URHEILUVAMMAN JÄLKEEN

Vamman sattuessa kohdalle urheilijalla on mielessä kaksi kysymystä: kuinka vakava vamma on ja, koska pystyn jälleen pelaamaan/kilpailemaan. Urheilija on oikeutettu vastaukseen, joka nojaa parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Aika on ollut historiallisesti yleisin päätöksentekoon vaikuttava tekijä, kun kyseessä on urheiluun paluu loukkaantumisen jälkeen. Esimerkiksi polven eturistisidevamman kohdalla lääkäri/fysioterapeutti on voinut sanoa urheilijalle, ”x kuukauden kohdalla saat alkaa tekemään tätä ja x kuukauden kohdalla tuota”. Ohjeistuksen taustalla on usein arvio kudoksen keskimääräisen paranemisprosessin kestosta ja aiemmista kokemuksista. Aika on kuitenkin huono kriteeri urheiluun paluulle, jos sitä käytetään ainoana mittarina. Se ei ota huomioon, että urheilija on biologinen organismi, jolla on oma ekolokero, josta käsin hän toimii ympäröivässä ekosysteemissä. Tätä tulisi kunnioittaa. 

Urheilija ei ole kone

Biologisen organismin yksi perusominaisuuksista on sen vaste ärsykkeeseen. Laajassa kuvassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi urheilijan fyysisten ja psykososiaalisten valmiuksien (vaste) kehittymistä vuosien valmentautumisen (ärsyke) seurauksena. Pienemmän mittakaavan esimerkki voi olla: harjoitusärsykkeen aiheuttama spesifi kudostason (lihas, luu, jänne) vaste. 

Tarkastellaan asiaa missä mittakaavassa tahansa ärsykkeen ja vasteen vuoropuhelu on dynaaminen prosessi, jonka tasapainoon vaikuttavat harjoittelun ja levon lisäksi lukemattomat muut tekijät, jotka ovat moniulotteisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Urheiluvamma aiheuttaa hetkellisen häiriön edellä kuvatussa tasapainossa. Riippuen kuntoutuksesta tai oikeammin vamman aikaisesta valmentautumisesta tasapainoasema hakeutuu uuteen asemaan.

Urheiluvammasta puhutaan usein fyysisenä ilmiönä. Tällöin kuitenkin unohtuu urheilijan ekolokero ekosysteemissä. Ekolokero kuvaa urheilijan paikkaa yhteisössä. Urheilija on vuorovaikutuksessa ekosysteemissä toimivien muiden urheilijoihin, valmentajien tai esimerkiksi harjoitusympäristön henkilökunnan kanssa. Ekosysteemi muodostuu elollisen ympäristön lisäksi myös elottomasta ympäristöstä – pukuhuone, kuntosali, harjoitustilat – joka on oleellinen osa urheilijan elämää. Urheilu on urheilijalle siis muutakin kuin fyysistä toimintaa. Taustalla vaikuttavat aina myös psykososiaaliset tekijät. 

Kuntoutus on valmentautumista

Edellä kuvasin lyhyesti urheilijan vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön, koska liian usein tämä unohtuu, kun puhutaan kuntoutuksesta. Uskon, että tällä on yleisesti luultua suurempi vaikutus. Toiseksi halusin tuoda esille, että urheilija on urheilija vammasta huolimatta – ennen kaikkea, urheilija on ihminen. Ja viimeiseksi, urheilija on biologinen organismi, joka vaatii ärsykkeen pysyäkseen elinvoimaisena. Pelkkä ajan tuijottaminen voi tylsistyttää niin kehon kuin mielen. Aktiivisuus on hyväksi. Mitä kuntoutus siis on ja mitkä asiat määräävät, koska urheilija on valmis palaamaan urheilemaan?

Kuntoutus ei ole ainakaan passiivista kellon tikityksen kuuntelua. Kuntoutus on valmentautumista, jossa huomioidaan ekosysteemi, jossa urheilija viettää oman näköistään urheilijan elämää. Kuntoutus etenee askelma kerrallaan. Jollain portaalla saatetaan viipyä pidempään kuin toisella. Joskus askel portaalle saattaa jopa livetä. Mutta, se ei haittaa. Jokaisella portaalla on oma merkityksensä. Vain harvoissa tapauksissa kannattaa loikkia portaiden yli. Kuntoutus on kuin sellaiset vanhat portaat, ei liukuportaat. Tumput suorana seisominen ei vie kuntoutusta maaliin, ainakaan siinä aikataulussa kuin on toivottu.

KUVA 1. Yleiskuva kuntoutuksesta eli vamman aikaisesta valmentautumisesta ja urheiluun paluusta.


Urheiluun paluu

Kun urheilija on vamman vuoksi kolme kuukautta sivussa täysipainoisesta harjoittelusta, sillä, mitä tuona aikana tapahtuu, on merkittävä vaikutus urheilijan jatkon kannalta. Kolme kuukautta voi olla riittävä aika, aina ei edes viisi riitä.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty yksinkertaistettu malli vamman aikaisesta valmentautumisesta. Kuvasta et näe niitä ”lukemattomia muita tekijöitä”, jotka vaikuttavat vammasta toipumiseen. Sillä urheilija on ihminen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin vain harjoittelu ja lepo.

