana

Suomen Olympiakomitea on julkaissut toimintaohjeet koronavirusepidemian aikana. Ohjeet kokonaisuudessaan löydät osoitteesta: https://www.olympiakomitea.fi/2020/05/15/olympiakomitean-toimintaohjeet-lajien-huippu-urheiluun-koronavirusepidemian-aikana/

”Koronavirusepidemian aikana urheilijoiden tulee noudattaa Suomen viranomaisten säädöksiä ja ohjeita (www.thl.fi). Tämän ohjeen tarkoitus on toimia apuvälineenä suunniteltaessa toimintaa huippu-urheilussa. Ohjeiden tavoitteena on myös auttaa urheilijaa ja urheilijan lähipiiriä pienentämään tartunnan riskiä sekä kantaa yhteiskunnallinen vastuu viruksen leviämisen estämiseksi. Yksilön vastuu on tavoitteen toteutumisessa ensisijaista, koska tärkeimmät tartunnan leviämistä vähentävät keinot ovat huolellinen hygienia sekä lähikontaktien välttäminen sairastuneiden ja terveiden välillä. Epidemian aikana tartuntojen jäljittäminen koronavirustestein on tärkeää. Nämä toimintaohjeet koskevat huippu-urheilijoiden lisäksi myös muita huippu-urheilun toimijoita, kuten valmentajia ja huoltajia. Eri lajit voivat tarkentaa ohjetta oman lajin erityispiirteiden huomioimiseksi.”

Podcast: Huippu-urheilijan harjoittelu ja kilpaileminen korona-aikana

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla -podcastin toisessa jaksossa keskustellaan koronaviruksen vaikutuksia urheilijan elimistöön sekä siitä miten huippu-urheilua nyt pystytään jatkamaan rajoitusten lieventyessä.

Koronavirus pysäytti koko maailman ja samalla keskeytyi ohjattu seuratoiminta, Olympiakisat siirtyivät, osa arvokisoista peruttiin ja liikuntapaikkojen suljetut ovet vaikeuttivat huippu-urheilijoiden ammatinharjoittamista. Nyt rajoituksia puretaan ja urheilumaailma saa luvan palata takaisin kentille, halleihin, radoille ja saleille, tietyin ehdoin. Riskiä ei kuitenkaan voida täysin minimoida – miten siis palata vastuullisesti joukkueharjoitteluun? Podcastin erikoisjakson vieraana on Olympiakomitean ja KIHUn ylilääkäri Maarit Valtonen, joka kertoo koronaviruksesta, sen oireista sekä infektioiden leviämisestä. Podcastissa käydään myös läpi voiko koronavirus jättää pysyviä jälkiä elimistöön, miltä tulevaisuuden urheilu ja urheilutapahtumat tulevat näyttämään, ja mikä merkitys rokotteilla on infektioiden leviämisten ehkäisemiseksi.  

Kuuntele jakso: https://soundcloud.com/tiedollavaituurilla/koronavirus-huippu-urheilun-nakokulmasta

Kysymyksiä ja toiveita eri aiheista voi laittaa osoitteeseen aku.nikander@kihu.fi. Kommentteja ja palautetta voi antaa myös KIHUn Twitterissä ja Instagramissa. Podcastit tulevat lähiaikoina jakeluun myös muille alustoille Souncloudin lisäksi.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla on KIHUn ja Training Room Jyväskylän yhteinen podcast. Podcastissa keskustellaan ajankohtaisista urheilumaailman asioista tutkittuun tietoon perustuen. Podcastia juontaa Training Roomin fysiologi Aku Nikander, joka tekee väitöskirjaa urheilijoiden kaksoisurista ja valmentaa hiihtäjiä. Training Room on kehityshanke ja toimintakonsepti, jonka tavoitteena on rakentaa tukipalveluiden kokonaisuutta, jolla edistetään urheilijan terveyttä, palautumista ja valmiutta laadukkaaseen harjoitteluun.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla -podcast

KIHUn ja Training Roomin yhteinen podcast käynnistyy jaksolla, jossa keskustellaan kuukautisista urheilussa ja siitä, miten kuukautiskierto vaikuttaa harjoitusadaptaatioihin ja suorituskykyyn, sekä miten kuukautiskierron voi ottaa huomioon harjoittelussa ja miten keskustella valmentajan kanssa kuukautisista.

Ensimmäisessa jaksossa Aku Nikanderin kanssa aiheesta keskustelemassa Lääkäri Mira Tuovinen ja tutkijatohtori Johanna Ihalainen.

Tutkittua tietoa kuukautisista urheilumaailmassa on toistaiseksi vähän, sillä huippu-urheilussa alle 10 % tutkimuksista koehenkilöinä on ollut vain naisia ja tutkimuksissa, joissa on tutkittu harjoitusintervention vaikutusta, koehenkilöt ovat olleet pääasiassa miehiä. Ne tutkimukset, joissa on ollut mukana naisia, on perustunut enneminkin naisten ja miesten vertailuun.  Viimeisimpien vuosien aikana tutkimukset liittyen naisurheilijoiden kuukautiskiertoon ja harjoitteluun on ilahduttavasti lisääntynyt ja aihe on ollut viime aikoina esillä voimakkaammin mediassa. Esimerkiksi Yle julkaisi jutun kuukautiskierron yhteydestä polven eturistisidevammoihin, sekä useat artikkelit ovat viime vuosina käsitelleet intensiivisen harjoittelun ja suhteellisen energiansaannin vaikutuksista kuukautisten loppumiseen ja vammariskiin. Lisäksi viime vuonna jalkapallon maailmanmestaruuden voittanut USA:n jalkapallomaajoukkue rikkoi tabuja ja otti ennen MM-kisoja pelaajien kuukautiskierron huomioon muun muassa keskustelemalla aiheesta sekä monitoroimalla kierron eri vaiheita. Mutta mitä itse asiassa tiedämme aiheesta?

Kuuntele jakso:
https://soundcloud.com/tiedollavaituurilla/kuukautiskierto-ja-urheiluharjoittelu

Kysymyksiä ja toiveita eri aiheista voi laittaa osoitteeseen aku.nikander@kihu.fi. Kommentteja ja palautetta voi antaa myös KIHUn Twitterissä ja Instagramissa. Podcastit tulevat lähiaikoina jakeluun myös muille alustoille Souncloudin lisäksi.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla on KIHUn ja Training Room Jyväskylän yhteinen podcast. Podcastissa keskustellaan ajankohtaisista urheilumaailman asioista tutkittuun tietoon perustuen. Podcastia juontaa Training Roomin fysiologi Aku Nikander, joka tekee väitöskirjaa urheilijoiden kaksoisurista ja valmentaa hiihtäjiä. Training Room on kehityshanke ja toimintakonsepti, jonka tavoitteena on rakentaa tukipalveluiden kokonaisuutta, jolla edistetään urheilijan terveyttä, palautumista ja valmiutta laadukkaaseen harjoitteluun.