On aika palata alkuperäisen kysymyksen äärelle: jos aika ei yksinään riitä päätökseen kilpailemiseen/pelaamiseen paluusta, mitkä tekijät tulisi ottaa huomioon, jotta paluu olisi onnistunut ja uudelleen loukkaantumisriski mahdollisimman pieni? Vastaus on yksinkertainen: kaiken kattavaa listaa ei ole olemassa. Jotain kuitenkin tiedämme. Muun muassa lihasvoimaan, liikkuvuuteen, kestävyyteen, tasapainoon, ketteryyteen tai päätöksentekokykyyn liittyvät muuttujat voivat tuoda arvokasta lisätietoa urheilijan sen hetkisestä suorituskyvystä suhteessa lajin vaatimuksiin. Tämä tieto on kuitenkin rajallista. Laji itsessään lopulta kertoo, onko urheilija valmis, sillä lajin vaatimuksia ei voida tarkasti toistaa millään keinotekoisella mittarilla. Tällöin yhteistyö valmennuksen kanssa korostuu, sillä monesti valmentaja näkee ja “tuntee” asioita, joita fysioterapeutti/lääkäri ei. Alla olevaan kuvaan on koottu tekijöitä, joiden huomioiminen tukee urheiluun paluuseen liittyvää päätöksentekoa. Näiden asioiden huomioiminen korostuu mitä haasteellisemmasta ja pitkäkestoisemmasta vammasta on kyse ja mitä korkeammalla tasolla urheilija kilpailee.

KUVA 2. Päätös urheiluun paluusta perustuu urheilijan valmiuteen.

*RTP (Return To Performance)

Koska urheilijan vamman aikainen valmentautuminen on ennen kaikkea yhteistyötä, ”yhteiseen kieleen” perustuvaa vuorovaikutusta ei voi olla liikaa korostamatta. Päätöksentekoa urheiluun paluun eri vaiheissa voi helpottaa ns. jaetun päätöksenteon malli, jossa jokainen prosessissa mukana oleva taho tuo esille objektiivisen näkemyksen perustuen sen hetkiseen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Tämän pohjalta muodostetaan yhteinen näkemys, joka antaa tietoa valmentajan ja lopulta urheilijan päätöksenteon tueksi.

Kirjoittanut: Jesse Pajari

Aiheeseen liittyvää luettavaa:

Burgi, C.R., Peters, S., Ardern, C.L., ym. (2019). Which criteria are used to clear patients to return to sport after primary ACL reconstruction? A scoping review.  Br J Sports Med 53, 1154–1161. 

Webster, K.E. & Hewett, T.E. (2019). What is the Evidence for and Validity of Return-to-Sport Testing after Anterior Cruciate Ligament Reconstruction Surgery? A Systematic Review and Meta-Analysis. Sports Medicine 49, 917-929.

Soltanzadeh, S. & Mooney, M. (2016). Systems Thinking and Team Performance Analysis. International Sport Coaching Journal 3, 184  -191.

Mooney, M., Charlton, P.C., Soltanzadeh, S., ym. (2017). Who ‘owns’ the injury or illness? Who ‘owns’ performance? Applying systems thinking to integrate health and performance in elite sport. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055. Br J Sports Med 51 (14), 1054-1055.

Shrier, I. (2015). Strategic Assessment of Risk and Risk Tolerance (StARRT) framework for return-to-play decision-making. Br J Sports Med 49, 1311–1315. 

Truong, L.K., Mosewich, A.D., Holt, C.J., ym. (2020). Psychological, social and contextual factors across recovery stages following a sport- related knee injury: a scoping review. Br J Sports Med 54, 1149–1156.

Terve kehonkuva

Keho on biologinen, anatominen, fysiologinen ja psykologinen kokonaisuus. Kokemus omasta kehosta on fyysisen ja psyykkisen kokemuksen lisäksi myös sosiaalinen jatkuvan ympäristön kanssa syntyvän vuorovaikutuksen vuoksi. Kehonkuva on moniulotteinen merkitysten verkosto, joka kattaa terminä useita eri asioita, kuten havaintokokemukset ja käsitteellisen ymmärryksen sekä omasta kehosta että kehosta yleensä, omaan kehoon liitetyt ajatukset, uskomukset ja asenteet, tyytyväisyyden tai vastaavasti tyytymättömyyden esimerkiksi painoon, vartaloon ja ulkonäköön sekä kehoa kohtaan koetut tunteet, kuten kunnioituksen, häpeämisen sekä kehodysforian. Kehodysforiassa kehon ei koeta ulkoisesti vastaavan sitä, mitä kokee olevan sisäisesti, minkä vuoksi omassa kehossa on vaikea olla ja sitä on vaikea sietää.

Kehonkuvan muodostuminen

Kehonkuvan muodostuminen ja muovaantuminen on koko elinkaaren kestävä jatkuva prosessi. Elämänsä alkuvuosina pieni lapsi on luonnollisesti vielä sinut kehonsa kanssa, mutta koska emme elä tyhjiössä, sosiaalinen ympäristö alkaa vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan muodostamme omasta kehostamme. Iän myötä omaa hyväksyttävyyttä aletaan epäröimään ympäristön aiheuttamien ulkonäköpaineiden, suoritusodotusten ja itsekritiikin myötä. Murrosikä on kehonkuvan muodostumisen kannalta kriittistä aikaa. Tytöillä kehon rasva lisääntyy murrosiän fysiologisten muutosten myötä, mikä voi aiheuttaa muutoksia kehonkuvassa. Nuorten paineet omaa kehoa kohtaan korostuvat länsimaisia nuoria tutkineiden tutkimusten tuloksissa. Erityisesti tytöt kokevat tyytymättömyyttä kehoonsa ja painoonsa ja pitävät itseään liian lihavana yleisemmin kuin pojat: yli puolet länsimaisista normaalipainoisista tytöistä kokee itsensä ylipainoiseksi. Myös suomalaisista 13–16-vuotiaista tytöistä lähes joka toinen pitää itseään liian lihavana, vaikka todellisuudessa ylipainoisien ja lihavien osuudet ovat huomattavasti vähäisempiä. Tyytymättömyys omaan kehoon näyttäisikin olevan riippumaton todellisesta kehon painosta tai muodosta.

Pojat ovat yleisemmin tyytyväisiä kokoonsa kuin tytöt ja murrosiän aikaansaamat muutokset, kuten lihasmassan lisääntyminen ja hartioiden leventyminen, koetaan yleensä myönteisinä muutoksina. Pojilla kehonkuvaan liittyvät ajatukset liittyvät päinvastoin kuin tytöillä siihen, että kehoa pidetään iän myötä yhä useammin liian laihana, sillä noin viidennes pojista kokee kehonsa liian laihaksi. Laihduttaminen yleistyy tytöillä iän myötä, kun taas pojilla laihduttajia löytyy eniten nuoremmasta ikäryhmästä.

Nuoren kehon muuttuessa myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja yhteisölliset käsitykset, vaatimukset ja odotukset muokkaavat kehoa. Kehonkuvan kehittymiseen vaikuttavat erilaisten kehoon liittyvien kokemusten ja terveyden lisäksi sosiokulttuuriset tekijät, kuten media, ikätoverit ja vanhemmat. Terveen kehonkuvan kehittyminen ja kehon mahdollisiin muutoksiin sopeutuminen voi olla haastavaa nuorten kohdatessa ulkonäön korostamista sekä esimerkiksi murrosiän aikaansaamiin kehon muutoksiin kohdistuvia ympäristön kommentteja sekä reaktioita. Ajallemme tyypillinen fyysisyyden, kuten lihaksikkuuden ja hoikkuuden korostuminen ja vertailu muihin voivat voimistaa omaan ulkonäköön kohdistuvaa arviointia ja kriittisyyttä sekä kokemuksia oman vartalon riittämättömyydestä. Esimerkiksi urheilullisten ja erittäin hoikkien ihmisten kuvien on havaittu aiheuttavan tyytymättömyyttä omaan kehoon toisin kuin kuvat urheilullisista, mutta normaalipainoisista ihmisistä. Kuvat hoikista ja lihaksikkaista ihmisistä vaikuttavat monien nuorten käsitykseen omasta kehosta erityisesti nykyään, kun nuoret viettävät huomattavan määrän ajastaan internetissä. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että pelkästään kuvien näkeminen ei aiheuta tyytymättömyyttä kehoon, vaan niiden sisäistäminen henkilökohtaiseksi normiksi, jolloin syntyy taipumus verrata omaa vartaloa tähän ihanteeksi omaksuttuun vartaloon.

Urheilijan kehonkuva, paino ja kehonkoostumus

Urheilijoilla on joidenkin tutkimusten mukaan havaittu olevan positiivisempi kehonkuva ja vähemmän tyytymättömyyttä kehoonsa kuin ei-urheilijoilla. Tätä voi mahdollisesti selittää se, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja liikkumattomuus on yhdistetty tutkimuksissa kehonkuvan ongelmiin. Urheilijat esimerkiksi arvostavan kehoaan ja sen fyysisiä kykyjä sekä toiminnallisuutta enemmän kuin ei-urheilijat. Kehon ja sen toiminnallisuuden arvostamisen on taas todettu olevan positiivisesti yhteydessä itsevarmuuteen urheilussa ja flow-tilaan liikunnassa.

Esteettisissä ulkonäkökeskeisissä lajeissa, joissa rasvaprosentti on alhainen ja lihakset erottuvat selkeästi, kehonkuvahäiriöt, kuten lihasdysmorfia, ovat kuitenkin yleisiä. Dysmorfisessa kehonkuvahäiriössä eli vääristyneessä kehonkuvassa omasta ulkonäöstä tai tietystä kehonosasta ollaan erityisen huolissaan ja sitä pidetään viallisena. Lihasdysmorfiaan voi liittyä rankkaa treenaamista, pakonomaista lihasten kasvattamista, tyytymättömyyttä lihasten kokoon ja itsensä kokeminen hintelänä ja heikkona, vaikka keho olisikin todellisuudessa lihaksikas.

Urheilijoiden käsitykset omasta kehonkuvasta ja painon vaikutuksesta suorituskykyyn vaihtelevat laajasti. Jotkut urheilijat uskovat painonpudotuksen vaikuttavan positiivisesti heidän suoritukseensa ja haluavat sen vuoksi pudottaa painoa, kun taas toiset uskovat painon olevan epäoleellinen asia suorituksen kannalta ja keskittyvät siihen, että he tuntevat itsensä vahvaksi ja elinvoimaiseksi. Urheilijoista puhuttaessa on syytä muistaa, ettei painoindeksi erota rasva- ja lihaskudoksen määrää toisistaan ja on näin ollen huono kuvaamaan normaali- tai ylipainoisuutta urheilijoilla, joilla on tavallista väestöä suurempi määrä lihasmassaa.

Painon pudottaminen tai matalampi rasvaprosentti ei automaattisesti paranna urheilijan suorituskykyä. Esimerkiksi puolimaratonilla ja maratonilla sekä miehillä että naisilla sopiva kehonkoostumus on yhteydessä parempaan loppuaikaan ja matalan tai kohtalaisen rasvaprosentin pienentäminen ei enää juuri vaikuta loppuaikaennusteeseen. Sen sijaan matalamman rasvaprosentin tavoittelulla tai ylläpitämisellä voi olla monia negatiivisia vaikutuksia: harjoittelun laatu voi heikentyä, palautuminen hidastua ja sairastumisen sekä loukkaantumisen riski suurentua.

Haasteet kehonkuvassa voivat aiheuttaa monia eri ongelmia

Haasteet itsensä ja kehonsa hyväksymisessä tulevat esille esimerkiksi vääristyneenä suhteena omaan kehoon, loputtomana laihdutuksena, kehon kurittamisena, ahdistuksena ja itsetunto-ongelmina. Nämä suuntaukset, kuten laihdutus, saattavat aiheuttaa lyhyt- ja pitkävaikutteisia terveysongelmia, kuten ruuansulatusvaivoja sekä nivel- ja murtumavammoja. Tarpeeton laihduttaminen ja huoli painosta voi häiritä kehon tarpeiden kuuntelemista ja syömisen säätelyä, jolloin laihdutuksen ja dieettien myötä muodostuu myös riski esimerkiksi syömishäiriöiden ja lihavuuden kehittymiseen.

Tyytymättömyys kehonkuvaan on yksi olennainen tekijä häiriintyneiden syömiskäyttäytymisten muodostumisessa sekä mies- että naisurheilijoilla. Syömishäiriöriskiä lisäävien lajien miesurheilijoilla, jotka ovat tyytymättömiä kehonkuvaansa, on todennäköisemmin korkeampi rasvaprosentti kuin heillä, jotka ovat kehonkuvaansa tyytyväisiä. Tämä voi kieliä urheilulajien vartalotyyppeihin liittyvistä stereotypioista: urheilijat, joilla on korkeampi rasvaprosentti saattavat tuntea, etteivät he esimerkiksi vastaa lajillensa tyypillistä vartalotyyppiä. Kehoonsa tyytymättömillä tytöillä on myös riski sairastua masennukseen. Sen sijaan pojat, jotka haluavat tulla lihaksikkaammiksi ovat vaarassa turvautua terveyttä ja urheilu-uraa vaarantaviin menetelmiin, kuten anabolisiin steroideihin.

Positiivinen kehonkuva ja sen muutokset

Positiivisen kehonkuvan piirteitä ovat esimerkiksi kehon arvostaminen ja hyväksyminen, ulkonäköön panostamisen joustavuus, sisäinen myönteisyys, joka heijastuu myös ulospäin sekä kyky suodattaa ympäriltä tulevaa informaatiota omaa kehonkuvaa suojelevalla tavalla: kehonkuvan kannalta negatiiviset viestit torjutaan, kun taas positiivinen tieto sisäistetään. Nuorten, kenellä on positiivinen kehonkuva, näkemys omasta kehostaan on toiminnallinen ja kehossa koetut puutteet tai epätäydelliset piirteet hyväksytään. Myös perheeltä ja ystäviltä saaduille ulkonäköön liittyville negatiivisille kommenteille ei anneta painoarvoa.

Positiivinen kehonkuva ei kuitenkaan tarkoita kehonkuvan olevan aina vain ja ainoastaan positiivinen ja että kaikkiin ulkonäön piirteisiin tulisi olla täysin tyytyväinen. Positiivinen kehonkuva ei myöskään takaa, että sen myötä olisi täysin suojassa kaikilta kehonkuvaan liittyviltä uhkilta. Kehoon kohdistuvat muutokset muovaavat myös kehonkuvaa. Esimerkiksi loukkaantuminen, vammat, painonnousu, tapaturma tai sairastuminen voivat muuttaa aiemmin positiivista suhdetta omaan kehoon ongelmalliseksi. Kehon arvo ei kuitenkaan muutu tai vähene, vaikka kehon ominaisuudet, mittasuhteet, ulottuvuudet tai toiminnallisuus muuttuisivatkin.

Myös tilanteet, joissa keho ei toimikaan niin kuin se on odottanut toimivan voi aiheuttaa pettymyksen tunteita kehoa kohtaan. Urheilijoilla kehonkuvaan liittyvät pulmat voivat liittyä esimerkiksi urheilu- ja kilpailusuorituksiin. Heikko suoriutuminen ja menestyminen voi aiheuttaa erilaisia tunteita, kuten pettymystä omaa kehoa ja sen suorituskykyä kohtaan. Tämä voi aiheuttaa kehon luonnollisten tarpeiden kieltämistä ja kehon rajojen kunnioittamatta jättämistä, joka ilmenee esimerkiksi yhä kovempaa treenaamisena, levon kieltämisenä itseltä tai liian vähäisenä syömisenä. Myös vammat voivat muuttaa kehonkuvaa, eikä se välttämättä palaudu, vaikka vamma paranisi, ellei emotionaalisia arpia työstetä osaksi muuttunutta kehonkuvaa.

Terveen kehonkuvan tukeminen

Terveen ja varman kehonkuvan muodostumiseen tulisi panostaa nykyistä enemmän. Valmentajat voivat tukea urheilijan kehonkuvan kehittymistä antamalla urheilijoiden kehosta palautetta kohdistamalla se pääasiassa toiminnallisuuteen esimerkiksi huomioimalla, kuinka keho mahdollistaa urheilijan onnistuneen ja menestyksekkään suorituksen omassa lajissaan. On tärkeää edistää kehokulttuuria suuntaan, joka keskittyy ulkoisten seikkojen sijaan enemmän kehon toiminnallisten ominaisuuksien ja fyysisten kykyjen tunnistamiseen ja arvostamiseen.

Itsearvostus horjuu helposti, jos se perustuu vain ulkoisiin ominaisuuksiin, sillä niissä tapahtuu herkästi muutoksia ja ne ovat alttiita arvioinnille ja vertailulle. Kun kehoon suhtautuu toiminnallisesta näkökulmasta, jonka ominaisuuksia ovat esimerkiksi pystyvyys, lihasvoima, vahvuus ja erilaiset kyvyt, kehoa kohtaan koettu arvostus perustuu ulkoisten seikkojen sijaan syvempään ja horjumattomampaan näkemykseen itsestä. Ihanteiden mukainen keho ei suojaa kehotyytymättömyydeltä, joten kehon ulkoisia ominaisuuksia tärkeämpää on mielensisäinen suhde omaan kehoon. Ulkoiseen olemukseen voidaan vaikuttaa vain rajallisissa määrin, sen sijaan ajatuksiimme ja suhtautumiseen aina. Tämän tyyppinen terveen kehonkuvan muodostumisen edistäminen ja arvostavan ilmapiirin luominen voi auttaa urheilijoita tiedostamaan ja keskittymään enemmän positiivisen kehonkuvan piirteisiin sekä itsellään että joukkuekavereillaan. Kehoon tai painoon kohdistuvia negatiivisia kommentteja tulisi välttää antamasta kenestäkään, myös itsestään. Tutkimusten perusteella tiedetään, että jo negatiiviseksi muodostunut kehonkuva ei yleensä muutu positiiviseksi ilman aktiivista työstämistä, vaikka kehon ulkoiset objektiiviset ominaisuudet muuttuisivatkin.

Blogitekstin on kirjoittanut Training Roomilla harjoittelun suorittanut liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelija Vera Salmi.

LÄHTEET:

Dittmar, H. 2009. How do “body perfect” ideals in the media have a negative impact on body image and behaviors? factors and processes related to self and identity. Journal of Social and Clinical Psychology 28 (1), 1–8.

Frisén, A. & Holmqvist, K. 2010. What characterizes early adolescents with a positive body image? A qualitative investigation of swedish girls and boys. Body Image 7 (3), 205–212.

Goltz, F. R., Stenzel, L. M. & Schneider, C. D. 2013. Disordered eating behaviors and body image in male athletes. Brazilian Journal of Psychiatry 35 (3), 237–242.

Hargreaves, D. A. & Tiggemann, M. 2006. ‘Body image is for girls’ A qualitative study of boys’ body image. Journal of Health Psychology 11 (4), 567–576.

Herrala, H., Kahrola, T. & Sandström, M. 2008. Psykofyysinen ihminen. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 29–31.

Homan, K., McHugh, E., Wells, D., Watson, C. & King, C. 2012. The effect of viewing ultra-fit images on college women’s body dissatisfaction. Body Image 9 (1), 50–56.

Ilander, O. 2014. Energia – syö riittävästi! Teoksessa Ilander, O., Laaksonen, M., Lindblad, P. & Mursu, J. (toim.) Liikuntaravitsemus: Tehoa, tuloksia ja terveyttä ruuasta. 1. painos. Lahti: VK-Kustannus, 19–38.

Meskanen, K. & Strengell, H. 2019. Rakas keho. Jyväskylä: Tuuma, 8, 18, 22, 32, 38, 42, 52, 57, 82, 85, 88, 92, 111, 126, 133, 152, 164, 170,

Neumark-Sztainer, D. 2005. What can we do to help parents raise children with a healthy weight and a healthy body image? Eating Disorders 13 (5), 491.

Painoindeksi ja vyötärönympärys 2020. Käypä hoito. Viitattu 15.7.2020. https://www.kaypahoito.fi/nix00163.

Pinto, A. J., Dolan, E., Baldissera, G., Gonçalves, L. d. S., Jardim, Felipe Gregório de Araújo, Mazzolani, B. C., Smaira, F. I., Sato, P. d. M., Scagliusi, F. B. & Gualano, B. 2019. “Despite being an athlete, I am also a human-being”: Male elite gymnasts’ reflections on food and body image. European Journal of Sport Science, 1–9.

Smolak, L. 2004. Body image in children and adolescents: Where do we go from here? Body Image 1 (1), 15–28.

Soulliard, Z. A., Kauffman, A. A., Fitterman-Harris, H. F., Perry, J. E. & Ross, M. J. 2019. Examining positive body image, sport confidence, flow state, and subjective performance among student athletes and non-athletes. Body Image 28, 93–100.

Tylka, T. L. & Wood-Barcalow, N. L. 2015. What is and what is not positive body image? conceptual foundations and construct definition. Body Image 14, 118–129.

LOUKKAANTUMISELLE ALTISTAVAT TEKIJÄT – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Loukkaantumisten ennaltaehkäisy on tärkeä osa Training Roomin toimintaa. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, voidaanko ulkoisen- ja sisäisen kuormituksen mittareilla löytää loukkaantumiselle altistavia tekijöitä.

Urheilijan mielenterveys

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että urheilijoilla on merkittävä määrä mielenterveysongelmia (Foskett & Longstaff, 2018). Kansainvälisen kilpailun kiristyminen, kilpailujen määrän kasvu ja tahti, nuorten urheilun ammattimaistuminen ja huippu-urheiluun juurtunut ”winning at all cost” –kulttuuri ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat urheilijan hyvinvointiin sekä mielenterveyteen. Noora Ronkainen totesi KIHU:n podcastissa, että urheilu pyrkii näyttämään itsensä hyvässä valossa ja todistamaan pitävänsä kestävästi sekä eettisesti huolta urheilijoista. Kaikki urheiluun liittyvät kokemukset eivät kuitenkaan aina ole positiivisia. Sanotaan, että mielenterveys on edellytys menestykselle, mutta mielenterveydelliset ongelmat on hyvä erottaa huippusuorituksesta. Urheilija voi saavuttaa huipputuloksia ja samaan aikaan kokea mielenterveydellisiä ongelmia (Moesch et al. 2018), kuten tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen Andre Agassin tarina on osoittanut.

Urheilukulttuuri

Huippu-urheilukulttuuri tulee ilmi puheessa ja toimintatavoissa. Esimerkiksi, jos urheilijalle sanotaan, että urheilija on psyykkisesti vahva tai hän on periksiantamaton, ohjataan urheilijaa tiettyyn suuntaan. Hän alkaa elää näiden odotusten mukaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Eläessään näiden huippu-urheilun odotusten mukaisesti, urheilija saattaa unohtaa kivun ja harjoitella loukkaantuneena sekä ottaa riskejä saavuttaaksensa unelmansa. Usein tätä perustellaan urheilun taustajoukoissa sillä, että tämä kuuluu lajiin, jos haluaa päästä huipulle. Usein urheilijat, vanhemmat ja valmentajat hyväksyvät tämän perusolettamuksen, kun he sosialisoituvat huippu-urheiluun.

Vaikka urheilijan hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä otetaan paremmin huomioon ja urheilun eettisyydestä puhutaan, on urheilussa edelleen perusolettamuksia, jotka voivat näkyä asenteina, reaktiona sekä juurtuneina tapoina käyttäytyä ja toimia eri tilanteissa (reaktiot tappioihin, haasteiden käsittely, odotusten luonti). Esimerkiksi, jos urheilijalla sanotaan ennen kisoja, että voitat tämän helposti, saattaa urheilija kokea painetta siitä, että jos hän ei voitakaan, hän ei ole hyväksytty. Enkä puhu pelkästään valmentajista, vaan koko urheilun kulttuuriin kuuluvista sosiaalisista tekijöistä. Median, yleisön ja urheilijan omat sekä lähipiirin asettamat odotukset vaikuttavat siihen, miten urheilijat kokevat urheilumaailman ja millaisia valintoja he tekevät.

Mitä mielenterveys on urheilussa?

Pohjautuen WHO:n (World Health Organisation) määritelmään mielenterveydestä, Kuettel ja Larsen (2019) määrittelivät mielenterveyden käsitteen huippu-urheilussa seuraavasti: ”Mielenterveys on hyvinvoinnin dynaaminen tila, missä urheilijat voivat tajuta potentiaalinsa, nähdä tarkoitusta ja merkitystä urheilussa sekä elämässä, kokea luottamuksellisia henkilökohtaisia ihmissuhteita, selvitä yleisistä stressin aiheuttajista elämässä sekä urheilun spesifeistä kuormittavista asioista, ja voivat toimia autonomisesti arvojensa mukaisesti.”

Kuettelin ja Larsenin määritelmä pitää sisällään sen, että mielenterveys ei ole vain diagnosoitu ongelma tai mielenterveyttä horjuttavia tekijöitä, vaan myös mielenterveyttä tukevia asioita. Toisin sanoen mielenterveys on muutakin kuin häiriön tai ongelman poissaolo. Mielenterveys on elettyä elämää ja kokemuksia, elämän dynaaminen piirre. Jokainen urheilija kokee haastavia elämäntilanteita, ylä– ja alamäkiä sekä tunteita laidasta laitaan. Tämä on osa ihmisyyttä. Urheilijalla ei tarvitse olla diagnosoitu mielenterveyden häiriötä tarvitakseen tai saadakseen apua mielenterveyden hallintaan.

Mielenterveys on voimavara

Urheilu-urat ovat epätasaisia sisältäen kehityksen ja menestyksen vaiheita, mutta myös tasaisia vaiheita sekä taantumia. Mielenterveys on tärkeä voimavara, kun urheilija miettii uravalintoja sekä kohtaa erilaisia siirtymävaiheita (esim. juniorista aikuisiin siirtyminen, uran lopettaminen, uudelle paikkakunnalle tai kulttuuriin muutto). Lisäksi urheiluspesifit vaiheet, kuten loukkaantumisjaksot, intensiivisen harjoittelun jaksot ja matkustaminen, tarvitsevat erityishuomiota. Mielenterveyden haasteet voivat olla este tehokkaalle päätöksenteolle ja siirtymästressistä selviytymiseen (coping) (Schinke ym. 2017).  Aivan kuten fyysinen harjoittelu tarvitsee tasapainoa ja palautumista, psykologiset vaatimukset tarvitsevat myös tasapainoa ja strategioita hyvinvoinnin edistämiseksi, ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi toteutettuna.

Urheilija on osa ympäristöä

Mielenterveys on myös ympäristön ja yksilön välistä vuorovaikutusta. Urheilija saattaa onnistua ja menestyä urheilussa, mutta samaan aikaan kokea haasteita toisella elämän osa-alueella. Jossakin ympäristössä toimivat toimintatavat tai ajatusmallit voivat olla toimimattomia toisessa ympäristössä. Esimerkiksi perfektionismi saattaa olla hyödyksi joissain lajeissa, mutta haitallista muussa elämässä, kuten koulun ja urheilun yhdistämisessä (Ronkainen ym. 2019).

Kun urheilija kokee joko sisäistä tai ulkoista painetta menestyä tai esimerkiksi rahoitus perustuu saavutettuun tulokseen, mielenterveys ei välttämättä ole silloin etusijalla. Jokainen urheiluympäristössä on moraalisesti, eettisesti ja joskus lain mukaan velvoitettu puhumaan, kun urheilukulttuuri normalisoi vääristyneitä käytänteitä (Henriksen ym. 2019). Urheilijoiden mielenterveys on altis häiriöille, jos esimerkiksi ympäristössä esiintyy kiusaamista, painonhallinta on tärkeässä roolissa tai urheilijaa häiritään fyysisesti tai psyykkisesti. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon näkymättömämpien käytäntöjen, kuten voimakkaan erikoistumisen, nuorten liian aikuismaisen harjoittelun, loukkaantuneena harjoittelun, harjoittelun ilman riittävää palautumista tai jopa pelkän urheilun priorisoinnin vaikutus mielenterveyteen.

Mielenterveys ei ole vain urheilijan vastuulla

Mielenterveyttä tukevissa ympäristöissä on selkeät arvot, jotka on integroitu toimintaan. Tavoitteet ovat kestäviä, ympäristö viestii avoimesti, tukee identiteettien kehittymistä ja tukee urheilijan kasvua ja kehitystä urheilijana sekä ihmisenä (Henriksen & Stambulova, 2017).

Mielenterveys on jokaisen ympäristössä tai seurassa toimivan asia, mutta sen hoitaminen pitäisi olla yhden tai kahden henkilön johtamaa (Henriksen et al. 2019).  Organisaatioiden pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti mielenterveydestä sekä tarjota rakenteet ja resurssit aikaiseen tunnistamiseen ja hoitoihin niin, että kaikki tietävät näistä rakenteista ja resursseista.

Roolimallit ja tarinat ovat tärkeitä ja onkin ollut hienoa, että media on viime aikoina nostanut esille erilaisia tarinoita urheilusta ja mielenterveysongelmien vaikutuksista urheilijoiden elämään. Tämä vähentää stigmaa ja esteitä hoitoon hakeutumiselle sekä lisää avoimuutta, sillä asioihin voi olla vaikea puuttua tai tehdä muutoksia, jos niitä ei tunnisteta.  Jotta urheilu-urat olisivat kestäviä ja turvallisia, tarvitaan arvokeskustelua, mikä kestää perustelut kaikissa olosuhteissa ja johon kaikki sitoutuvat. Lisäksi tarvitsemme selkeän tukijärjestelmän ja tukihenkilöitä huolehtimaan urheilijoista. Ennen kaikkea tarvitsemme ympäristön, joka ottaa huomioon urheilijan kehitystehtävät, auttaa haasteiden ilmaantuessa, auttaa urheilijaa reflektoimaan kokemuksiaan sekä näkee urheilijan holistisesti. Tavoitteena pitäisi olla ”winning healthy and happy” – kulttuuri.

Lähteet:
Schaal, K., Tafflet, M., Nassif, H., Thibailt, V., Pichard, C., Alcotte, M., …  Uddin, M. (2011). Psychological balance in high-level athletes: Gender-based differences and sport specific patterns. PloS One6(5), e19007. doi:10.1136/bjsports-2016-096572 doi: 10.1371/journal.pone.0019007

Moesch, K., Kenttä, G., Kleinert, J., Quignon-Fleuret, C., Cecil, S., & Bertollo, M. (2018). FEPSAC position statement: Mental health disorders in elite athletes and models of service provision. Psychology of Sport and Exercise38, 61–71. doi: 10.1016/j.psychsport.2018.05.013

Henriksen, K., & Stambulova, N. B. (2017). Creating optimal environments for talent development: A holistic ecological approach. In J. Baker, S. Cobley, J. Schorer, & N. Wattie (Eds.), Routledge handbook of talent identification and development in sport (pp. 271–285). Milton Park: Routledge.

Foskett, R. L., & Longstaff, F. (2018). The mental health of elite athletes in the United Kingdom. Journal of Science and Medicine in Sport21, 765–770. doi: 10.1016/j.jsams.2017.11.016

Kristoffer Henriksen, Robert Schinke, Karin Moesch, Sean McCann, William D. Parham, Carsten Hvid Larsen & Peter Terry (2019) Consensus statement on improving the mental health of high performance athletes, International Journal of Sport and Exercise Psychology, DOI: 10.1080/1612197X.2019.1570473

A. Kuettel & C. H. Larsen (2019): Risk and protective factors for mental health in elite athletes: a scoping review, International Review of Sport and Exercise Psychology, DOI: 10.1080/1750984X.2019.1689574

Kirjoittanut: Aku Nikander

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana

Suomen Olympiakomitea on julkaissut toimintaohjeet koronavirusepidemian aikana. Ohjeet kokonaisuudessaan löydät osoitteesta: https://www.olympiakomitea.fi/2020/05/15/olympiakomitean-toimintaohjeet-lajien-huippu-urheiluun-koronavirusepidemian-aikana/

”Koronavirusepidemian aikana urheilijoiden tulee noudattaa Suomen viranomaisten säädöksiä ja ohjeita (www.thl.fi). Tämän ohjeen tarkoitus on toimia apuvälineenä suunniteltaessa toimintaa huippu-urheilussa. Ohjeiden tavoitteena on myös auttaa urheilijaa ja urheilijan lähipiiriä pienentämään tartunnan riskiä sekä kantaa yhteiskunnallinen vastuu viruksen leviämisen estämiseksi. Yksilön vastuu on tavoitteen toteutumisessa ensisijaista, koska tärkeimmät tartunnan leviämistä vähentävät keinot ovat huolellinen hygienia sekä lähikontaktien välttäminen sairastuneiden ja terveiden välillä. Epidemian aikana tartuntojen jäljittäminen koronavirustestein on tärkeää. Nämä toimintaohjeet koskevat huippu-urheilijoiden lisäksi myös muita huippu-urheilun toimijoita, kuten valmentajia ja huoltajia. Eri lajit voivat tarkentaa ohjetta oman lajin erityispiirteiden huomioimiseksi.”

Podcast: Huippu-urheilijan harjoittelu ja kilpaileminen korona-aikana

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla -podcastin toisessa jaksossa keskustellaan koronaviruksen vaikutuksia urheilijan elimistöön sekä siitä miten huippu-urheilua nyt pystytään jatkamaan rajoitusten lieventyessä.

Koronavirus pysäytti koko maailman ja samalla keskeytyi ohjattu seuratoiminta, Olympiakisat siirtyivät, osa arvokisoista peruttiin ja liikuntapaikkojen suljetut ovet vaikeuttivat huippu-urheilijoiden ammatinharjoittamista. Nyt rajoituksia puretaan ja urheilumaailma saa luvan palata takaisin kentille, halleihin, radoille ja saleille, tietyin ehdoin. Riskiä ei kuitenkaan voida täysin minimoida – miten siis palata vastuullisesti joukkueharjoitteluun? Podcastin erikoisjakson vieraana on Olympiakomitean ja KIHUn ylilääkäri Maarit Valtonen, joka kertoo koronaviruksesta, sen oireista sekä infektioiden leviämisestä. Podcastissa käydään myös läpi voiko koronavirus jättää pysyviä jälkiä elimistöön, miltä tulevaisuuden urheilu ja urheilutapahtumat tulevat näyttämään, ja mikä merkitys rokotteilla on infektioiden leviämisten ehkäisemiseksi.  

Kuuntele jakso: https://soundcloud.com/tiedollavaituurilla/koronavirus-huippu-urheilun-nakokulmasta

Kysymyksiä ja toiveita eri aiheista voi laittaa osoitteeseen aku.nikander@kihu.fi. Kommentteja ja palautetta voi antaa myös KIHUn Twitterissä ja Instagramissa. Podcastit tulevat lähiaikoina jakeluun myös muille alustoille Souncloudin lisäksi.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla on KIHUn ja Training Room Jyväskylän yhteinen podcast. Podcastissa keskustellaan ajankohtaisista urheilumaailman asioista tutkittuun tietoon perustuen. Podcastia juontaa Training Roomin fysiologi Aku Nikander, joka tekee väitöskirjaa urheilijoiden kaksoisurista ja valmentaa hiihtäjiä. Training Room on kehityshanke ja toimintakonsepti, jonka tavoitteena on rakentaa tukipalveluiden kokonaisuutta, jolla edistetään urheilijan terveyttä, palautumista ja valmiutta laadukkaaseen harjoitteluun.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla -podcast

KIHUn ja Training Roomin yhteinen podcast käynnistyy jaksolla, jossa keskustellaan kuukautisista urheilussa ja siitä, miten kuukautiskierto vaikuttaa harjoitusadaptaatioihin ja suorituskykyyn, sekä miten kuukautiskierron voi ottaa huomioon harjoittelussa ja miten keskustella valmentajan kanssa kuukautisista.

Ensimmäisessa jaksossa Aku Nikanderin kanssa aiheesta keskustelemassa Lääkäri Mira Tuovinen ja tutkijatohtori Johanna Ihalainen.

Tutkittua tietoa kuukautisista urheilumaailmassa on toistaiseksi vähän, sillä huippu-urheilussa alle 10 % tutkimuksista koehenkilöinä on ollut vain naisia ja tutkimuksissa, joissa on tutkittu harjoitusintervention vaikutusta, koehenkilöt ovat olleet pääasiassa miehiä. Ne tutkimukset, joissa on ollut mukana naisia, on perustunut enneminkin naisten ja miesten vertailuun.  Viimeisimpien vuosien aikana tutkimukset liittyen naisurheilijoiden kuukautiskiertoon ja harjoitteluun on ilahduttavasti lisääntynyt ja aihe on ollut viime aikoina esillä voimakkaammin mediassa. Esimerkiksi Yle julkaisi jutun kuukautiskierron yhteydestä polven eturistisidevammoihin, sekä useat artikkelit ovat viime vuosina käsitelleet intensiivisen harjoittelun ja suhteellisen energiansaannin vaikutuksista kuukautisten loppumiseen ja vammariskiin. Lisäksi viime vuonna jalkapallon maailmanmestaruuden voittanut USA:n jalkapallomaajoukkue rikkoi tabuja ja otti ennen MM-kisoja pelaajien kuukautiskierron huomioon muun muassa keskustelemalla aiheesta sekä monitoroimalla kierron eri vaiheita. Mutta mitä itse asiassa tiedämme aiheesta?

Kuuntele jakso:
https://soundcloud.com/tiedollavaituurilla/kuukautiskierto-ja-urheiluharjoittelu

Kysymyksiä ja toiveita eri aiheista voi laittaa osoitteeseen aku.nikander@kihu.fi. Kommentteja ja palautetta voi antaa myös KIHUn Twitterissä ja Instagramissa. Podcastit tulevat lähiaikoina jakeluun myös muille alustoille Souncloudin lisäksi.

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla on KIHUn ja Training Room Jyväskylän yhteinen podcast. Podcastissa keskustellaan ajankohtaisista urheilumaailman asioista tutkittuun tietoon perustuen. Podcastia juontaa Training Roomin fysiologi Aku Nikander, joka tekee väitöskirjaa urheilijoiden kaksoisurista ja valmentaa hiihtäjiä. Training Room on kehityshanke ja toimintakonsepti, jonka tavoitteena on rakentaa tukipalveluiden kokonaisuutta, jolla edistetään urheilijan terveyttä, palautumista ja valmiutta laadukkaaseen harjoitteluun.

HARJOITUSKUORMITUKSEN JA STRESSIN SEURANTA MOBIILISOVELLUKSELLA – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on infograafeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Training Roomin urheilijat täyttävät päivittäin Hyvinvointikyselyä mobiilisovelluksen kautta, jolloin urheilijoiden kuormittuneisuutta, palautumista ja stressin kokemusta saadaan seurattua.

SAIRAUDET JA LOUKKAANTUMISET HUIPPU-URHEILIJOILLA – INFOGRAAFI

Training Roomin toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Haluamme jakaa tietoa mahdollisimman laajalle, joten tarjolla on tulevaisuudessa infografeja tutkimuksista, jotka liittyvät Training Roomin toimintaan.

Training Roomin urheilijoiden vammojen ja oireiden seurantaa toteutetaan OSTRC-kyselyn (The Oslo Sports Trauma Research Center questionnaire) perusteella. Kysely on validoitu ja käytössä laajasti huippu-urheilussa.